Ajankohta

Päivitetty 26.11.2011 17:31, julkaistu 26.11.2011 17:06

Aurinko helli joulukauden avausta

Kuva: Susanna Yläjärvi
Susanna YläjärviLähetä palautetta toimittajalle
Harri Kohvakan vetämä Tontut karkuun -leikki oli perheen pienimmistä hauska.

Lumesta ei ollut tietoakaan, mutta aurinko sentään pilkotti, kun Mäntässä avattiin lauantaina joulukausi Kauppakadulla, Kino-Säteessä ja sen viereen rakennetussa puistikossa.

Joulunavaus oli houkutellut paikalle erityisesti lapsiperheitä, joita joulupukki kiinnosti. Vanhemmalla väellä oli tilaisuus seurata Los Dos -duon jouluista musisointia Kino-Säteessä, jossa esitettiin myös Mänttä-aiheisia dokumentteja viime vuosikymmeniltä.

Kino-Säde oli mainio paikka joulunavaukselle, sillä sen ympärillä alkaa tapahtua muutenkin lähikuukausina. Suomen toiseksi vanhin elokuvateatteri siirtyi marraskuun alussa Mänttä-Seuran omistukseen, joka alkaa kunnostaa rakennusta ja toteuttaa mittavan elokuvien esityslaitteiston digitalisoinnin.

– Teatteriin on parhaillaan suunnitteilla laaja peruskorjaus, joka tullaan toteuttamaan ensi kesän aikana. Syksyllä toivottavasti voimme kokoontua jälleen tänne juhlimaan teatterin avajaisia, Mänttä-Seuran puheenjohtaja Otto Huttunen kertoi.

Tero Ala-ajos puolestaan kiitti kaupunkia siitä, että se tarttui ehdotukseen ja ryhtyi rakentamaan elokuvateatterin vieressä olleelle joutomaalle puistoa. Puisto valmistuu lopullisesti ensi kesänä, jolloin sinne saadaan vielä lisää istutuksia ja penkkejä levähdyspaikaksi.

– Puisto ei tule olemaan pelkkä virkistäytymisalue, vaan siellä voidaan järjestää myös erilaisia tapahtumia, hän korosti.

Joulunavausta olivat toteuttamassa Mänttä-Seura, paikalliset yrittäjät, KMV-lehti, Mänttä-Vilppulan kaupunki ja muut yhteistyötahot.

Lisää aiheesta kerrotaan maanantain 28. marraskuuta KMV-lehdessä.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)27.11.2011 08:20

Tapahtuma oli todella huonosti järjestetty
ja järjestäjästä jäi rahastuksen maku :(

Oli yrittäjille aikas kallis saamaan
näkyvyteen nähden..

kuuset oli kivoja!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 24

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 20

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 10

  4. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 20

  5. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  6. Tiistaikerho Mäntänvuoressa

    URHEILU 16.5. 09:12 10

  7. Ratapenkereen korjaustyöt katkaisevat liikenteen Korkeakoskella

    UUTISET 14.5. 17:01 22

  8. Valon E10-junioreilla lupaava kauden avaus

    URHEILU 13.5. 07:02 40

  9. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 46

  10. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  1. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 11

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  5. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  6. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  7. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  8. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  9. Asvalttisprint ajetaan Mäntän keskustassa jälleen helatorstaina

    URHEILU 10.5. 10:11 59

  10. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 159

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 151

  5. Tähden nuoret edustustehtävissä

    URHEILU 3.5. 09:06 151

  6. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  7. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  8. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  9. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  10. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 1012

  1. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 2 1 146

  2. Vesi nousee jo rantamökkeihin

    UUTISET 14.5. 09:24 4 14 103

  3. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 2 4 87

  4. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 4 6 82

  5. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 5 7 59

  6. Raaka pahoinpitely Mäntän keskustassa

    UUTISET 10.5. 11:21 5 21 49

  7. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 10 12 46

  8. Asvalttisprint ajetaan Mäntän keskustassa jälleen helatorstaina

    URHEILU 10.5. 10:11 5 9 40

  9. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 1 0 32

  10. Ratapenkereen korjaustyöt katkaisevat liikenteen Korkeakoskella

    UUTISET 14.5. 17:01 2 2 30

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot