KPK:n C- ja D-juniorit voittoon venäläisistä
Mäntän jäähallissa nähtiin hyvätasoinen ja vauhdikas kansainvälinen ottelu Torstaina 29. joulukuuta. KPK:n C- ja D-junioreista koottu joukkue sai vieraakseen Zapoljarnikin C-juniorit Venäjältä.
Kaukalossa riitti vauhtia ja hyviä maalintekotilanteita oli molemilla joukkueilla runsaasti.
Ensimmäisessä erässä KPK rakenteli paremmat tilanteet ja siirtyi erän lopussa johtoon,
Ottelun edetessä vieraat pystyivät pitämään hyvän vauhdin päällä ja pelin painopiste siirtyi KPK:n päätyyn.
KPK taisteli kuitenkin loppuun asti ja otti summerin soidessa vieraista 2-1 voiton. Yleisöä oli saaapunut paikalle runsaasti, ja kannustuskin oli huippuluokkaa. Monien mielestä ottelu oli yksi parhaista junnupeleistä tällä kaudella.
KPK: Sampsa Parviainen 2+0, Kasperi Laine 0+2, maalissa Samuli Tervo 41 torjuntaa.
Zapoljarnik: Artem Aliev 1+0, maalissa Ivan Kashirin 26 torjuntaa.


