Ajankohta

Päivitetty 23.2.2012 12:02, julkaistu 19.2.2012 19:03

Jääveistoskisan voitto meni Kiinaan

Kuva: Mira Metsälä
Mira MetsäläLähetä palautetta toimittajalle

Jäälinna Spektaakkeli 2012 ensimmäisen osakilpailun voittajaksi kruunattiin Kiinan joukkue. Zhixiang Xu ja Shonming Yang veistivät teoksen Singing to the Sky, Laulu taivaalle. Toiseksi kilpailussa sijoittui yhdysvaltalaisen Roger Wingin ja sveitsiläisen Martin de Zoeten työ Carnival of the fossils, Fossiilien karnevaali.

Veistosten arvioinnin tehnyt tuomaristo kertoo, että teosten arviointi oli todella vaikeaa ja töiden välille jäi vain muutamien pisteiden eroja. Lopullisen ratkaisun tuomareiden arvion jälkeen saatiin yleisönäänillä. Voittajan valintaan yleisönäänet vaikuttivat puolet ja tuomariston puolet. Tuomariston puheenjohtajana toimi Risto Vuolle-Apiala, sihteerinä Tuomo Jantunen, jäseninä Kauko Sorjonen, Sonja Vectomov, Seppo Salmi ja Iris Mäkinen.

– Näillä veistäjillä taito on todella korkea, joten työn omaperäisyydellä on todella tärkeä rooli arvioinnissa, kertoo tuomaristoon kuulunut jyväskyläläinen kuvanveistäjä Sonja Vectomov.

Tuomarit kiinnittävät arvioinnissaan huomiota erityisesti neljään pääkriteeriin. Teoksista arvioitiin niiden taiteellisuutta, jääveiston taituruutta, teoksen sopivuutta Eläinten karnevaalit -teemaan sekä työn omaperäisyyttä.

– Omaperäisyyttä on kaikista vaikein arvioida, sillä aasialaisissa töissä näkyy usein joutsenia ja lohikäärmeitä. Mutta koska aiemmin tehdyt työt ovat jo sulaneet, ei voi varmaksi sanoa, onko kukaan koskaan aiemmin tehnyt vastaavaa teosta, luonnehtii palkintolautakunnan puheenjohtaja arkkitehti Risto Vuolle-Apiala.

Veistosten lisäksi Mäntän Klubin sisätiloissa oli esillä 571 lasten ja nuorten tekemää piirustusta. Veistostaiteilijat valitsevat piirustuksista yhden voittajan sekä joka vuosiluokalta esikoulusta yläasteelle parhaimmat työt. Voiton piirustuskilpailussa vei Vilppulankosken koulun 4b-luokan Judit Ritaranta. Lasten piirustusten monipuolisuus ja lasten innokkuus osallistua kilpailuun on hämmästyttänyt kaikki.

– Veistäjät kiersivät klubin salia ja merkitsivät jokaisen työn, jonka voisi itselleen lunastaa. Eniten merkkejä saanut piirustustyö voitti kilpailun. Nuori taiteilija palkittiin tilaisuudessa kuin veistoskilpailun parhaat, kertoo Jantunen.

Jäälinna Spektaakkelin tuomisen Mänttään mahdollisti kotiseutuneuvos Kauko Sorjonen, joka järjesti yleisölle ilmaisen jääveistostapahtuman 70-vuotispäivänsä kunniaksi.

Lue lisää Jäälinna Spektaakkeli 2012 -kilpailusta maanantain 20. helmikuuta KMV-lehdestä.


AVAINSANAT:

Kommentit (18)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)23.2.2012 15:41

Joku jo lehdessä ehti syytellä ilkivallantekijää apinoiden päiden pudottamisesta. Ei ollut mitään ilkivaltaa. Itsestään putosivat.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.2.2012 21:54

Kyllä oli upeita jääveistoksia! Eipä ihme että olivat sillä palkintojenjakotilaisuudessa joku tuomariston jäsen sanoi ettei moisia ole Suomessa ennen nähty. Itse olen nähnyt ennen vain telkkarissa tai lehdissä. Yksi asia minua askarruttaa et mistä Sorjonen oli keksinyt tällaisen hienon lahjan itselleen ja meille kaikille järjestää? Onnea ja pitkää hyvää elämää Kaukolle ja Kiiiiiiitos!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.2.2012 11:54

Hienoja veistoksia ilman valojakin. Tämä on oikeaa taidetta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.2.2012 22:59

Kiitos Sorjoselle,
Kiitos Jantuselle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.2.2012 21:08

Hyvät veistosten ihailijat!
Kaikille veistoksille laitettiin valot sunnuntai-iltana, mutta ihanteellisia LED-valoja ei saatu kuntoon, kun mistään ei löytynyt riittävästi 24 Voltin adaptereita.
Nyt on tulossa lähi aikoina Rautian kautta uusia valoja ja värejäkin.

Veistokset ovat pystyssä niin kauan kuin sää sallii. Sitten kun ne alavat kaatua, niin sitten turvallisuuden vuoksi niitä kaadetaan hotellinkin toimesta. Näin olemme sopineet.

Yst. terveisin Tuomo Jantunen, tapahtuman johtaja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.2.2012 15:14

Miksei kaikkia veistoksia ole valaistu pimeällä. Kävin katsomassa ilta pimeällä niin ainakin pari veistosta ilman valaistusta. Kait nyt sen verran on varaa, että kaikki saadaan valaistua pimeälläkin. Silloinhan nuo veistokset on minusta ainakin hienoimman näköiset.

Eli lisää valaisimia ennen kuin sulaa pois.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.2.2012 09:07

Onko nuo veistokset siellä kunnes sulavat pois?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.2.2012 11:49

UPEITA OLIVAT! Nyt maanantaina auringon paistaessa pitäisi päästä uudelleen katsomaan. Iltavalaistustakaan en päässyt katsomaan. Tosin siinä lumisateessakin näyttivät hienoilta. KIITOS!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.2.2012 08:29

Mahtava tapahtuma, mutta kaupunki taas loisti hienolla katukuvalla... mitähän mahtoivat taas ulkopaikkakuntalaiset ajatella, kun kadut täynnä lumisohjoa. Kävellen työ ja tuska hienoja veistoksia päästä katsomaan. Säästetäänkö taas väärässä kohtaa, kun aurausta ei viikonloppuisin hoideta laisinkaan?!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.2.2012 20:55

Hyvä Sorjonen mutta mitenkä jälkipolvi netin ihmeellisestä maailmasta osaisi tälläistä luovaa järjestää kun joka paikkaa pitää saada tuo sähköinen media mukaan... he järjestävät veistoskisan KUKA KEKSII UUDEN LÄPPÄRIN....

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 24

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 10

  4. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 20

  5. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  6. Tiistaikerho Mäntänvuoressa

    URHEILU 16.5. 09:12 10

  7. Ratapenkereen korjaustyöt katkaisevat liikenteen Korkeakoskella

    UUTISET 14.5. 17:01 22

  8. Valon E10-junioreilla lupaava kauden avaus

    URHEILU 13.5. 07:02 40

  9. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 46

  10. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  1. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 11

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  5. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  6. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  7. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  8. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  9. Asvalttisprint ajetaan Mäntän keskustassa jälleen helatorstaina

    URHEILU 10.5. 10:11 59

  10. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 159

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 151

  5. Tähden nuoret edustustehtävissä

    URHEILU 3.5. 09:06 151

  6. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  7. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  8. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  9. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  10. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 1012

  1. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 2 1 146

  2. Vesi nousee jo rantamökkeihin

    UUTISET 14.5. 09:24 4 14 103

  3. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 2 4 87

  4. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 4 6 82

  5. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 5 7 59

  6. Raaka pahoinpitely Mäntän keskustassa

    UUTISET 10.5. 11:21 5 21 49

  7. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 10 12 46

  8. Asvalttisprint ajetaan Mäntän keskustassa jälleen helatorstaina

    URHEILU 10.5. 10:11 5 9 40

  9. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 1 0 32

  10. Ratapenkereen korjaustyöt katkaisevat liikenteen Korkeakoskella

    UUTISET 14.5. 17:01 2 2 30

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot