Urheilu

Päivitetty 22.12.2011 11:08, julkaistu 21.12.2011 09:03

Voitokas päätös KPK:n F1-junnujen syyskaudelle

Kuva: Kimmo Aliranta
KMV-lehtiLähetä palautetta toimittajalle
KPK:n F-junnut päättivät syyskauden voitokkaasti. Kuva: Kimmo Aliranta.

F1-junioreiden syksyn viimeiset sarjapelit pelattiin Jämsässä lauantaina 17. joulukuuta Oriveden Fortunan kahta joukkuetta vastaan. Joukkueet olivat kohdanneet jo kauden alussa, jolloin KPK toi kotiin voitot kummastakin pelistä.

Tällä kertaa Fortuna oli saanut rutkasti lisää harjoitusta ja kuntoa. Vastus oli kova ja kummassakin Fortunan joukkueessa oli vahvoja luistelijoita ja mailankäsittelijöitä, sekä hyvät maalivahdit. KPK taas oli liikkeellä pienellä ydinjoukolla. Vaihtopelaajia oli vain yksi. Joten jo ennalta tiedettiin, että nuorten pelaajien kunto joutuu kovaan testiin.

Ensimmäinen peli Fortunan mustia vastaan alkoi rivakasti KPK:n kannalta, kun kaksi ensimmäistä maalia heilahtivat Fortunan verkkoon ennen kuin kukaan ehti oikein tajutakaan. Tästä sisuuntuneina orivesiläiset innostuivat taistelemaan ja aiheuttivat monta vaarallista hässäkkää KPK:n maalille. Parhaimmillaan kiekko kimposi neljä kertaa maalivahdin suojista tai maalitolpista takaisin pelattavaksi. Onneksi onni oli tällä kertaa KPK:n puolella, kun Onni Leppänen maalissa piti torjunnoillaan joukkuetta pelissä mukana. Maalinteossa edistyttiin tasatahtiin aina 3-3 lukemiin asti, kunnes KPK:laiset ryhdistäytyivät maalinteossa ja loppunumeroiksi Fortunan oman maalin jälkeen kirjattiin 4-6.

Joukkue sai tunnin lepotauon. Samaan aikaan toinen vastustaja Fortunan keltaiset höykytti Jämsänkosken Ilvestä lukemin 0-30. Tämä antoi hieman KPK:lle tasoitusta seuraavaan peliin. Pelin alku oli Fortunalta vahva. Esiin nousi muutama vahva hyökkääjä. Peli oli myös fyysisempää kuin yleensä. Niinpä Fortuna oli johdossa ensimmäisen erän puolivälissä lukemissa 2-1. KPK löysi kuitenkin pelivireensä ja piristyi hurjaan takaa-ajoon. Liekö edellinen peli vai KPK:laisten vauhti hyydyttänyt Fortunan, kun maaliero alkoi kasvaa KPK:n eduksi. Toisessa erässä joukkue saattoi jo keskittyä maalinteon ohella syöttöpelinsä hiomiseen. Peli päättyi lopulta lukemiin 2-7, Onnin ja puolustajien pidettyä koko toisen erän KPK:n maalin puhtaana.

Pelissä olivat mukana Valtteri Aliranta (3+1), Markus Jutila (5+2), Eevertti Lampinen (1+4), Onni Leppänen (MV), Rasmus Mäkinen (3+3), Joose Vuokko (1+2).


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)23.12.2011 21:05

F1:set ovat syntyneet vuonna 2002. Mukana joukkueessa pelaa myös 2003 syntyneitä junnuja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.12.2011 10:21

Oliko nää F1 ;t minä vuonna syntyneitä ?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 24

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 10

  4. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 20

  5. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  6. Tiistaikerho Mäntänvuoressa

    URHEILU 16.5. 09:12 10

  7. Ratapenkereen korjaustyöt katkaisevat liikenteen Korkeakoskella

    UUTISET 14.5. 17:01 22

  8. Valon E10-junioreilla lupaava kauden avaus

    URHEILU 13.5. 07:02 40

  9. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 46

  10. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  1. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 11

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  5. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  6. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  7. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  8. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  9. Asvalttisprint ajetaan Mäntän keskustassa jälleen helatorstaina

    URHEILU 10.5. 10:11 59

  10. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 159

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 151

  5. Tähden nuoret edustustehtävissä

    URHEILU 3.5. 09:06 151

  6. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  7. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  8. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  9. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  10. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 1012

  1. Tähden C1-tytöt aluemestaruus-välierissä

    URHEILU 20.11. 09:49 2 0 1

  2. KPK E2:lle tappio Jyväskylästä

    URHEILU 19.11. 16:03 13 0 1

  3. Kolholaismiehelle vankeutta pahoinpitelystä

    UUTISET 28.2. 15:00 4 3 1

  4. Lentopallon C-poikien runkosarja päätökseen

    URHEILU 19.11. 16:34 2 0 1

  5. KPK-edustuksella vuoden viimeinen kotipeli

    URHEILU 17.11. 11:50 7 0 1

  6. Tähden edustukselle tappioita

    URHEILU 21.11. 11:02 6 0 1

  7. ValoVolley voittokantaan

    URHEILU 21.11. 12:00 6 1 1

  8. Tähden E-pojat Kangasalla

    URHEILU 20.11. 16:35 7 0 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot