Omaan kotiin

KMV-lehden avustaja, toimittaja Ilkka Partanen päätti toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa yhdessä ystäviensä kanssa ja lähtee moottoripyöräreissulle Espanjasta Suomeen. Retkeläiset lähtivät matkaan keskiviikkona 6. kesäkuuta kello 9.00. Matkaa reissulla kertyy noin 3000 kilometriä.

15. kesäkuuta

Mänttä

Tänään puolen päivän jälkeen ajoin pyörän omaan pihaan. Kun kaksi vuotta sitten muutin Mänttään, en olisi silloin uskonut, että jonain päivän tänne palaaminen voi tuntua näin hyvältä.

Seposta erosin Orivedellä ja hän jatkoi sieltä kotiinsa Viitasaarelle. Vielä eilen oltiin siinä uskossa, että hän menee suoraan sairaalaan katsomaan vanhinta tytärtään ja hänen lastaan. Ei tullut kuitenkaan Seposta vielä ukkia, mutta varmasti lähipäivinä.

Ei haittaa, vaikka palasinkin keskelle remonttia. Siihen on jo tottunut. Sitä paitsi matkalla jumiutuneet olkapäät saa kuulemma hyvin auki lapion varressa. Muutama metriä salaojaa takapihalle kuulostaa ainakin vielä tässä vaiheessa ihan hyvältä.

Kelikin näyttää olevan aivan kohdallaan ja Suomen kesä on vajaassa kahdessa viikossa ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Oikeastaan ainoa, mikä ei tunnu hyvältä, ovat nuo hyttyset. Niistä ei Keski-Euroopassa tarvinnut kärsiä.

Ai niin, vielä yksi tärkeä asia. Laitoin saunan juuri lämpiämään ja tunnin päästä saunotaan.

Aurinkoista kesää ja rentouttavia juhannusjuhlia kaikille matkaa seuranneille, toivottelee Ilkka.

14. kesäkuuta

Laivamatkalla Suomeen

Ollaan jo torstai-iltapäivässä. Laivalla on tehty matkaa jo viime yöstä lähtien ja pyörät ovat turvallisesti laivan uumenissa. Aivan matkan loppu antoi taas yhden uuden opetuksen.

Jos olet joskus tulossa Saksasta Suomeen yöllä kello neljä lähtevällä laivalla, älä suotta tule satamaan liian aikaisin. Vaikka pääset portista sisään satama-alueelle jo puoli yhdeksältä, et pääse sisään laivaan ennen yhtätoista illalla.

Jos vielä satut olemaan liikkeellä moottoripyörällä, voit jättää tulosi kohtuullisen myöhäiseen ajankohtaan, koska sinut joka tapauksessa ohjataan laivaan ensimmäisenä.

Koska minulla ja Sepolla ei ollut tätä tietoa, ajoimme paikalle jo hyvissä ajoin ja saimme lopulta odottaa tuntikausia alueella, jossa ei ollut mitään ruokailumahdollisuuksia. Onneksi oli edes jonkinlainen vessa ja sen verran evästä mukana, ettei kokonaan uuvahdettu.

Muuten viimeinen ajopäivä Saksan puolella oli ainakin maisemiltaan paras koko viikon aikana. Ajoimme lähes 300 kilometriä pitkin pieniä kyläteitä ja saimme nähdä uskomattoman hienoja tammikujia ja haistella tuhteja maalaistuoksuja.

Näimme yhdellä laitumella ponin kokoisia sikoja ja erään kylän halki ajaessa alkoivat tuoksut olla niin tuhteja, että molemmilla meni visiiri huuruun. Näillä teillä ei turisteja näkynyt. Siksi tällaisilla teillä olisi kannattanut ajaa enemmänkin, mutta valitettavasti aikataulu ei sellaista sallinut.

Täytyy myöntää, että kun eilen illan suussa sai pyörän ajettua satamaan, oli päällimmäisenä mielessä helpotuksen tunne. Pääsimme perille lähes täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Matka oli rankempi kuin olin osannut kuvitella.

Jos nyt joku kysyisi missä olit vaikkapa kolme päivää sitten, en osaisi ihan heti vastata. Menneet päivät ovat yhtenä möykkynä jossain pään sisällä. Varmasti menee ainakin muutama päivä ennen kuin pystyy tarkemmin erittelemään matkan yksityiskohtia.

Perjantaina on vielä edessä runsaan 200 kilometrin ajo kotiin, mutta sitä ei osaa ajatella sen kummemmin. Koko matka pitkin tuttuja teitä. Ei tarvita navigaattoria ja tuskin tarvitsee muutenkaan liikaa miettiä. Kotiin ja saunaan, joka viimeisen tiedon mukaan kylpykunnossa.

13. kesäkuuta

Saksa

Hetki sitten sain tekstiviestin, jossa edelleen Lyonissa oleva Kaisa kertoi, että hänen pyöränsä korjaaminen kestää epämääräisen ajan ja hän itse lentää tänään iltapäivällä Suomeen.

Näin siinä sitten kävi. Ei saanut Kaisa tällä kertaa toteutettua unelmaansa ajaa halki Euroopan. Meille tämä mahdollisuus suotiin ja reilun tunnin päästä lähdemme sinne viimeiselle pätkälle ennen laivaa, jossa sitten vietetään seuraavat 27 tuntia.

Keli täällä Saksassa on aika kolea, mutta onneksi ei vettä ole luvassa. Varusteet ovat niin hyvät, että viileämmässäkin tarkenee hyvin ajaa. Koska laiva lähtee vasta yöllä ei tarvitse ajaa lujaa. Kerrankin on ehkä aikaa pysähtyä, vaikka katselemaan maisemia, jos navigaattori suostuu ajattamaan sellaisten lähelle.

Laitamme siihen ensimmäisen kerran tämän matkan aikana oletukseksi mutkatiet ja katsomme mikä on lopputulos. Illallahan sen sitten näkee. Tästä ikkunasta näkee hotellin pihalle, jossa Seppo parhaillaan puhdistaa pyöräänsä lähtökuntoon.

Palaan vielä ainakin kerran asiaan. Viimeistään Suomeen saavuttuamme. Jos laivalta pystyy lähettämään sähköpostia, teen sen jo aiemmin. Tällä hetkellä alkaa jo tuntua siltä, että ehkä tästä sittenkin selvitään kunnilla. Ainakin toivomme niin.

12. kesäkuuta

Taas yksi ajopäivä takana. Se oli harvinaisen lyhyt ja vähäsateinen. Tänään ajetun matkan aikana ei tapahtunut oikeastaan mitään merkittävää. Välillä oli oikein mukava ja leppoisa ajella, mutta toisinaan taas lähes tuskaista. Eipä paljoa maisemia ennättänyt katsella.

Olemme taas Etap-hotellissa ja matkaa satamaan on noin kaksi ja puolisataa kilometriä. Huomenna on viimein aikaa ajella perille vaikka kuinka pieniä kyläteitä pitkin. Aikaa on riittävästi, eikä satamaan ole mitään mieltä mennä ennen iltayhdeksää.

Olen tänään ollut useamman kerran yhteydessä Kaisaan, joka on edelleen jumissa Lyonisssa. Viimeisten tietojen mukaan hänen pyöränsä saatiin vasta tänään iltapäivällä korjaamoon ja diagnoosi oli se, minkä tiesimme sanomattakin. Kytkin on sökö. Mitään tarkempaa ei vielä tiedetä. Jos homma etenee samalla nopeudella kuin tähän saakka, saattaa pyörä olla kunnossa jossain välillä loppuviikko ja kuukauden päästä.

Kaisan luonnetta kuvannee hyvin se, ettei häntä huolestuta tuon taivaallista olla jumissa keskellä Eurooppaa. Vailla tietoa siitä, millä pelillä ja millä aikataululla hän pääsee Suomeen. Hän on ollut paljon kovemmissakin tilanteissa. Sen sijaan hän huolestutti se, ettei Suur-Keuruun nettisivuille ollut ilmestynyt hänen eilen lähettämäänsä matkapäiväkirjaa. Syy tähän kyllä selvisi myöhemmin ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan missä huomenna mennään.

Paitsi se on kyllä kohtuullisen varmaan, että Kaisa ei tule meidän kanssamme samalla laivalla. Varmaa on myös se, että hän ei edes yritä lähetä ajamaan pyöräänsä yksin Lyonista Travemündeen, mikä on meille suuri helpotus. Hänen on kuitenkin oltava Suomessa viimeistään sunnuntaina, joten ilmeisesti hän tulee lentämällä ja pyörä sitten joskus myöhemmin perässä jollain kuljetuksella.

Nyt helpotta oloa myös, että vaikea päätöksemme lähteä kahdestaan Sepon kanssa jatkamaan matkaa, oli ilmeisesti oikeaan osunut. Jos olisimme odottaneet tähän iltapäivään asti ja kuulleet saman, mitä nyt olemme kuulleet, emme käytännössä olisi millään ilveellä ennättäneet laivaan.

Teoriassa tämä olisi vielä onnistunut. Totuus on kuitenkin se, ettei kaksi tämän ikäistä ja melkein tervettä äijänkäppänää kykenisi ajamaan tuhattakahtasataa kilometriä runsaan vuorokauden aikana. Autolla tämä olisi kahdella kuskilla onnistunut helposti ja varmasti myös isolla matkapyörällä, mutta silloin olisi ajajien pitänyt olla nuorempia ja terveempiä. Totuus tekee joskus kipeää.

Viime yönä, kun uni ei väsymyksestä huolimatta ottanut tullakseen, harkitsin jo vakavasti moottoripyörän myymistä. Tuli mieleen, että taidan olla liian vanha ja raihnainen tällaiseen hommaan. Eihän tässä ole mitään järkeä.

Kun tänään mainitsin asiasta Sepolle, hän kertoi ajatelleensa vähän samalla tavalla. Kun nyt vielä myöhemmin keskustelimme elämästä ja moottoripyöräilystä, päädyimme siihen, että taatusti oli molemmille viimeinen kerta, kun ajamme custompyörillä 3 000 kilometriä Euroopan halki.

Vähän jäimme miettimään, miltä kyseinen matka mahtaisi tuntua kunnon matkapyörällä.

11. kesäkuuta

Ilta alkaa olla yllättävän pitkällä, ennen kuin pääsen istahtamaan tähän koneen ääreen Etap- hotellissa jossain Saksalaisessa pikkukylässä Frankfurtin pohjoispuolella.

Tästä piti tulla helppo ajopäivä, mutta eipä tullut. Vaivaisen kolmensadan kilometrin matkaan kului aikaa neljä ja puoli tuntia ja tien päällä oltiin huomattavasti pidempään.

Lähdimme edellisestä majapaikasta tankit lähes tyhjänä, koska oli tarkoitus tankata pyörät heti lähimmällä bensa-asemalla ja niitähän täällä pitäisi riittää. Eipä vaan sattunut meidän reittimme varrelle.

Lopulta bongasimme aivan rajalta yhden aseman ja saimme harvinaisen epäystävälliseltä ranskattarelta ostetuksi tankit täyteen ja pääsimme jatkamaan matkaa. Siinä vaiheessa Sepon pyörässä oli polttoainetta jäljellä vajaa litra ja minulla pari litraa enemmän.

Aamu ei muutenkaan alkanut erityisen hyvin. Ennen lähtöä kävimme ostamassa paikallisesta urheilukaupasta energiageelejä ja sieltä palatessa eräs motoristi pyysi työntämään prätkäänsä käymään. Sepolla, jonka sydän ei ole aivan reilassa, oli vähällä leikata kiinni. Selvisimme kuitenkin siitäkin pienellä levolla.

Päivän toinen vähemmän mukava yllätys oli vastassa melkein heti sen jälkeen kun päästiin Saksan puolella moottoritiellä. Kolmikaistaisella tiellä liikenne vain yhtäkkiä pysähtyi. Siinä vaiheessa ei onneksi satanut, mutta kun aikaa alkoi kulua, eikä jono edennyt mihinkään, oli pakko alkaa kyselemään.

Saimme kuulla, että noin kymmen kilometriä edessäpäin oli rekka levinnyt tielle ja vain yksi kaista veti. Tästä päästäisiin eteenpäin aikaisintaan kahden tunnin päästä ja kiertotietä ei kuulemma ollut. Vähänkö pisti harmittamaan, mutta lopulta oivalsimme, että olimme liikkeellä moottoripyörillä, joka mahtui hyvin, tai ainakin kohtuullisen hyvin, kulkemaan jonojen välistä.

Vajaassa puolessa tunnissa selvisimme kymmenen kilometrin ruuhkasta ja lähdimme pirteinä jatkamaan matkaa. Oli upeaa olla motoristi. Olimme lisäksi onnistuneet selviytymään matkasta lähes kastumatta, mutta mustat pilvet alkoivat kasaantua päidemme ylle.

En suosittele kenellekään kovin lämpimästi kokeilemaan ajoa täyteen lastatulla custom pyörällä kaatosateessa moottoritiellä, jossa jokainen kaista on täynnä toisiaan ohittelevia ajoneuvoja, jotka eivät näytä piittaavan sateesta tuon taivaallista. Mihinkään ei voi pysähtyä. On pakko ajaa muun liikenteen mukana ainakin seuraavalle levähdyspaikalle, jonne saattaa olla jopa kymmeniä kilometrejä. Ei ollut mukavaa olla motoristi.

Matka tuli kuitenkin taitettua ja pääsimme navigaattorilla Linden nimiseen pikkukaupunkiin, josta on matkaa Träwemyndeen enää vaivaiset 500 kilometriä ja ainakin huomiseksi sadetta on luvassa koko päiväksi.

Mitähän yllätyksiä huominen tuokaan tullessaan. Se jää taas kerran nähtäväksi.

10. kesäkuuta

Strasbourg

Tästä Etap-hotellista on seitsemän kilometriä Strasbourgin keskustaan ja Saksan rajalle on matkaa vähän päälle 20 kilometriä. Takana on vajaat 500 kilometriä ajoa, joka sujui suorastaan erinomaisesti. Matkalla ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia ja ajokeli oli loistava.

Jos joku ei ole tietoinen siitä, kuinka merkittävä kaupunki tämä meille kaikille EU- ihmisille täytyy lyhyesti muistuttaa, että tämä on Euroopan unionin parlamentin pääpaikka, täällä sijaitsee Euroopan neuvosto ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Tämän päälle Strasbourgissa on Ranskan suurin yliopisto.

Olo on kuitenkin kaikkea muuta kuin iloinen. Syytä tähän ei ole vaikeaa hakea. Olemme täällä nimittäin kahdestaan Sepon kanssa ja Kaisa, johon juuri äsken olin yhteydessä, on edelleen Lyonissa.

Eipä Kaisankaan fiilikset kovin loistavilta kuulostaneet. Ei ollut mukavaa saatella matkaan kahta teiden ritaria, joiden olo oli siinä vaiheessa vähemmän ritarillinen ja on sitä edelleen.

Eihän tämän näin pitänyt mennä. Järjellä ajatelleen ainoa järkevä ratkaisu oli juuri tämä. Ehtiihän edes kaksi viime keskiviikkona matkaan lähteneistä todennäköisesti sille lautalle, jolle alunperin aiottiinkin.

Toki olisi kohtuullisin kustannuksin ollut mahdollisuus lykätä lähtöä päivän pari, mutta Seposta on aivan lähipäivinä tulossa ukki ja sen vuoksi hän haluaisi päästä Suomeen mahdollisimman pian. Tärkeä pointti on myös se, että Keski-Euroopassa ei kenenkään ole hyvä ajella moottoripyörällä yksin. Et voi käydä edes vessassa huoltamolla, jos ei joku vahdi pyörää koko ajan.

Kaisa onkin pyhästi luvannut, ettei missään tapauksessa lähde ajamaan yksin Travemündeen, vaikka saisikin pyöränsä nopeasti ajokuntoon. Se, kuinka tässä asiassa oikein käy, selviää tiistain kuluessa.

Nyt siis ollaan tässä ja katsellaan säätietoja. Tähän asti ajokeli on ollut erinomainen. Tänäänkin väistelimme kaikki pilvet saamatta pisaraakaan niskaan. Lyonissa oli alkanut sataa heti lähtömme jälkeen ja sadetta oli tullut kunnolla.

Huomenna olisi tarkoitus ajella jonnekin Frankfurtin pohjoispuolelle. Edessä on joka tapauksessa vielä kolme yötä ennen laivan lähtöä. Ensi yö menee täällä juuri ja juuri Ranskassa ja kaksi seuraavaa Saksassa, jossa toivon mukaan saamme myös kunnollista ruokaa.

9. kesäkuuta iltapäivällä

Edelleen Lyonissa

Tänään lauantaina ei liikuttu pyörällä metriäkään, mutta tarkemmin ajatellen se ei ole välttämättä paha asia. Eilen alkanut hässäkkä Kaisan hajonneen pyörän kohtalosta saatiin vihdoin illan suussa päätöksen.

Heräsin päiväunilta hälytyslaitteen huutoon. Ensin ajattelin, että se kuuluu jostain tämän B & B hotellin pihalle pysäköidystä autosta, mutta kun menin tarkistamaan asiaa alakerran autotalliin, löysin sieltä Ison pakettiauton, jonne Kaisan pyörä oli juuri työnnetty.

Hälytys ei kuitenkaan johtunut siitä, vaan siitä, vaan siitä, että kun autotallin ovi alkoi sulkeutua väärään aikaan, Kaisa painoi vahingossa punaista nappulaa ja laukaisi hälytyksen. Se, että pyörä ylipäänsä saatiin lauantaina jonnekin korjaamolle on pienoinen ihme.

Vielä suurempi ihme on se, että tämän hotellin respasta löytyi hyvin englantia puhuva pelastava enkeli. Valitettavasti tähän ne hyvät uutiset päätyvätkin. Tällä hetkellä näyttää nimittäin siltä, että yhteinen taipaleemme Kaisan kanssa päättyi tänne Lyoniin.

Pyörää päästään tutkimaan vasta tiistaina ja vakuutusyhtiö vaatii, että Kaisan pitää olla silloin itse paikalla. Hän saa tähän väliin pari kaivattua lepopäivää, joista ainakin toisen hän lupasi käyttää nukkumiseen.

Koska laivalla pitää olla viimeistään keskiviikon ja torstain välisenä yönä kello kolme, ei siihen ehtiminen pyörällä ajamalla ole kovin todennäköistä.

Ehkä kuitenkin tapaamme Kaisan vielä laivalla. On nimittäin mahdollista, että vakuutusyhtiö kustantaa hänelle lennot satamaa lähimmälle kentälle. Mahdollista on myös se, että hän tulee myöhemmällä lautalla, jos pyörä on nopeasti korjattavissa.

Näihin ja moniin muihinkin asioihin palataan vielä tämän matkapäiväkirjan aikana.

Kävimme äsken syömässä Kaisan syntymäpäiväaterian läheisessä ravintolassa. Johonkin tuntemattomaan ketjuun kuuluva ravintola oli toki korea ja palvelu pelasi. Valitettavasti aika korkealle hinnoiteltu ruoka oli kehnoa ja se oli pakko sanoa myös tarjoilijalle, joka kysyi miltä maistui.

Huomenna lähdemme Sepon kanssa jatkamaan matkaa ja seuraava etappi on Strasbourg, jonne varasin jo kohtuuhintaisen hotellin ja pistin tarkan osoitteen navigaattoriin. Sen verran on tähän mennessä opittu, että kannattaa mahdollisimman paljon ennakoida. Vuoren varmasti tulee kuitenkin eteen myös sellaisia asioita, joita ei voi ennakoida.

9. kesäkuuta aamupäivällä

Ranskan Lyonissa – ja jumissa!

Muutaman kymmen kilometrin päässä Ranskan rajalta aamu valkeni kauniina. Huonosti nukutun yön ja hyvän aamiaisen jälkeen kelpasi taas lähetä huristelemaan kohti pohjoista. Nyt oli päätetty jättää hitaat maisematiet ja edetä nopeimpia reittejä.

Ranskan rajalle tultaessa oli liikennettä alkavasta viikonlopusta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, mahdottomasti molempiin suuntiin. Koska ajoimme melkoiset matkat kolmikaistaista tullitietä, saimme seikkailla kaikilla kolmella kaistalla ja yrittää löytää jonkinlaisen ajorytmin.

Kahden päivän suorittamisen jälkeen alkoi ajaminen vihdoin tuntua hyvältä ja monenlaisia maisemia jäu taakse. Eräs seikka kiiniti huomiota. Tien varsilla tasaisn välein sijaitsevat huoltamot ovat paljon monipuolisemmin varustettuja kuin Espanjassa

Ajomatkaa oli edessä kuitenkin niin paljon, että emme pysähtyneet koko päivänä muuta kuin pakollisille tankkaus ja vessatauoille. Niitä sitten jouduttiinkin pitämään noin puolentoista tunnin välein. Kaikilla on pyörissään pienet tankit ja moottoritienopeuksilla polttoainetta kuluu.

Olimme päättäneet ajaa Lyoniin, joka teki päivämatkan pituudeksi noin 600 kilometriä. Autollahan matka ei ole juuri mitään, mutta moottoripyörän selässä sellainen matka tuntuu. Näytti kuitenkin siltä, että taidetaan selvitä tästä päivästä tosi helpolla ja päästään ajoissa majapaikkaan.

Muutamaa kymmentä kilometriä ennen päämäärää lähdettiin Kaisan vetämän jumppahetken jälkeen ajamaan navigaattorin varassa kohtia majoituspaikkaa. Samalla paikalla jäi kypäräpuhelimesta mikrofoni käteen, joten kommunikoiminen jäi siihen.

Katsoin vasta jälkeenpäin, että Lyon ei ole mikä tahansa pikkukaupunki. Varsinaisen kaupungin alueella asuu lähes puoli miljoonaa ihmistä ja Suur- Lyon on melkein kahdella miljoonalla sukkaallaan Ranskan toiseksi suurin kaupunki heti Pariisin jälkeen. Kaupunki on myös todella vanha. Se on perustettu vuonna 43 ennen ajanlaskumme alku.

Ajoimme siis navigaattorin mukaan sisään kaupunkiin ja lähdimme sen ohjeiden mukaan kohti majoitusta, jonne oli matkaa enää runsaat neljä kilometria. Siihen majapaikkaan emme koskaan päässeet.

Eräissä liikenne valoisa lähdin liikkeelle aika ripeästi ja Seppo seurasi perässä, mutta mihin jäi Kaisa. Hänenhän piti aina olla keskimmäisenä. Muutaman sadan merin ajan vilkuilimme turhaan peileihin ja päätimme jäädä odottamaan.

Seuraavissa valoissa viereemme ajoi auto, josta huudettiin hyvin vahvalla ranskalaisella korostuksella: Your lady has trouble, eli jotain sinne päin, että meidän ajokaverillamme on ongelma.

Lähdimme takaisin sydän kurkussa ja pelkäsimme pahinta. Odotimme näkevämme hälytysajoneuvoa ja Kaisan makaamassa verissään tiellä.

Onneksi pahin pelkomme ei toteutunut. Toteutui se toiseksi pahin. Pyörästä oli hajonnut kytkin ja juuri sopivasti viikonloppu tulossa. Selvää oli vain se, että sillä pyörällä ei ennen korjaamista ajettaisi metriäkään.

Kaikeksi onneksi lähes kulman takana oli halpishotelli B & B ja sillä talli, jonne saimme pyörän työnnettyä. Luiska alaspäin on sen verran jyrkkä, että ylös sitäei sieltä työnnetä.

Koko päivänä emme olleet syöneet juuri mitään ja viimeisillä voimilla raahauduimme lähellä olevaan grilliravintolan jossa viimeisinä asiakkaina saimme syödäksemme kehnoa ja kallista grilliruokaa.

Kirjoitan tätä lauantaina aamupäivällä. Aamusta asti on metsästetty korjauspaikkaa ja vähän heikolta näyttää. Vaikeinta on, että täältä on todella vaikea löytää ketään, joka ymmärtäisi edes muutama sanaa englantia.

Että näin tämä lauantai on alkanut. Miten se mahtaa päättyä ja milloin pääsemme jatkamaan matkaa? Paljon kysmyksiä ja vähän vastauksia. Kerron lähiaikoina, miten homma on edennyt.

7. kesäkuuta

Espanja, Ranskan rajan lähellä

Kello näyttää olevan paikallista aikaa lähemmäksi puoli yksitoista ja nyt tuntuu hyvältä. Pennasen Seppo, joka on urheiluhieroja käsitteli juuri niskaa ja olkapäitä. Veri alkaa taas kiertää ja ja kroppa palautua melkoisen ajorupeaman jälkeen.

Takana on nyt kaksi ajopäivää ja 1100 kilometriä. Ranskan rajalle on enää vajaan tunnin ajomatka ja huomenna tähän aikaan olemme jossain päin tätä laajaa maata.

Onneksi toinen päivä meni vähän paremmin kuin edellinen. Tämän päivän vaikeudet ajoittuivat aamupäivää. Kun aamulla lähdimme liikkeelle erittäin vaatimattomalla aamiaisella, alkoi jo muutaman kymmenen kilometrin ajon jälkeen heikottamaan.

Tällä kertaa oli syynä täysin käsittämättömissä lukemissa huitelevat verensokerilukemat ja niiden kohdalleen säätämisessä kului useampi tunti. Matka kuitenkin jatkui, joskin vähän hitaammin kuin oli ajateltu.

Kaikkein päällimmäisenä toisesta ajopäivästä jäi mieleen rekkojen valtava määrä. Sellaista tienpätkää ei kerta kaikkiaan löytynyt, jonne ei olisi ahtautunut mahdoton määrä täysperävaunullisia autoja, jotka kaiken lisäksi ajoivat käsittämättömän lujaa.

Viimeistään nyt on myös selvinnyt, ettei tämä taida olla mikään kevyt turistiverryttely vaan ihan totista hommaa, omien rajojen koettelemista. Illalla kun saavuimme hotelliin ja aloin pestä käsiäni en ollut uskoa todeksi tuntoani ja silmiäni. Kämmenselkäni olivat ruskeanpunaiset ja arat. Olin ajanut helteellä yli kuusi tuntia ja nyt näyttää siltä, että minulla olisi koko ajan ruskeat hanskat kädessä.

Päivän yli kuuten sataan kilometriin mahtuu niin monenlaista maisemaa, ajoneuvoa ja ihmistä, ettei kovin paljoa yksityiskohtia näin hataraan päähän tahdo jäädä. Hiukkasen kuitenkin ihmettelimme kaikki, kuinka eräällä rannan lähellä olevalla tienpätkällä oli paljon nuoria ja nuorehkoja naisia vähissä hellevaatteissa.

Ensin tuli mieleen, että he kaupittelevat jotain. Täällä päin kun näkee aika paljon omia tuotteitaan kaupittelevia tienvarsikauppiaita. Tarkemmin katsottuna ei kenelläkään ollut mitään myytävä, joten jäi arvoitukseksi mitä he tienvarressa oikein tekivät. Rantakin oli ihan lähellä olisi luullut että siellä olisi mukavampi ottaa aurinkoa.

Katsotaan mitä huominen tuokaa tullessaan.

6. kesäkuuta

Allicante

Navigaattori kertoo, että takana on 482 kilometriä, liikkeessä on oltu viisi tuntia neljäkymmentä minuuttia ja keskinopeus 87 kilometriä tunnissa. Mitä tämä kaikki pitää sisällään, sitä navigaattori ei osaa kertoa.

Kun aamulla päästiin matkaan melkein aikataululleen yhdeksän jälkeen, tuntui tosi hyvältä päästä tien päälle. Takana oli tosi työntäyteinen toukokuu ja edessä pitkä pätkä baanaa. Hyvältä tuntui myös se, ettei mitään tarkempia ajoaikatauluja tarvinnut tehdä. Reilu viikko aikaa ajella kolme tuhatta kilometriä.

Maisemat Fuengirolasta pohjoiseen päin olivat rantatiellä uskomattoman upeita. Valitettavasti koko aamupäivän vaivannut merisumu haittasi maisemien ihailua ja esti kokonaan niiden kuvaamisen. Edellisillan sääennusteessa oli luvattu hellettä, mutta näytti siltä, ettei ennuste pitänyt paikkaansa. Lämmintä oli leppoisa 23 astetta ja ajaminen alkoi pikku hiljaa tuntua rennolta.

Olin lukenut jostain, että Granadassa sijaitsee koko Euroopan suurimmat kasvihuoneviljelykset, mutta en olisi uskonut, että niitä piisaa lähes 200 kilometrin matkalle. Näillä seuduilla eivät rannat täyttyneet turisteista. Kilomerikaupalla tyhjiä rantoja ja tievarret täynnä kasvihuoneita niin kauas kuin silmä kantoi.

Iltapäivällä se sitten iski. Tämä luvattu helle. Lämpötila alkoi pikku hiljaa nousta. Ensi alettiin lähennellä kolmekymmentä astetta ja olo alkoi vähä vähältä muuttua yhä tuskaisemmaksi. Päätettiin kuitenkin oman turvallisuuden vuoksi ajaa kunnon tamineissa.

Helle alkoi vähitellen muuttua sietämättömäksi. Olimme jo lähellä Allicantea, joka oli ensimmäisen päivän tavoite. Pysähdyimme huoltamon pihaan ottamaan muutaman kuvan ja sieltä lähtiessä pyörän lämpömittarissa oli lukema 42 astetta.

Vaikka sieltä lähtiessä ajoimme eteenpäin reipasta vauhtia, ei lämpömittarin lukema suostunut laskemaan alle neljänkymmenen. Lisäksi kypäräpuhelimesta loppui akku ja samoihin aikoihin alkoi maisema väreillä silmissä.

Onneksi edellä ajava Seppo tajusi tilanteen ja kääntyi seuraavasta liittymästä lähimpään tienvarressa olevan hotelliin. Nyt ei ollut aikaa lähteä valikoimaan. Viimeisillä voimilla pyörät talliin ja raahauduin kylmään suihkuun. En olisi kyennyt ajamaan enää metriäkään.

Vaikka Seppo ja Kaisa ovat asuneet Espanjassa vuosia ja tottuneet helteisiin, ei heilläkään enää ollut illaksi suurempia ajohaluja. Saahan katsoa, mitä huominen tuo tullessaan. Melko varmaa on kuitenkin se, että yli neljässäkymmenessä asteessa ei enää ajeta. Silloin vietetään siestaa, kuten kaikki muutkin ihmiset täällä.

5. kesäkuuta

Fuengirola, Espanja

Ihmisissä on sellainen merkillinen piirre, että ikääntyessään he alkavat muistella menneitä. Jotkut kaipaavat takaisin menneisiin aikoihin, vaikka hyvin tietävät, ettei sinne ole paluuta.

Toiset taas tekevät inventaariota menneistä vuosista ja alkavat pohtia, mitä kaikkea jäikään tekemättä ja vieläkö olisi mahdollisuus tehdä edes jotain niistä asioista, jotka silloin jäivät tekemättä.

Tätä kirjoittaessani ulkona aurinko paistaa vielä täydeltä terältä ja lämmintä on reilusti yli 20 astetta. Huomiseksi on luvassa vielä lämpimämpää. Kuinkahan sitä mahtaa pysyä pyörän päällä tähän ilmanalaan vähän liiankin lämpimissä ajovarusteissa.

Tavarat on pakattu valmiiksi ja nyt ne odottavat enää pyörän päälle laittamista. Alakerrassa toinen matkakumppani Seppo Pennanen katsele televisiosta suomalaista ohjelmaa. Seppo on viettänyt Fuengirolassa Espanjassa yhdessä vaimonsa Heinin kanssa lähes kolme vuotta ja nyt on paluun aika.

Kolmas matkalle lähtijä piipahti juuri kysymässä tarkkaa lähtöaikaa. Oikeastaan on hänen syytään, että kolme viiden-kuudenkymmenen korvilla huitelevaa ihmistä on aikeissa lähteä ajamaan moottoripyörillä halki Euroopan.

Lähtöpaikka Fuengirola sijaitsee noin sata kilometriä pohjoiseen Euroopan eteläisimmästä paikasta Gibraltarista. Matkan pituus päätepisteeseen Travemündeen on reittivalinnasta riippuen 3000 kilometrin molemmin puolin.

Kolmas lähtijä Kaisa Saarentola on jo monta vuotta haaveillut saavansa ajaa koko Euroopan läpi moottoripyörällä ja koska hän on kovin päättäväinen nainen, joka olisi todennäköisesti lähtenyt matkaan vaikka yksin, ei oikeastaan ollut tehtävissä muuta, kuin lähteä jakamaan hänen unelmaansa. Pakko kai myöntää, että on se ollut vähän omakin unelma.

Kun viime huhtikuussa päätimme Pennasen Sepon kanssa lähteä ajamaan yhdessä Kaisan kanssa, oli se helpotus myös hänen aviomiehelleen Tapani Saarentolalle, joka ei työkiireiltään ennättänyt lähetä matkaan.

Koko tämä kolmen kopla kuuluu kristilliseen moottoripyöräkerhoon nimeltään Gospel Riders. Seppo ja Kaisa ovat Fuengirolassa toimivan Gospel Riders Espanan perustajajäseniä. Keskiviikkona alkanut matka on kuitenkin täysin yksityinen ja kaikille matkalaisille se tarkoittaa irrottautumista arjesta yli viikoksi.

Nyt täytyy lopettaa, Seppo huutelee saunaan. Kohta kuukausi oltu ilman saunaa remontin vuoksi. Tänne asti piti tulla saunoman.

Laiva Travemündestä Suomeen lähtee 14. kesäkuuta klo 3.00, ja nähtäväksi jää, pääseekö tämä porukka ajoissa laivaan.

Tule mukaan meidän matkallemme. Joka päivä sinulla on mahdollisuus seurata matkan edistymistä KMV- lehden nettisivuilla sanoin ja kuvin.