Urheilu

Päivitetty 18.1.2012 09:39, julkaistu 18.1.2012 09:28

Koripalloilijat voittoputkessa

Kuva: Valo
Timo HakalaLähetä palautetta toimittajalle
Valon B-tytöt jatkoivat koripallossa hyviä esityksiä Noormarkun Koittoa vastaan

Mäntän valon koripalloilioiden B-tytöt jatkoivat siitä mihin viime pelissä jäivät. Nyt joukkueen jalkoihin jäi Noormarkun Koitto.

Viime sunnuntaina Noormarkussa käytiin NoKon ja Valon kauden toinen kohtaaminen. Ensimmäinen pelattiin Mäntässä.

Ottelu alkoi aikamoisella sähinällä, kun joukkueet juoksivat päästä päähän. Koreja tuli kuin liukuhihnalta, vastustaja myös yritti prässätä Valoa, joka kuitenkin mursi prässin helposti ja sai sitä kautta napsittua vaivatta pisteitä.

Ensimmäinen jakso päättyi tasaisiin 14-15 lukuihin. Seuraavalla jaksolla vastustaja oli viisastunut ja ei enää prässännyt Valoa. Sekään ei toki auttanut. Kun Valo oli päässyt johtoon, se ei siitä luopunut.

Valon puolustus oli kuin muuri, eikä se jaksolla päästänyt kuin kaksi koria mutta teki itse 10 pistettä. Takapakkia tuli kuitenkin ennen puoliaikaa, kun Amanda venäytti nilkkansa ja ei voinut pelata enää ottelussa.

Kolmannella jaksolla peli jatkui samaan tahtiin, Valo puolusti eläimen lailla ja teki tarvittavat korit hyökkäyksessä. Aino huoli oli, että Jennyn virhetili oli yhtä vajaa täysi.

Se olisi tiennyt Valolle suuria vaikeuksia, jos myös toinen pelintekijöistä olisi joutunut jättämään pelin kesken. Onneksi Jenny onnistui välttämään lisävirheet, ja työt saivat pelata ottelun turvallisesti loppuuun asti. Valo ei päästänyt jaksolla kuin yhden korin, kun vastustaja joutui päästämään viisi.

Neljäs jakso oli jälleen pois pelaamista vaan, koska Valo johti peliä jo yli 15 pisteellä. Joukkueen puolustus on tällä hetkellä ensiluokkaista, ja kun hyökkäyspäähän saadaan ähän lisää terävyyttä, on Valo vielä paremmassa iskussa.

Peli päättyi 24-41 ja Valo sai lähteä 2 pistettä taskussa pitkälle kotimatkalle ja valmistautumaan seuraavaan viikonlopun koitokseen.

Pelaajat: Amanda (8 pistettä), Jenny (15), Sonja (2), Jutta (8), Ronja (0), Emma (2) ja Jonna (6).


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)18.1.2012 18:26

hot

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 24

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 10

  4. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 20

  5. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  6. Tiistaikerho Mäntänvuoressa

    URHEILU 16.5. 09:12 10

  7. Ratapenkereen korjaustyöt katkaisevat liikenteen Korkeakoskella

    UUTISET 14.5. 17:01 22

  8. Valon E10-junioreilla lupaava kauden avaus

    URHEILU 13.5. 07:02 40

  9. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 46

  10. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  1. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 11

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  5. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  6. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  7. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  8. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  9. Asvalttisprint ajetaan Mäntän keskustassa jälleen helatorstaina

    URHEILU 10.5. 10:11 59

  10. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 159

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 151

  5. Tähden nuoret edustustehtävissä

    URHEILU 3.5. 09:06 151

  6. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  7. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  8. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  9. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  10. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 1012

  1. Tähden edustukselle tappioita

    URHEILU 21.11. 11:02 6 0 3

  2. D-tytöillä hyvä kotiturnaus

    URHEILU 29.11. 08:23 10 0 2

  3. Tähden C1-tytöt aluemestaruus-välierissä

    URHEILU 20.11. 09:49 2 0 2

  4. Valo hävisi trillerin

    URHEILU 27.11. 14:23 5 0 2

  5. Valon koripallotytöille voitto ja tappio

    URHEILU 25.11. 10:09 0 0 2

  6. KPK E2:lle tappio Jyväskylästä

    URHEILU 19.11. 16:03 13 0 2

  7. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 10 12 2

  8. Lentopallon C-poikien runkosarja päätökseen

    URHEILU 19.11. 16:34 2 0 2

  9. KPK-edustuksella vuoden viimeinen kotipeli

    URHEILU 17.11. 11:50 7 0 2

  10. Valon koripallon B-tytöille niukka kotitappio

    URHEILU 21.11. 15:51 3 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot