Tähden joukkueissa pelaa 150 junioria
- Reijo Poikonen opettaa kädestä pitäen oikeaa lyöntitekniikkaa E-pojissa pelaavalle Veikka Niemelle.
Seitsemänvuotias Nelli Äikäs ja vuotta vanhempi Milja Salonen heittävät toisilleen palloa ja vastaavat heittoihin sormilyönneillä Tähden F-tyttöjen harjoituksissa. Nelli pelaa lentopalloa toista vuotta, Miljalla on takanaan jo kaksi talvea Tähden riveissä.
– Mun mummu pelaa lentopalloa. Sen takia minäkin aloin pelata. Täällä oppii vaikka mitä. Parasta lentopallossa on pelit ja sormilyönnit, Milja kertoo.
Vilppulan Tähden riveissä harjoittelee ja pelaa tällä hetkellä noin 150 lasta ja nuorta 22 eri joukkueessa tai ryhmässä. Tähti onkin Lounais-Suomen alueella yksi eniten juniorijoukkueita pyörittävistä seuroista.
Seuran sisällä toimii myös pallokerho, eikä unohtaa sovi naisten edustusta, joka pelaa 1-sarjaa. Edustuksen riveissä on tällä kaudella nähty paljon myöskin seuran omia A- ja B-junioreita.
Tähden lentopallojaoston uusi puheenjohtaja Kaisa Vihinen kertoo, että vilkas junioritoiminta on pitkäjänteisen työn tulosta.
– Lentopalloa pelaavat lapset ja nuoret tuovat kavereita mukanaan, kun he kertovat harrastuksestaan. Tärkeää työtä tekevät myös Poikosen Reijo ja Niemisen Aulis, jotka kiertävät kouluissa esittelemässä lentopalloa.
Kaisa Vihisen mukaan toisiin joukkueisiin on ollut enemmän tulijoita kuin niihin on pystytty ottamaan. Hänen mukaansa jo viidentoista lapsen ryhmä alkaa olla jo niin suuri, että valmentajat tarvitsevat ylimääräisiä käsipareja avukseen.
– Eikä varmaan lapsetkaan laita pahakseen jos vanhemmat tai vaikka isovanhemmat aina joskus tulisivatkin salille katsomaan lasten treenejä.
Hän toivottaakin vanhemmat mukaan toimintaan, sillä talkootyötä riittää aina jaettavaksi.
– Jokaisen vanhemman antama työpanos on aina tärkeä.
Samaan aikaan, kun F-tytöt harjoittelevat tiistai-iltana, E-pojat ottavat viereisellä lohkolla hien pintaan Reijo Poikosen ja Aulis Niemisen ohjauksessa. Harjoituksissa lentopallon kanssa vuorottelevat käsipallo, koripallo ja sähly.
– Junioreiden kanssa on mukava tehdä töitä. Heistä kehityksen näkee niin hyvin, Poikonen kertoo.
Hän iloitsee siitä, että lentopallojunioreille löytyy hyvin salivuoroja arki-iltaisin. Sitoutuminen lajiin syntyy innostuksesta. Siihen taas valmentaja pystyy vaikuttamaan paljon.
Vaikka Reijo Poikosella on takanaan kymmenien vuosien kokemus valmentamisesta, poikia hän on valmentanut vasta viime vuosina.
– Kyllä pojat ovat aika erilaisia kuin tytöt. Poikien treenit on fyysisempiä kuin tyttöjen, hän vertailee.
Tähden juniorijoukkueista neljä pääsi aluemestaruuskarsintojen kautta pelaamaan SM-sarjoihin tänä keväänä. SM-sarjassa pelaavat B-tytöt, kaksi C-tyttöjen joukkuetta sekä C-pojat.
A-tytöt ja B-pojat pelaavat Supersarjaa, samoin kuin C/D-pojat. Vanhemmat E-tytöt pelaavat Aluemestaruussarjassa kahdella joukkueella, samoin kuin D-pojat.
Nuoremmat E-tytöt pelaavat Tiikerisarjaa kahdella joukkueella sekä E-pojat niin ikään kahdella joukkueella. Myös D-tytöt ja D-pojat pelaavat Tiikerisarjassa. F-poikia on kahden ja F-tyttöjä kolmen joukkueen verran omissa turnaustapahtumissaan.
Parkkivuoressa riittää siis innokkaita lentopalloilijoita jokaiselle arkipäivälle.


