Urheilu

Päivitetty 3.9.2011 11:48, julkaistu 3.9.2011 11:44

Ville Mäntylä seitsemäs kartingin KF1 luokan SM-kilpailussa

Kartingin kuninkuusluokan eli KF1 luokan Suomen mestaruudesta ajettiin 20.-21. elokuuta Lahden radalla. Hyvissä olosuhteissa ajettuun kilpailuun osallistuivat kaikki Suomen parhaat kuljettajat, ja kaikkiaan 23 kuljettajaa lähti tavoittelemaan kartingin kovimman luokan mestaruutta.

Ensimmäistä kertaa KF1 luokan Suomen mestaruudesta taistelemassa oli myös Mäntästä kotoisin oleva 16-vuotias Ville Mäntylä.

Kilpailun kova taso näkyi heti aika-ajossa, jossa 20 parasta kuljettajaa oli vain 0,4 sekunnin sisällä. Mäntylä ajoi hyvän aika-ajosuorituksen ja oli kahdeksas jääden nopeimmasta kuljettajasta Johannes Heinosesta vain hieman yli kaksi kymmenystä.

Alkueriä ajettiin lauantaina kaksi ja kohtalaisen hyvältä lähtöpaikalta lähtenyt Mäntylä ajoi erittäin hyvät suoritukset ollen neljäs ja kuudes. Nämä suoritukset antoivat sunnuntain pre-finaaliin Villelle lähtöruuduksi ruudun viisi.

Pre-finaalissa ajettiin 18 kierrosta. Mäntylä ei onnistunut kuluneilla renkailla säilyttämään vauhtiaan ja lähdön viides sija muuttui maalissa yhdeksänteen sijaan. Finaalilähtöön Mäntylän mekaanikko Kalle Jokinen vaihtoi uudet renkaat ja tiedossa oli, että sen myötä vauhti paranee jälleen.

Yhdeksännestä ruudusta startannut Mäntylä nousi parhaimmillaan 30 kierroksen finaalikilpailussa jo neljännelle sijalle, mutta joutui sitten lopussa taipumaan muutaman kuljettajan ohittamana seitsemänteen sijaan. Ensikertalaiselle seitsemäs sija oli kuitenkin erittäin hyvä suoritus tässä Suomen kovatasoisimmassa karting-kilpailussa.

Mäntylä ja mekaanikko Jokinen olivat molemmat tyytyväisiä kilpailun jälkeen.

– Hyvä, ehjä kilpailu ilman minkäänlaisia ongelmia tai teknisiä vikoja ja vauhdillisesti olimme koko viikonlopun ajan aivan kärkikuskien vauhdissa. Kilpailun taso oli todella kova ja seitsemänteen sijaan olemme tyytyväisiä, totesivat Mäntylä ja Jokinen.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 24

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 10

  4. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 20

  5. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  6. Tiistaikerho Mäntänvuoressa

    URHEILU 16.5. 09:12 10

  7. Ratapenkereen korjaustyöt katkaisevat liikenteen Korkeakoskella

    UUTISET 14.5. 17:01 22

  8. Valon E10-junioreilla lupaava kauden avaus

    URHEILU 13.5. 07:02 40

  9. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 46

  10. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  1. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 11

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  5. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  6. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  7. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  8. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  9. Asvalttisprint ajetaan Mäntän keskustassa jälleen helatorstaina

    URHEILU 10.5. 10:11 59

  10. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 159

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 151

  5. Tähden nuoret edustustehtävissä

    URHEILU 3.5. 09:06 151

  6. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  7. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  8. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  9. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  10. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 1012

  1. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 2 1 146

  2. Vesi nousee jo rantamökkeihin

    UUTISET 14.5. 09:24 4 14 103

  3. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 2 4 87

  4. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 4 6 82

  5. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 5 7 59

  6. Raaka pahoinpitely Mäntän keskustassa

    UUTISET 10.5. 11:21 5 21 49

  7. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 10 12 46

  8. Asvalttisprint ajetaan Mäntän keskustassa jälleen helatorstaina

    URHEILU 10.5. 10:11 5 9 40

  9. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 1 0 32

  10. Ratapenkereen korjaustyöt katkaisevat liikenteen Korkeakoskella

    UUTISET 14.5. 17:01 2 2 30

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot