Tähden C1-tytöillä hyvä alku SM-sarjassa
- Vilppulan Tähti 1 tuulettaa voittoaan Leppävirran Viristä.
C-tyttöjen SM-sarjan pelit jatkuivat lauantaina 14. tammikuuta Leppävirralla. Ensimmäiseen peliin Tähti 1:n tytöt saivat vastustajan melkein naapurista, kun vastaan asettui Virtain Veikot.
Ottelun ensimmäinen erä oli tasaista, vahvaa peliä, kunnes Tähti repäisi pistetilanteeksi 13-20. Loppuerä mentiin Tähden tahtiin, erävoitto 25-15 ja koko peli 2-0 Tähdelle. Toinen erä alkoi kuten ensimmäinenkin eli tasaisesti, muutaman pisteen erolla Tähdelle.
Pisteiden ollessa 10-13 Tähti osoittautui vahvemmaksi ja johti erää tilanteeseen 21-18. Virrat otti kuitenkin kiinni ja tasoitti pelin. Lopulta Tähti vei erän jännittävästi 23-25 ja koko pelin 0-2.
Toisessa pelissä vastustajana oli isäntäjoukkue Leppävirran Viri. Olosuhteet muuttuivat hiukan, kun vaihdettiin isompaan saliin. Tämä aiheutti hankaluuksia varsinkin aloitussyötöissä. Ensimmäisen erän alku edettiin tasaisesti Tähden kuitenkin johtaessa muutamalla pisteellä. LeVi tasoitti pelin tilanteeseen 22-22. Erä lopulta Tähdelle 25-23.
Toisen erän alku mentiin myös muutaman pisteen erolla. Tilanteesta 13-13 alkoi taistelu pisteistä.
Pelin ollessa 17-17 Tähti repäisi kaulan 18-22, mutta LeVi otti kiinni 22-21.
Erävoitto kuitenkin Tähdelle 26-24 ja koko ottelu 2-0.
Kolmannessa pelissä vastassa oli Liperin Taimi. Tämän ottelun ensimmäinen erä alkoi Liperin hienoisella painostuksella. Tähden tytöt taistelivat kuitenkin etumatkan kiinni.
Kirjureilla oli tässä erässä pisteet ja puolet sekaisin, jonka vuoksi Tähti menetti kaksi pistettä. Tästä kimpaantuneena Tähden tytöt aloittivat taistelun kuroen erävoittoon 25-21. Toinen erä alkoi tiukalla taistolla.
Tähti otti hienoisen johdon, 9-5. Liperi kuroi etumatkan umpeen ja meni kolmella pisteellä edelle. Erän loppua hallitsi hienoisesti Liperi.Tähti kuitenkin taisteli pisteistä, silti erä meni Liperille 20-25.
Kolmannen erän alun Liperi aloitti vahvasti. Tähden tytöt syttyivät taisteluun puolten vaihdon jälkeen, mennen johtoon lukemin 11-8. Taistelu kannatti, koska tuloksena saatiin erävoitto pistein 15-11 ja koko ottelu kotiin 2-1.
Joukkueessa pelasivat Kia Stålhammar, Senni Sahila, Moona Lehtinen, Nita Pulkki, Kiia Aronen, Emilia Mäntynen, Vilma Periviita, Ninni Silvan, Suvi Satokangas ja Veera Vähäsalo. Valmennuksesta vastasivat Marika Mäntynen ja Tytti Satokangas, joukkueenjohtajana toimi Jaana Aronen.


