Wanhojen uudet tanssit
- Poloneesi aloitti wanhojen tanssit tänäkin vuonna. Ensimmäisinä astelevat Vera Salmi ja Laura Kovanen.
Mäntän lukion vanhimmat oppilaat eli toisen vuoden opiskelijat juhlivat torstai-iltana näyttävästi Wanhojen tansseissa. Mäntän koulukeskuksen liikuntasalissa nähtiin vuosien takaa tuttuja tansseja, kuten cicapo, wienervalssi ja poloneesi, mutta olipa joukkoon mahtunut muutama harvemminkin tanssittu tanssi.
– Short cake taisi olla tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana wanhojen tansseissa. Tokihan nuorten oma tanssi on aina ainutlaatuinen, kertoo Mäntän lukion liikunnanopettaja Miisa Peräinen.
Kaikkiaan Wanhojen tansseissa pyörähteli Mäntän lukiossa 20 paria. Osa tanssijoiden pareista oli lukion ykkösluokalta sekä Mäntän seudun koulutuskeskuksen puolelta. Tansseja ehdittiin harjoitella ennen h-hetkeä yhden opintokurssin verran.
– Olen hyvin ylpeä tanssijoista, kaikki meni todella hienosti, Peräinen iloitsee.
Kati Aalto oli yksi illan prinsessoista kauniissa sinisessä mekossaan. Hän kertoo, että tanssit menivät hyvin, vaikka alkuun hieman hermostutti.
– Suurin jännitys laukesi, kun harjoittelimme vielä vaikeimpia tansseja juuri ennen illan alkua, Aalto kuvailee.
Lue lisää Mäntän lukion wanhojen tansseista maanantain 20. helmikuuta KMV-lehdestä.





Kaunista katseltavaa ja nuoret tanssivat tyylikkäästi! Opettaja Miisa Peräinen oli saanut nuoret innokkaasti oppimaan:)
Ilmoita asiaton kommentti