Tähden E-tytöt avasivat am-jatkosarjan mallikkaasti
Tähden Tiuhtien avauspeli alkoi hieman tahmeasti NaPa Patereita vastaan; olihan uusi joukkue vastassa. Pian Tiuhdilla oli kuitenkin jo 17-5 johto ja tytöt rentoutuivat alkaen nauttia pelaamisesta. Koko erä mentiin Tiuhdin johdossa ja loppupisteet 25-15. Toisen erän alku pelattiin tasaisissa merkeissä ja pisteitä vaihdettiin vuorotellen. Puolivälissä tilanne oli 14-14, mutta sitten Tiuhti otti muutaman pisteen kaulan. Pateri ei kuitenkaan antanut periksi ja rauhoitti tilanteen aikalisällä 20-23. Aikalisä ei auttanut ja Tiuhti viimeisteli voiton sijoittamalla kaksi viimeistä palloa vastustajan kenttään. Pisteet kotiin 25-20.
Tiuhti sai seuraavaksi vastaansa toisen uuden joukkueen SoPa Kelta-Heltat, jota vastaan peli alkoi reippaasti ja taitavasti. Tiuhdin tytöt sijoittelivat nerokkaasti ja pisteet pian Tiuhdin eduksi 15-8. Vastustaja aloitti takaa-ajon, mutta Tiuhti otti komean erävoiton pistein 25-16.
Tähden tytöillä oli ensimmäisen erän jälkeen hyvä itsevarma fiilis ja pisteiden keruu aloitettiin reippaasti. Joukkueet pelasivat pitkiä palloja, mutta Tiuhti ei antanut tuumaakaan periksi ja jälleen selvä johtoasema 16-4. Erän loppupuolella nähtiin turnauksen huikein pisteen saaminen, kun Tiuhdin kolmikko syöksyi pallon perään. Tämä oli selkeä näyttö vastustajalle, ettei yhtään pistettä ilmaiseksi anneta. Erävoitto helposti Tiuhdille 25-6.
Tähden Viuhti aloitti oman avauspelin pirteästi. NaPa Paterit kuitenkin nousivat tasoihin, jolloin Viuhdin ote hieman herpaantui. Paterit karkasi jo 7-3 johtoon Viuhdin peli-ilon ollessa kateissa. 14-9 tappiosta noustiin jo tilanteeseen 13-14 ja ohi pisteisiin 19-15. Erävoitto hyvien syöttöjen ansiosta Viuhdille 25-18.
Toinen erä lähti käyntiin tasaisesti. Tilanteen 7-8 jälkeen Viuhti karkasi parin pisteen johtoon. Tytöt syöttivät taidokkaasti ja sijoittelivat palloja vastustajan kenttään. Selkeä voitto Paterista pistein 25-14.
Kolmas peli alkoi kehnosti Tiuhdin kannalta ja SoPa/Musta-Heltat johti 7-0 parissa minuutissa. Tähden oli otettava aikalisä, jotta saataisiin kelkka käännettyä. Aikalisän jälkeen tapahtuikin selvä muutos ja Tiuhti aloitti kiivaan takaa-ajon keräämällä yhdeksän pistettä, jolloin oli SoPan vuoro turvautua aikalisään. Puolivälissä käytiin kiivas taistelu, mutta Tähti oli niskan päällä niukasti. SoPa lähti uuteen pistejahtiin ja meni johtoon 22-20. Tiuhdin jäätyminen erän loppumetreillä ratkaisi SoPalle erän 25-21.
Toinen erä lähti käyntiin todella tasaisesti. Pisteitä tehtiin vuorotellen erän puoliväliin. Sitten Tiuhti repäisi johdon 21-16, jolloin SoPa otti aikalisän, mutta joutui taipumaan 25-17.
Tiuhdilla oli todella iloinen vire päällä kolmannessa erässä, mutta vastustajakin janosi voittoa. Puolen vaihtoon mentiin Tiuhdin johtaessa 8-3. SoPa ei saanut millään pelivirettä päälle ja aikalisä vastustajan aloitteesta Tähden johtoasemassa 12-4. Kolmas erä päättyi lukemiin 15-7 ja pisteet pelistä Tiuhdille 2-1.
Viuhti alkoi toisessa pelissään toden teolla kerätä pisteitä alun tunnustelun jälkeen, joten SoPa/Musta-Heltat otti aikalisän tilanteessa 4-10. Puolivälissä oltiin Viuhdin johdossa 16-10 ja johtoasema kasvoi SoPan nostopelin ollessa hieman hakusessa. Tilanne oli pian 23-11 Viuhdille ja SoPalle toinen aikalisä. Se ei auttanut, sillä Viuhti otti selvän voiton 25-13.
Toinen erä alkoi selkeällä Tähden hallinnalla, joten SoPan oli otettava aikalisä jo tilanteessa 4-8. Aikalisästä huolimatta Viuhti jatkoi tehokasta pisteiden keruuta kukistaen vastustajan pistein 25-18.
Viuhdin pelistä SoPa:n Kelta-Helttoja tuli päivän ensimmäinen tappio, kun vastustaja voitti avauserän 25-21 ja Viuhti puolestaan toisen erän samoin numeroin. Kolmas erä meni sitten vieraille 15-12.
Tähtien keskinäinen taisto jäi päivän viimeiseksi peliksi ja nyt mitattiin kumpi osoittautuisi tällä kerralla paremmaksi. Molempien joukkueiden päivän pelit olivat sujuneet hienosti, Tiuhdilla kolme voittoa ja Viuhdilla kaksi voittoa ja yksi häviö. Tiuhti taituroi erän alun paremmin ja oli pian jo 13-3 johdossa, jolloin Viuhti otti aikalisän saadakseen rivit järjestykseen. Puolivälissä erää nähtiin todella pitkä taistelu pisteestä, jonka Tiuhti sai viimein upotettua Viuhdin kenttään. Tiuhti otti erän nimiinsä 25-11.
Kova vääntö toisen erän voitosta alkoi heti ensimmäisestä pallosta eikä kumpikaan joukkue suostunut antamaan periksi. Tasapisteissä oltiin tilanteessa 7-7, jonka jälkeen Viuhdilla oli parempi vauhti. Erä eteni tasaisesti Viuhdin hienoisessa johdossa. Viuhti säilytti johtonsa erän loppuun saakka 25-22. Tähden tämän päivän paremmuus meni ratkaistavaksi kolmanteen erään.
Tiuhti johti erää alusta lähtien ja puolen vaihto tehtiin Tiuhdin johdossa 8-4. Tämän jälkeen tilanne kiristyi ja kannustus oli kovaa puolin ja toisin. Tilanne 11-9 ja pian jo tasatilanne 12-12 ja 13-13. Tiukempaakin tiukemman kolmannen erän jälkeen Tiuhti veti pidemmän korren 15-13 ja pisteet 2-1.


