Urheilu

Päivitetty 23.1.2012 10:50, julkaistu 23.1.2012 10:48

Kunnon Kuntalainen on aktiivinen urheilutoimija

Kuva: Mira Metsälä
Mira MetsäläLähetä palautetta toimittajalle
Harri Heikkilä on Hämeen Liikunnan ja Urheilun valitsema vuoden 2011 Kunnon Kuntalainen Mänttä-Vilppulassa.

Vuoden 2011 Kunnon Kuntalainen -pysti luovutettiin aktiiviselle urheilu- ja liikuntamiehelle, mänttäläiselle Harri Heikkilälle perjantaina. Mänttä-Vilppulan seurakunnalla kiinteistöpäällikkönä työskentelevä mies oli odotetusti iloinen saamastaan tunnustuksesta.

– Onhan palkinnon saaminen aina miellyttävää, Heikkilä toteaa rauhallisesti.

Heikkilälle Kunnon Kuntalainen -palkinto ei ole ensimmäinen huomionosoitus hänen aktiivisuudestaan. Ensimmäisen palkinnon hän sai jo 1960-luvulla, kun hänelle ojennettiin Raittiin urheilijan palkinto. Heikkilä onkin tuttu kasvo urheilupiireistä jo vuosikymmenten takaa. Itse hän on harrastanut useita lajeja, ja vaikka on ollut erilaisissa kilpailuissa palkintopallilla muun muassa jalkapallossa ja kaukalopallossa, ovat lajit pysyneet harrastuksina. Juokseminen ja hiihto on myös aktiivisen harrastajan mieleen.

– Nykyään olen pitänyt sen, että yhden lajin harrastaminen päivässä riittää. Ennen saatoin juosta ja hiihtää samana päivänä, Heikkilä kertoo.

Erilaisissa kilpailussa toimitsijana toiminen on kuitenkin Heikkilälle vielä tärkeämpi harrastus kuin itse urheileminen. Hän kertoo elämänsä kohokohdaksi vuoden 1983 yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut, joissa hän toimi tuomarina.

Vuosittaisen Kunnon Kuntalainen -palkinnon jakaa Hämeen Urheilu ja Liikunta. Palkinto annetaan positiiviselle ja ahkeralle kuntoilijalle. Palkinnon voi saada vain kerran elämässään.

Lue lisää Kunnon Kuntalaisesta maanantain 23. tammikuuta KMV-lehdestä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuvataideviikoille monipuolisia ja uutta etsiviä taiteilijoita

    UUTISET 22.2. 16:12 11

  2. Valon C-14-futsaljunnujen sarjakausi päätökseen

    URHEILU 22.2. 12:39 00

  3. Rautanen hyppäsi SM-hopeaa

    URHEILU 20.2. 09:04 40

  4. Verotoimisto sulkee ovensa asiakkailta Mänttä-Vilppulassa

    UUTISET 21.2. 15:50 28

  5. Varuskunnan lakkautuksella miljoonien vaikutukset Jämsän talouteen

    UUTISET 21.2. 15:21 17

  6. Tähden F-juniorit vauhdissa Kangasalla

    URHEILU 21.2. 12:55 30

  7. Tähden B-tytöt niukasti SM-välieriin

    URHEILU 21.2. 11:43 30

  8. Tähden C1-tytöillä SM-turnaus Vilppulassa

    URHEILU 21.2. 11:26 10

  9. KPK E2 vei pisteen sarjakärjeltä

    URHEILU 20.2. 14:07 120

  10. Tähden D-pojat liikkeellä kolmella joukkueella

    URHEILU 21.2. 08:28 10

  1. Jääveistoskisan voitto meni Kiinaan

    AJANKOHTA 19.2. 19:03 1817

  2. Kuvataideviikoille monipuolisia ja uutta etsiviä taiteilijoita

    UUTISET 22.2. 16:12 11

  3. Eräpirkat päätti kautensa hienosti Halikko-viestissä

    URHEILU 25.10. 08:58 41

  4. Marika Jokijärvi

    AJANKOHTA 31.10. 12:02 1812

  5. Vanhemmilta oikaisuvaatimuksia karhukyydeistä

    UUTISET 19.11. 10:38 434

  6. Tähden E-pojat Kangasalla

    URHEILU 20.11. 16:35 634

  7. Nuori mies ajeli humalassa Keuruun ja Mäntän välillä

    UUTISET 27.11. 08:39 234

  8. Valo hävisi trillerin

    URHEILU 27.11. 14:23 534

  9. Henkilöauto törmäsi puuhun Mäntässä

    UUTISET 29.11. 13:29 238

  10. Poikien kuulapyssyllä kipeitä osumia

    UUTISET 30.11. 07:01 145

  1. Jääveistoskisan voitto meni Kiinaan

    AJANKOHTA 19.2. 19:03 1817

  2. KPK E2 vei pisteen sarjakärjeltä

    URHEILU 20.2. 14:07 1217

  3. Legendat veivät nuoria Devilsejä tiukassa kamppailussa

    URHEILU 19.2. 19:28 101

  4. HeKi taipui KPK:lle

    URHEILU 19.2. 11:52 81

  5. Lukiosta ulos ällien ja kukkien toivossa

    AJANKOHTA 16.2. 18:57 72

  6. Henkilöauto suistui talon seinään Kuorevedellä

    UUTISET 19.2. 10:48 57

  7. KPK E2 voittoihin Valkeakoskella

    URHEILU 12.2. 14:30 157

  8. Rautanen hyppäsi SM-hopeaa

    URHEILU 20.2. 09:04 47

  9. Lisää Wanhojen tansseja ja pukuloistoa

    AJANKOHTA 17.2. 10:43 47

  10. Mänttä-Vilppulan koulujenväliset hiihtokilpailut

    URHEILU 16.2. 15:24 42

  1. Jääveistoskisan voitto meni Kiinaan

    AJANKOHTA 19.2. 19:03 1817

  2. Susia liikkeellä Pohjaslahdella

    UUTISET 15.12. 10:41 3026

  3. Mänttä-Vilppulan talous sukeltaa

    UUTISET 14.12. 14:59 4141

  4. KPK E2 voittoihin Valkeakoskella

    URHEILU 12.2. 14:30 1541

  5. Jaana ja Ilona aloittavat linja-autoaseman yrittäjinä

    UUTISET 13.12. 09:23 4125

  6. Mäntän keskustaan kaksi uutta kerrostaloaluetta

    UUTISET 15.12. 08:45 3946

  7. Kuka muistaa Pohjaslahden legendan?

    AJANKOHTA 11.2. 11:53 123

  8. KPK E2 vei pisteen sarjakärjeltä

    URHEILU 20.2. 14:07 123

  9. Kuutola myydään yksityiselle, maakuntamuseo ehdottaa säilyttämistä ja kunnostamista

    UUTISET 1.12. 13:26 2843

  10. Poliisin ohittaminen toi roimat sakot

    UUTISET 15.9. 15:54 186

  1. Kuvataideviikoille monipuolisia ja uutta etsiviä taiteilijoita

    UUTISET 22.2. 16:12 1 1 21

  2. Verotoimisto sulkee ovensa asiakkailta Mänttä-Vilppulassa

    UUTISET 21.2. 15:50 2 8 20

  3. Jääveistoskisan voitto meni Kiinaan

    AJANKOHTA 19.2. 19:03 18 17 17

  4. Varuskunnan lakkautuksella miljoonien vaikutukset Jämsän talouteen

    UUTISET 21.2. 15:21 1 7 17

  5. Huijari esiintyy poliisina

    UUTISET 23.8. 14:20 2 0 11

  6. Tähden F-juniorit vauhdissa Kangasalla

    URHEILU 21.2. 12:55 3 0 11

  7. Legendat veivät nuoria Devilsejä tiukassa kamppailussa

    URHEILU 19.2. 19:28 10 1 9

  8. Tähden B-tytöt niukasti SM-välieriin

    URHEILU 21.2. 11:43 3 0 9

  9. Henkilöauto törmäsi puuhun Mäntässä

    UUTISET 29.11. 13:29 23 8 8

  10. Tähden D-pojat liikkeellä kolmella joukkueella

    URHEILU 21.2. 08:28 1 0 8

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot