Valon C14-junioreille futsalissa voitto ja tasapeli
Valon C14 futsal-juniorit jatkoivat sarjapelejään 8. tammikuuta kotipeleillä TP-49 (Akaa) ja Lempäälän Kisa Valkoista vastaan. Ensimmäiseksi vastaan asettui TP-49, joka viime kesänä pelasi jalkapalloa liigatasolla piirisarjassa, joten tiedossa oli tiukka vastus.
Ottelu alkoi Valon osalta tehokkaasti. Ajassa 0,47 Erfan Mirzai vei kotijoukkueen johtoon Joonas Raitasen syötöstä. Seuraavasta maalista vastasi vierasjoukkue tasoittaen näin pelin.
Pelin edetessä Valon liike ja syöttöpeli alkoi toimimaan vastustajaa paremmin, ja puoliajalle mentiin kotijoukkueen johdossa 4-2. Toisen puoliajan alussa Valo iski nopeassa tahdissa ottelun ratkaisevat maalit, ja ajassa 24.22 tilanne oli kotijoukkueelle jo 7-2.
Lopussa maaleja syntyi molempiin päätyihin, lopputuloksen ollessa 10-4 (4-2). Maalivahtina ottelussa toimi Magomed Kerimov.
Toiseen otteluun tuttua Lempäälän Kisaa vastaan lähdettiin hyvällä liikkeellä. Maalipaikkoja ottelussa syntyi lukuisia, mutta maalinteko ei monista hyvistä paikoista tahtonut onnistua. Näin puoliajalle siirryttiin 0-0 lukemissa.
Toisen puoliajan alussa, ajassa 21,40 siirsi Magomed Kerimov Joonaksen syötöstä kotijoukkueen ansaitusti johtoon. Puoliaika eteni samoissa merkeissä, kotijoukkue pääsi maalipaikoille, mutta viimeistely ei tahtonut onnistua.
Samalla vastustaja iski terävästi vastahyökkäyksillä ja ajassa 33,51 tasoitti pelin. Ottelun loppupuolella kotijoukkue haki vielä tiukasti voittomaalia, ehkä liiankin innokkaasti, sillä ratkaisuja haettiin liian itsekkäästi, eikä joukkuepelaamisen kautta. Maalissa ottelussa pelasi Aapo Karpiola.
Joukkueen seuraavat sarjapelit pelataan 29. tammikuuta Mäntässä, jolloin vastaan asettuu Valkeakosken Haka ja FC Kangasala.
Sarjapisteitä Valolle olivat hankkimassa Matilda Herranen (1+0), Aapo Karpiola (1+0), Santeri Keinonen, Magomed Kerimov (1+0), Erfan Mirzai (5+3), Joonas Raitanen (3+3) ja Simo Takala.


