F2 leijonaliiga -turnaus Mäntässä
- Isäntäjoukkueen riemu oli katossa, kun voitto VaPS sinisistä ratkesi.
Jääkiekon Leijonaliiga jatkui lauantaina 17. joulukuuta KPK:n F2-joukkueen osalta kotiturnauksella. Mäntän jäähalliin saapui yhdeksän joukkuetta ja noin sata pelaajaa Pohjois-Hämeen alueelta. Jokainen joukkue pelasi päivän aikana kaksi ottelua.
KPK:n ensimmäinen peli oli VaPS sinisiä vastaan. Ottelu oli hienokseltaan kotijoukkueen hallintaa, ja kauden avausvoitto tulikin numeroin 3-2. Riemu oli sen mukaista.
Toisessa ottelussa vastaan tuli VaPS valkoinen. Vastustaja pelasi erittäin hyvin, ja KPK:n pelaajien keskittyminen peliin ei ollut paras mahdollinen voitetun ottelun jälkeen. Voitto ansaitusti VaPS valkoisille numeroin 13-1.
Kausi on sujunut tähän asti hienosti, ja pelaajat kehittyvät koko ajan. Tästä on hyvä jatkaa leijonaliigaa taas tammikuussa. Kiitos hienosta kannustuksesta kotiturnauksessa ja toivotamme kaikille mukavaa joulunaikaa!
KPK:n joukkueessa Mäntässä pelasivat: Onni Haapala (MV ensimmäisessä ottelussa), Tuomas Larmi (MV toisessa ottelussa) Eero Aliranta (1+0), Valtteri Aliranta (3+0), Joel Auvinen, Eevertti Jääskeläinen, Henri Kaasinen, Luukas Kiiltomäki, Santeri Laukka, Valtteri Luttinen, Elmeri Rauhala, Oliver Turunen, Sami Vehosalmi ja Valtteri Viita-aho (0+1).


