Ajankohta

Päivitetty 7.2.2012 11:17, julkaistu 4.2.2012 16:03

Sosiaalinen media on nuorille tapaamispaikka

Kuva: Mira Metsälä
KMV-lehtiLähetä palautetta toimittajalle
Koskelan yläkoulun kahdeksasluokkalainen Julius Huttunen käyttää Facebookia maltillisesti.

Sosiaalinen media on hyvin suosittua nuorten keskuudessa ja osa jopa odottaa jo aikaa, kun pääsevät rekisteröitymään yhteisöpalveluihin. Esimerkiksi Facebookin käyttäjän tulee olla 13 vuotta täyttänyt, että sen maailmaan pääsee mukaan.

Väestöliiton mukaan Internet ja sosiaalinen media on nykynuorille ”kylänraitin” jatke. Kavereita tavataan koulussa tai kahvilassa, kotiin lähtiessä sovitaan siitä, että juttua jatketaan esimerkiksi Facebookissa.

Internetissä voidaan solmia myös uusia ystävyyssuhteita. Voi olla, että nettiystävät asuvat satojen kilometrien päässä toisistaan eivätkä tapaa henkilökohtaisesti lainkaan tai tapaavat äärimmäisen harvoin.

Internet voi toimia ujolle tai syrjässä asuvalle henkilölle todellisena väylänä uusiin ihmisiin tutustumiselle ja sosiaaliselle kanssakäymiselle.

Toki sosiaalisessa media saattaa syntyä myös ongelmatilanteita, joista pahimmassa tapauksessa voi seurata jopa poliisiasia.

Onko sosiaalinen media turvallinen nuorille? Kuinka paljon nuoren tulee sallia istua Facebookissa? Miten ja mihin nuoret käyttävät sosiaalista mediaa? Onko Facebookin käytöstä aiheutunut sinulle ongelmia, millaisia? Keskustele ja kerro omia kokemuksiasi sosiaalisesta mediasta ja sen käytöstä.

Lue lisää nuorten sosiaalisen median käytöstä maanantain 6. helmikuuta KMV-lehdestä


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)7.2.2012 13:31

Pitäisi vaan valvoa paremmin kaikkia nettisivustoja jonne pitää kertoa omat tietonsa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)5.2.2012 19:31

kinosti

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)5.2.2012 16:49

Facebookissa on kyllä jopa 5 vanhan ikäisiä. Ikänsähän voi valehdella, eikä kukaan tarkistele niitä

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 24

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 10

  4. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 20

  5. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  6. Tiistaikerho Mäntänvuoressa

    URHEILU 16.5. 09:12 10

  7. Ratapenkereen korjaustyöt katkaisevat liikenteen Korkeakoskella

    UUTISET 14.5. 17:01 22

  8. Valon E10-junioreilla lupaava kauden avaus

    URHEILU 13.5. 07:02 40

  9. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 46

  10. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  1. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 11

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  5. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  6. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  7. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  8. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  9. Asvalttisprint ajetaan Mäntän keskustassa jälleen helatorstaina

    URHEILU 10.5. 10:11 59

  10. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 159

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 151

  5. Tähden nuoret edustustehtävissä

    URHEILU 3.5. 09:06 151

  6. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  7. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  8. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  9. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  10. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 1012

  1. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 2 1 146

  2. Vesi nousee jo rantamökkeihin

    UUTISET 14.5. 09:24 4 14 103

  3. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 2 4 87

  4. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 4 6 82

  5. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 5 7 59

  6. Raaka pahoinpitely Mäntän keskustassa

    UUTISET 10.5. 11:21 5 21 49

  7. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 10 12 46

  8. Asvalttisprint ajetaan Mäntän keskustassa jälleen helatorstaina

    URHEILU 10.5. 10:11 5 9 40

  9. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 1 0 32

  10. Ratapenkereen korjaustyöt katkaisevat liikenteen Korkeakoskella

    UUTISET 14.5. 17:01 2 2 30

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot