Lähde, laivaranta ja oma ranta
- Viisi vuotta sitten kotirantaan Kiimajärvelle valmistui komea hyppyteline, jolla isä Unto ja pojat Santeri ja Samuli viihtyvät muutaman vuoden takaisessa kuvassa.
Kun isä Unto Viitasella on kaivinkoneyrittäjänä kiivain työaika kesällä, koko perhe viettää paljon aikaa Ruovedellä: äiti Katja Viitanen ja lapset Samuli 12v, Santeri 15v ja Annika 18v.
Lempipaikka on luonnollisesti oma kotiranta Kiimajärvellä, jonne on kotiovelta noin kilometri. Juhannuksena sukua ja ystäviä on parhaimmillaan ollut rannassa kolmisenkymmentä, vauvasta vaariin.
Laivaranta ja uimalaitos kuuluvat myös tiiviisti Viitasten kesään.
– Melkein joka päivä tuli käytyä katsomassa Tarjanteen tulo kun lapset olivat pieniä, Katja Viitanen muistelee.
– Jos ravintolalaiva Katrinalla on esityksiä, käymme sellaisissa jotka ovat lapsille sopivaan aikaan, hän jatkaa.
Katja Viitanen on pitänyt nuorena Runebergin lähteellä kioskia kolme vuotta pikkusiskonsa kanssa. Kävijät kiittivät kahvia, joka keitettiin lähdeveteen. Mukavan keskeisellä paikalla sijaitsevalla lähteellä Viitaset käyvät nykyään kesävieraidensa kanssa, kuten lasten serkkujen.
Kun Katja joskus jättää lapset lähteelle ja ajaa autolla laivarantaan, rantapolkua pitkin juosseet lapset ovat jo perillä.
Noitakäräjien viikonlopun Viitaset ovat viettäneet aina Ruovedellä, noitien yössäkin he ovat käyneet melkein aina.
– Laivalla on esiintyjiä, kojuja, naamiaisia, valitaan vuoden paras noita-asu ja on ilotulitus, perhe luettelee.
Elokuun lopulla täysikuun aikaan vietettävä noitien yö on monelle kesän päättäjäistapahtuma, Unto Viitanen uskoo.
– On paljon porukkaa, kaikki nuoret. Näkee paljon kavereita, kiittää Annika.
Kuopus Samuli haluaa kertoa vielä yhden kivan kesäjutun.
– Minun mielestäni on ehkä parasta kun Pihlapirtillä on melontaa, kaverini Eetu on mukana. Pihlapirtillä on yksi kanootti, johon menisi kyytiin neljä.
Ruoveden kanoottipurjehtijoiden kanoottivuokraamo on laivarannan ja uimalaitoksen tuntumassa.
Keskustasta kertyy parikymmentä kilometriä ajomatkaa Helvetinkolulle, joka on perinteinen Viitasen perheen retkikohde Helvetinjärven kansallispuistossa.


