Ensi kesänä Löytäjä saa pitää
- Ilona Valkonen kuratoi ensi kesän kuvataideviikot otsikolla Löytäjä saa pitää. Valkosen mukaan onnekas on hän, joka löytää. Ja taiteessa löytäjä saa pitää.
Ensi kesän Mäntän Kuvataideviikot kulkevat Löytäjä saa pitää -otsikon alla. Kuraattoriksi Mäntän kuvataiteen ystävät valitsivat loviisalaisen taiteilijan ja kuvataiteen maisterin Ilona Valkosen. 31-vuotias Valkonen on opiskellut Kuvataideakatemiassa ja Prahan taideakatemiassa. Yksityisnäyttelyidensä lisäksi hän ollut mukana lukuisissa yhteis- ja ryhmänäyttelyissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
– Ilona on ollut mukana kuvataideviikoilla taiteilijana kaksi kertaa ja hän on kiinnittänyt meidän huomiomme. Pyrimme siihen, että kuraattorit ovat erilaisia joka vuosi, että saamme tuoreutta ja uutta näkökulmaa näyttelyyn, kertovat Kuvataideviikkojen toiminnanjohtaja Tiina Nyrhinen ja tiedottaja Heikki Vesterinen.
17. Kuvataideviikkojen otsikko Löytäjä saa pitää, ei Valkosen mukaan ole niinkään teema, vaan kutsu katsojalle. Valkosen mukaan katsojalle on olennaista asenne, joka etsijällä on.
Ensi kesän näyttelyn taiteilijoista Valkonen raottaa sen verran, että he eivät edusta mitään tiettyä tekniikkaa, vaan tekijöitä on laidasta laitaan. Joukossa on suomalaisessa taidekentässä esillä olevia taiteilijoita, jotka voivat olla myös ulkomailta.
Uutena oheisohjelmana ensi kesänä järjestetään myös taiteilijakahveja, joihin kuka vain voi ilmoittautua isännäksi tai emännäksi. Ajatus on, että henkilö avaa omia katsomiskokemuksiaan muille katsojille sen teoksen äärellä, mikä häntä on puhuttanut. Teos voi olla, missä vain, vaikka henkilön omassa kodissa.
XVII Mäntän kuvataideviikot järjestetään 10. kesäkuuta - 31. elokuuta 2012.


