*

KMV-lehti

Matka-Vekkari

Päivitetty 4.4.2012 14:16, julkaistu 4.4.2012 13:56

Korpilahden satamassa tapahtuu kesällä

Kuva: Eila Tiirinen
Pekka HyytinenLähetä palautetta toimittajalle
Päijännepurjehdus on näyttävä kesäinen tapahtuma, jota voi ihastella myös Korpilahdella.

Korpilahden satama sykkii kesäisin elämää. Veneilyn harrastajana Kari Vaara kiitteleekin satama-alueen monipuolisia palveluita, kuten ravintolaa, kesäteatteria ja galleriaa.

– Satama on Korpilahden kesän keskipiste. Se sijaitsee aivan taajamassa, joten maitse sataman alueelle on helppo tulla. Veneilijöille Korpilahti on yksi Päijänteen suosikkisatamista, Vaara kertoo.

Hän kertoo, että yksi kesäinen suurtapahtuma Korpilahdella on Päijännepurjehdus, joka tuo vesille paljon veneitä sekä kilpailemaan että seuraamaan kisaa.

– Päijännepurjehduksella on tänä vuonna merkkivuosi, jonka vuoksi Korpilahden satamassa järjestetään tavallistakin monipuolisemmin tapahtumia.

Kari Vaara neuvoo satamaan saapuvia veneilijöitä piipahtamaan myös Korpilahden kirkonmäellä. Sen vanha puutalomiljöö ja raitti tarjoavat aivan ainutlaatuisen kokonaisuuden.

Korpilahden maisemat ovat jylhiä, katsoopa niitä maalta tai vesiltä. Kari Vaaran mukaan hyvän kuvan alueen maisemista saa Vaarunvuoren luontopolulta.

– Kesäisin alueen tiestö tarjoaa mukavia ja vaihtelevia reittejä polkupyöräilijöille. Polkupyöräily onkin veneilyn lisäksi toinen kesäinen harrastukseni.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

 

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35800 MÄNTTÄ    avoinna ma - pe 8.30 - 16.00   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot