Isot ja pienet koululaiset viettivät yhteistä ystävänpäivää
- Mäntän seudun koulutuskeskuksen merkonomi- ja lähihoitajaopiskelijat järjestivät Koskelan alakoulun lapsille ystävänpäivätapahtuman. Jokainen lapsi sai muun muassa käteensä maalauksen.
Hyvä ystävä pitää toisista huolta, ei kiusaa eikä jätä ulkopuolelle. Tällaiseksi hyvää ystävää kuvailevat Koskelan alakoulun kakkosluokkalainen Ada Aronen ja kolmosluokkalainen Markus Nisula, jotka olivat juhlistamassa ystävänpäivää luokkiensa kanssa.
Koskelan alakoulun oppilaille ystävänpäivätapahtuman järjestivät Mäntän seudun koulutuskeskuksen (MSKK) merkonomi- ja lähihoitajaopiskelijat. Opiskelijat olivat ideoineet lapsille viisi erilaista tehtävärastia, joissa sai tehdä mukavia juttuja ystävien kanssa. Kolmannen vuoden merkonomiopiskelijat Sonja Lehtonen ja Milla Juntunen kertovat ystävänpäivän olevan mukavaa vaihtelua arkiseen puurtamiseen.
– Pikkulapset piristävät aina päivää ja on mukava nähdä heidän ilonsa, nuoret naiset perustelevat.
Ystävänpäivää MSKK:lla vietettiin myös hius- ja kauneusmodulin järjestämissä hulinoissa. Hulinoissa oli pikahoitoja, arvontaa, tarjouksia ja yllätysvieras. Lisäksi toisen vuoden merkonomiopiskelijat järjestivät ystävänpäiväkahvituksen kaupoissa ja pakkasivat asiakkaiden ostoksia.
Lue lisää ystävänpäivästä torstaina 16. helmikuuta KMV-lehdestä.



Kiitos opiskelijoille ystävänpäivätapahtumasta!
Lapset tulivat iloisina kotiin ja hienot oli kasvomaalaukset. T.Äiti
Ilmoita asiaton kommentti