Urheilu

Päivitetty 26.1.2012 10:28, julkaistu 26.1.2012 10:22

Pingviineille pisteet pisteet salama-alulla

Kuva: Tero Puolitaival
Harri AnttilaLähetä palautetta toimittajalle
KPK:n D-98-junnut taisteilivat Pirkkalan Pingviinejä vastaan, vaikka pingviinit ottivat rakettialun.

KPK D-98:en vieraaksi saapui sunnuntaina 22. tammikuuta Pirkkalan Pingviinit. Pingviinit aloittivat ottelun vauhdikkaasti ja veivät pisteet mennessään numeroin 4 - 7.

Pingviinit tyrmäsivät KPK:n heti pelin alussa ja peli oli reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen 1-4 johtoon. KPK pääsi peliin mukaan, mutta ensimmäisen erän loppuun Pingviinit iskivät vielä kaksi maalia.

Heti toisen erän alkuun pirkkalalaiset onnistuivat ylivoimalla siirtymään 1-6 johtoon. Tämän jälkeen KPK pääsi peliin kiinni ja iski kolme maalia vierailijoiden verkkoon. Mahdollisuudet pelin tasoittamiseen olisivat olleet vielä toisessa erässä, mutta "rouva Fortuna" ei hymyillyt kotijoukkueelle ja näin toiselle erätauolle mentiin vieraiden 6-4 johdossa.

Kolmas erä oli tasaista vääntö, mutta tiukasta yrityksestä huolimatta kiekkoa ei saatu Pingviini-maalivahdin selän taakse. Erän loppuhetkillä, KPK:n pelatessa ilman maalivahtia pirkkalalaiset pääsivät kaunistelemaan numerot tyhjään maalin, pisteet vierailijoille 7-4 lukemin. Ottelu oli vauhdikasta ja viihdyttävää juniorikiekkoilua, mutta tällä kertaa pisteet lähtivät vierasjoukkueen mukaan.

KPK:sta pelissä olivat maalivahdit: Joona Päivärinta ja Atte Anttila, kenttäpelaajat Samuli Laukka, Lauri Ristimäki, Juho Ylinen, Tomi Hiltunen, Jere Lehtonen, Jesse Luhtamaa, Eemeli Aalto, Roope Laine (0+3 ), Kalle Keskinen (0+1), Atro Leppänen (3+0), Kasperi Laine ( 0+3 ), Tami Takala, Joonas Salmela (1+0), Arsi Luhtamaa ja Karo Vikman.

D-junnujen sarja jatkuu ensi viikonloppuna, lauantaina pojat kohtaavat Kiekko-Ahmat Valkeakoskella ja sunnuntaina 29. tammikuuta KPK:n vieraaksi saapuu LeKi Lempäälästä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 24

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 10

  4. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 20

  5. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  6. Tiistaikerho Mäntänvuoressa

    URHEILU 16.5. 09:12 10

  7. Ratapenkereen korjaustyöt katkaisevat liikenteen Korkeakoskella

    UUTISET 14.5. 17:01 22

  8. Valon E10-junioreilla lupaava kauden avaus

    URHEILU 13.5. 07:02 40

  9. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 46

  10. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  1. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 11

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  5. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  6. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  7. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  8. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  9. Asvalttisprint ajetaan Mäntän keskustassa jälleen helatorstaina

    URHEILU 10.5. 10:11 59

  10. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 159

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 151

  5. Tähden nuoret edustustehtävissä

    URHEILU 3.5. 09:06 151

  6. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  7. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  8. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  9. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  10. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 1012

  1. Tähden edustukselle tappioita

    URHEILU 21.11. 11:02 6 0 3

  2. D-tytöillä hyvä kotiturnaus

    URHEILU 29.11. 08:23 10 0 2

  3. Tähden C1-tytöt aluemestaruus-välierissä

    URHEILU 20.11. 09:49 2 0 2

  4. Valo hävisi trillerin

    URHEILU 27.11. 14:23 5 0 2

  5. Valon koripallotytöille voitto ja tappio

    URHEILU 25.11. 10:09 0 0 2

  6. KPK E2:lle tappio Jyväskylästä

    URHEILU 19.11. 16:03 13 0 2

  7. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 10 12 2

  8. Lentopallon C-poikien runkosarja päätökseen

    URHEILU 19.11. 16:34 2 0 2

  9. KPK-edustuksella vuoden viimeinen kotipeli

    URHEILU 17.11. 11:50 7 0 2

  10. Valon koripallon B-tytöille niukka kotitappio

    URHEILU 21.11. 15:51 3 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot