Tähden C1-tytöt voittoihin Kouvolassa
- Tähti tuulettaa saatuaa pisteen.
SM-sarja jatkui C1-tyttöjen osalta Kouvolassa, jonne matkattiin sunnuntaina 5. helmikuuta kipakassa pakkassäässä.
Pitkä matka lienee syynä tyttöjen kankeaan peliesitykseen, kun vastaan asettui ensimmäisenä Liperin Taimi. Ensimmäinen erä edettiin hyvin tasaisesti ja Tähti yritti saada pelirytmistä kiinni. Vaikealta ja epävarmalta näyttänyt erä kääntyi lopulta Tähdelle 20-25.
Toisessa erässä Liperi otti Tähden 5-9 johdon kiinni ja paineli ohi. Tähden tyttöjen epävarma ote jatkui, ja Liperi pääsi eräpallotilanteeseen, kun pisteet olivat 24-21. Liperin jo tuuleteltua erävoittoa kesken pallon aloitti Tähti raivokkaan taiston.
Tytöt tasoittivat kylmähermoisesti pisteet, tekivät järkeviä ratkaisuja tiukoissa palloissa ja veivät erän lopulta 25-27. Hieno voitto 2-0.
Toinen vastus Myllyojan Masters oli vielä tuntematon joukkue. Ensimmäinen erä antoi jo viitteitä paremmasta vireestä, kun Tähden tytöt karkasivat 25-13 voittoon.
Jotain merkillistä kuitenkin tapahtui toisen erän puolivälissä. Tytöille alkoi tulla käsittämättömiä virheitä joka osa-alueella, erityisen paljon tuli syöttövirheitä. Tiukan väännön jälkeen erä Mastersille 26-28.
Kolmas erä alkoi sitten Myllyojan viedessä peliä, kun Tähti yritti saada rivinsä kuntoon. Jostain löytyi kuitenkin se taistelutahto, jolla Tähti otti piukan 17-15 erävoiton. Nitro-ottelu siten Tähdelle 2-1.
Päivän viimeinen peli käynnistyi jälleen tahmeasti pienen tauon jälkeen. Vastustaja KouvolaVolley tiedettiin kovaksi joukkueeksi ja Tähden tytöt halusivat päättää turnauksen hyvään peliin.
Ensimmäinen erä antoi jo viitteitä siitä, että parempaa olisi vielä luvassa. Kotiyleisön edessä Kouvola vei ansaitusti ensimmäisen erän 25-20. Tästä eteenpäin peli oli Tähden hallintaa. Syöttöihin saatiin kovuutta, hyökkäykset onnistuivat hyvin ja puolustus oli uhrautuvaista. Toinen erä Tähdelle 25-15, kolmas 15-9 ja koko ottelu 2-1.
Joukkueessa pelasivat tässä turnauksessa Suvi Satokangas, Emilia Mäntynen, Vilma Periviita, Kiia Aronen, Kia Stålhammar, Moona Lehtinen, Veera Vähäsalo, Ninni Silvan ja Senni Sahila. Valmennuksesta vastasivat Marika Mäntynen ja Tytti Satokangas.
C-tyttöjen SM-sarja jatkuu alkusarjan viimeisellä turnauksella, joka pelataan Vilppulassa 19. helmikuuta kello 10 alkaen.


