Urheilu

Päivitetty 12.2.2012 19:32, julkaistu 12.2.2012 19:31

Valo hyytyi ratkaisuvaiheissa

Kuva: Kyllikki Ala-Lehtimäki-Jääskeläinen
KMV-lehtiLähetä palautetta toimittajalle
Valon taistelu 1-sarjapisteistä päättyi Nuorten maajoukkueen eli Kuortaneen Urheiluopiston, voittoon. Kuva: Kyllikki Ala-Lehtimäki-Jääskeläinen

Lähes kaksituntinen taisto 1-sarjapisteistä päättyi lopulta Nuorten maajoukkueen, eli Kuortaneen Urheiluopiston, voittoon 1-3 ( 23-25, 25-23, 20-25, 18-25). Liikuntasalilla pelatun ottelun lopputulos tiesi sitä, että Kuortane voitti lohkon puhtaalla pelillä.

Valon joukkueen tuntuu onni hyljänneen. Sunnuntai-iltapäivään jouduttiin lähtemään kovasti siipirikkoisena, kun ryhmästä puuttuivat Jussi Salmi ja Samuel Kuusenmäki.

Tästä huolimtatta Valolla oli kuitenkin ottelussa kaikki voiton avaimet käsissään. Lähinnä heikkoon nostopeliin homma kaatui ja tärkeät sarjapisteet karkasivat Pohjanmaan bussiin.

Tasaisen avauserän Kuortane vei lopulta kahden pinnan erolla. Toista erää Valo hallitsi mielin määrin, mutta loppuhetkillä ote herpaantui ja vieraat tulivat rinnalle lukemissa 23-23. Vieraiden verkkosyöttö ja Niilo Soinnun ässäsyöttö toivat kuitenkin erän Valolle.

Kolmannen erän alussa Kuortane repi jo yhdeksän pisteen eron. Valo kävi parhaimmillaan kolmen pisteen päässä; erävpoittoon kirivaihde ei kuitenkaan riittänyt.

Neljänteen erään Valo muutti Markku Puputin vahvistamaan vastaanottoa ja Sointu pelasi passarina. Erää mentiin tasatahtiin aina 15-15-numeroihin saakka, mutta sitten valolaispeli "sakkasi". Yli 3,5 erää kuortanelaisille täysin pitelemätön Ilmars Balodis teki muutaman virheen ja Valon selkäranka napsahtyi poikki.

Valo pelasi tämän ottelun ilman liberoa. Se näkyi epävarmuutena vastaanotossa. Ryhmän taisteluilme oli kuitenkin sen verran hyvää, että ratkaisuotteluita on lupa odottaa luottavaisin mielin.

Alkukauden hukassa ollut peli-ilme on kohentunut. Kokeneet Balodis, Puputti ja Matti Vuokko näyttävät esimerkkiä taistelussa. Anssi Viita ja Teemu Pöytäniemi parantavat koko ajan.

Peetu Viitala on pelaaja, jonka otteet heilahtelevat pelin kuluessa äärilaidasta toiseen. Lauri Ojala käväisi kentälle muutaman syöttövaihdon verran.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 24

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 10

  4. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 20

  5. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  6. Tiistaikerho Mäntänvuoressa

    URHEILU 16.5. 09:12 10

  7. Ratapenkereen korjaustyöt katkaisevat liikenteen Korkeakoskella

    UUTISET 14.5. 17:01 22

  8. Valon E10-junioreilla lupaava kauden avaus

    URHEILU 13.5. 07:02 40

  9. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 46

  10. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  1. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 11

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  5. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  6. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  7. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  8. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  9. Asvalttisprint ajetaan Mäntän keskustassa jälleen helatorstaina

    URHEILU 10.5. 10:11 59

  10. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 159

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 151

  5. Tähden nuoret edustustehtävissä

    URHEILU 3.5. 09:06 151

  6. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  7. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  8. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  9. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  10. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 1012

  1. Tähden edustukselle tappioita

    URHEILU 21.11. 11:02 6 0 3

  2. D-tytöillä hyvä kotiturnaus

    URHEILU 29.11. 08:23 10 0 2

  3. Tähden C1-tytöt aluemestaruus-välierissä

    URHEILU 20.11. 09:49 2 0 2

  4. Valo hävisi trillerin

    URHEILU 27.11. 14:23 5 0 2

  5. Valon koripallotytöille voitto ja tappio

    URHEILU 25.11. 10:09 0 0 2

  6. KPK E2:lle tappio Jyväskylästä

    URHEILU 19.11. 16:03 13 0 2

  7. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 10 12 2

  8. Lentopallon C-poikien runkosarja päätökseen

    URHEILU 19.11. 16:34 2 0 2

  9. KPK-edustuksella vuoden viimeinen kotipeli

    URHEILU 17.11. 11:50 7 0 2

  10. Valon koripallon B-tytöille niukka kotitappio

    URHEILU 21.11. 15:51 3 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot