Ajankohta

Päivitetty 16.2.2012 19:01, julkaistu 16.2.2012 18:57

Lukiosta ulos ällien ja kukkien toivossa

Kuva: Kyllikki Ala-Lehtimäki-Jääskeläinen
Kyllikki Ala-Lehtimäki-JääskeläinenLähetä palautetta toimittajalle
Mitä laitetaan abeille vuonna 2012? Älliä ja kukkia!

Hyvästejä lukiolle, kavereille ja opettajille jättivät Mäntän lukion opiskelijat torstaisena penkkaripäivänään.

Kuorma-auton kylkeen oli tänä vuonna kirjoitettu kiitokset Wikipedialle – mitä se sitten lähemmässä tarkastelussa merkitseekään – sekä abien toive, että lähtölahjaksi tulisi ”älliä ja kukkia”.

Elokuvateeman mukaisesti pukeutuneet abit olivat järjestäneet ohjelmaa liikuntasalin hämärään. Abit lököttelivät pehmeissä sohvissa, mutta opettajat selkä suorana kovilla puutuoleilla.

Perinteiseen tapaan kutsuttiin nuoremmat opiskelijat palvelemaan lukiosta lähteviä ja heidän oli alistuttava pelleilemään abien antamien ohjeiden mukaan.

Opettajat saivat palautetta sketseissä opettamisestaan, ja varsinkin kirjoituksia kuvaava pikkunäytelmä kutkutteli hyvin nauruhermoja.

Rehtorin käsimerkit ”kestävyyskokeeseen” osallistuville, kirjekuoren aukaiseminen, ”arktinen” tuuletus, korkokengillä hiippaileminen, vessaan kuljetukset ja varsinkin yläasteelaisten ruokailuun tulo oli elävästi esitetty.

Opettajat saivat ryhmiltään herttaiset tunnustukset, pikkulahjat ja joukkohalit, joiden keskeltä poistuttiin kyynel silmäkulmassa.

Lopuksi tietenkin palkittiin yleisö sisällä salissa ja ulkona tuiskussa karamelleillä, joita abien ajelua odottaneet vanhemmat pitivät poikkeuksellisen laadukkaina.

– Meidän aikana kovat karkit käytiin hakemassa Virosta.

Omaa iloaan abit kävivät levittämässä myös muihin kouluihin.

Iloitsemista elämänmuutoksesta jatkettiin illalla laivaristeilyllä, josta toivon mukaan kaikki palasivat kotiin yhtä onnellisina kuin sinne lähtivätkin.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)17.2.2012 19:18

OIKEEN PALJON ONNEA KIRJOITUKSIIN, KAIKILLE ABEILLE :)

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.2.2012 00:24

Olempa ollut mukana laivalla kun oli abiristeily.
Aamulla poika tuli kysymään voisinko hakea hänelle sixbagin, hainhan minä, oli sen näköinen että tarvitsi sen.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 24

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 10

  4. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 20

  5. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  6. Tiistaikerho Mäntänvuoressa

    URHEILU 16.5. 09:12 10

  7. Ratapenkereen korjaustyöt katkaisevat liikenteen Korkeakoskella

    UUTISET 14.5. 17:01 22

  8. Valon E10-junioreilla lupaava kauden avaus

    URHEILU 13.5. 07:02 40

  9. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 46

  10. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  1. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 11

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  5. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  6. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  7. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  8. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  9. Asvalttisprint ajetaan Mäntän keskustassa jälleen helatorstaina

    URHEILU 10.5. 10:11 59

  10. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 159

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 151

  5. Tähden nuoret edustustehtävissä

    URHEILU 3.5. 09:06 151

  6. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  7. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  8. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  9. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  10. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 1012

  1. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 2 1 146

  2. Vesi nousee jo rantamökkeihin

    UUTISET 14.5. 09:24 4 14 103

  3. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 2 4 87

  4. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 4 6 82

  5. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 5 7 59

  6. Raaka pahoinpitely Mäntän keskustassa

    UUTISET 10.5. 11:21 5 21 49

  7. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 10 12 46

  8. Asvalttisprint ajetaan Mäntän keskustassa jälleen helatorstaina

    URHEILU 10.5. 10:11 5 9 40

  9. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 1 0 32

  10. Ratapenkereen korjaustyöt katkaisevat liikenteen Korkeakoskella

    UUTISET 14.5. 17:01 2 2 30

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot