Valo Voimaa vahvempi
Peräti tammikuulle asti siinä meni, kunnes ValoVolleyn 1-sarjamiehistö onnistui vihdoin vääntämään kotivoiton sunnuntai-iltana Laajasalon Voimasta 3-1 (25-21, 25-23, 20-25, 25-16). Ottelu itsessään oli yleisöön menevää taistelua ja täynnä pitkiä palloralleja.
Voiman pelaajia on pakko arvostaa peli-ilmeestä. Vaikka tällä kerralla mukana oli juuri vaaditut kuusi pelaajaa, eivät nämä kuitenkaan suostuneet antamaan missään vaiheessa periksi.
Valo repi avauserässä eroa tasaiseen tahtiin, mutta loppuvaiheessa Voima onnistui kipuamaan aina 21 pisteeseen saakka. Samoin toisessa erässä Voima taisteli eräpallokurimuksessa kunnes Valo niittasi.
Komannessa erässä Valo oli sitten umpijäässä. Nostot olivat hukassa ja taitavat vieraat onnistuivat lähes kaikessa. Ero oli parhaimmillaan jo 10 pisteessä, vasta loppuerässä Valo intoutui jälleen siihen kuuluisaan "omaan peliinsä" ja kipusi 20 pisteeseen.
Neljänteen erään Valo tuli sitten koko kauden kaivatulla ilmeellä. Muutaman pisteen Voima taisteli tasapäisesti, mutta sitten mänttäläismiehistö teki sen, mikä sillä tällä kaudella ei ole tahtonut onnistua eli ns. "tappoi pelin". Armon tilalla helsinkiläisille annettiin "armonlaukaus".
Mielenkiintoinen asia on se, että kaikki kolme Valon voittamaa erää päättyivät Matti Vuokon päättämiin nopeisiin keskihyökkäyksiin. Se tuskin lienee sattumaa, kun sama pelaaja aina tarvittaessa ottaa vastuun ratkaisuista...
Parasta antia Valon pelissä oli tällä kerralla monipuolinen hyökkäyspeli. Luonnollisesti tämä on yleensä osoitus passarin hyvästä pelistä, niin myös tällä kertaa Markku Puputti palkittiinkin joukkueen parhaana.
Hienoa oli myös laitahyökkääjien tason nosto. Varsinkin nuoren Teemu Pöytäniemen esitys antoi ilonaiheita. Samoin hakkurin tontilla Ilmars Balodis näytti kaivaneen kevään korvalla "taistelulekan" esiin ja pallo sai kovaa kyytiä.
Libero Samuel Kuusenmäki pelasi myös hyvin. Anssi Viita väläytteli osaamistaan muutaman kerran irti päästyään neljännessä erässä. Jussi Salmen epäkiitollisena tehtävänä oli vartioida Voiman parhaana palkittua Rami Aholaa. Lisäksi päävalmentaja Kai Mattila käytti kentällä myös Peetu Viitalaa, Niilo Sointua ja Lauri Ojalaa.


