Tähden C-pojat SM-sarjaan ja mitaliotteluihin
Neljännen sijan valtasivat Tähden C-pojat sunnuntaina 4. joulukuuta Parkkivuoressa pelatussa ikäluokan SM-karsintaturnauksessa, joka samalla oli myös aluemestaruussarjan finaaliturnaus.
Alkusarjassa Tähden pojat laittoivat hyrskyn myrskyn. Raision Loimu kaadettiin 2-0 (25-19, 25-14). Toisessa ottelussa nuijittiin alkusarjassa oman lohkonsa syksyn aikana vain yhdellä tappiolla kahlannut Humppilan Yri myös 2-0 (25-19, 25-22). Päätöskierroksella kaadettiin lopulta koko turnauksen voittanut Ylöjärven Ryhti 2-1 (21-25, 25-14, 15-8).
Semifinaalin Rikala Volleyta vastaan Tähti aloitti hyvin, mutta pelin kuluessa Salon pojilta onnistui oikeastaan kaikki. Kun vielä erikoisetkin pallot pomppivat vieraille, oli Tähden tyytyminen tappioon 0-2 (24-26, 21-25).
Sijoista 3-4 pelattuun otteluun Tähti syttyi taistelemaan vasta toisessa erässä, mutta se ei aivan riittänyt, vaan Kalevan Lentopallo kuittasi voiton 0-2 (13-25, 29-31).
Tähden poikien osalta syksy on ollut nousujohteinen, ja kevään SM-sarjaan lähdetään hyvillä mielillä. Aluejoukkueiden SM-turnauksessa Lounais-Suomi nappasi syksyllä voiton. Oman alueen vertailussa Tähti näyttäisi olevan kisassa ihan tasapäisesti mukana kärkijoukkueiden kanssa.
Käytännössä seitsemästä joukkueesta mikä tahansa olisi voinut turnauksen voittaa. Ja nyt kävi niin, että erittäin laadukas Koijärven Kunto jäi turnauksessa sijalle seitsemän ja sitä kautta ulos SM-sarjasta.
Tähden SM-sarjapaikan hankkivat Mikke Tolvanen, Konsta Köykkä, Arttu Salmijärvi, Voitto Köykkä, Jussi Lepistö, Santeri Salonen, Niko Jokela, Petro Ahvenjärvi ja Aleksi Aronen. Virityksestä vastasi valmentajakaksikko Rauli Salmijärvi ja Seppo Tolvanen.
Am-finaalien palkinnot jakoivat Lounaisen alueen edustaja Pirjo Silver, Isku-Volley urheilutoimenjohtaja Pasi Palonen, sekä Tähden edustaja Kauko Ahola.
AM-finaalien lopulliset sijoitukset: 1) Ylöjärven Ryhti, 2) Rikala-Volley, 3) Kalevan Lentopallo, 4) Tähti 5. Humppilan Yri, 6) Vammalan Lentopallo, 7) Koijärven Kunto, 8) Raision Loimu.


