Palsinajärven ennätys uusiksi
- Jarkko Järvenpää iloitsi maalissa hienosta kisasta ja reitistä, jollaisia hän juoksee erityisen mielellään.
Peräti neljätoista vuotta pintansa pitänyt vanha Palsinajärven ympärijuoksun reittiennätys rikkoutui maanantai-iltana.
Tampereen Pyrintöä edustava nuori lupaava juoksija Jarkko Järvenpää rikkoi Ville Hautalan sitkeästi hallussaan pitämän ennätyksen 18.43. Järvenpää kirjasi uuden ennätyksen nimiinsä aikaan 18.39.
Järvenpää juoksi aivan omassa sarjassaan, sillä seuraavaksi maaliin tullut, hiihtäjänä paremmin tunnettu Antti Pentsinen hävisi hänelle yli kaksi minuuttia.
Kisan jälkeen Järvenpää kiitteli Palsinajärven kisaa vuolaasti. Hän kertoi juoksevansa erityisen mielellään juuri tällaisissa vaihtelevissa maastoissa, joissa välillä juostaan soralla ja välillä asfaltilla.
– Tulen tänne ensi vuonna, jos vain mahdollista, enkä tule pelkästään puolustamaan mestaruutta vaan parantamaan reittiennätystä, hän lupasi.
Naisten kilpasarjan voitti Jämsän Retki-Veikkoja edustava suunnistaja Merja Rantanen. Hän kiskaisi radan ilman rasteja aikaan 22.47 ja otti nyt toisen kiinnityksen naisten kiertopalkintoon.
Kaikkiaan 36. kertaa järjestettyyn Palsinajärven ympärijuoksuun osallistui 235 kilpa- ja hölkkäsarjalaista, 55 juoksijaa lastensarjassa sekä muutamia osallistujia, joilta ei otettu aikaa.
Tulokset:
M 6,31 km: 1) Jarkko Järvenpää Tampereen Pyrintö 18.39, 2) Anssi Pentsinen Petoteam.fi 20.41, 3) Konsta Vilkman Padasjoen Yritys 21.01, 4) Anssi Puttonen Jyväskylän Kenttäurheilijat 21.53, 5) Antti Hyttinen Vaajakosken Kuohu 21.56, 6) Sami Tuominen Hallin varuskuntaurheilijat 22.09, 7) Henri Jelonen PetoTeam 22.18, 8) Lasse Kautto Vaajakosken Terä 22.26, 9) Johannes Leppänen Kaipolan Vire 24.04,10) Timo Nurminen PetoTeam 24.16, 11) Mertsi Rekola Jämsä 25.50, 12) Hardi Lange 28.19, 13) Pasi Kiviranta Mäntän seudun Eräpirkat 29.53, 14) Priit Silm 31.57, 15) Jukka Nieminen Tampere 37.55.
N 6,31 km: 1) Merja Rantanen Jämsän Retki-Veikot 22.47, 2) Marjo Niittynen Forssan Salama 23.17, 3) Katja Mustonen Koiviston Kipinä 23.23, 4) Sini Alusniemi HH2000 23.48, 5) Sari Hautala Lahden Ahkera 26.30, 6) Tarja Masalin Keurusselän maratoonarit 27.25, 7) Sonja Ilomäki Jyväskylän Kenttäurheilijat 28.26, 8) Katri Pärnäjärvi Kaipolan Vire 29.12, 9) Reetta Huttunen Mäntän urheilijat 29.29, 10) Ann-Mari Kohonen Jyväskylän Kenttäurheilijat 29.54, 11) Siiri Perälä Jämsänkosken Ilves 30.01.
M 35 6,31 km: 1) Mika Rantala Vaajakosken Kuohu 23.04, 2) Joonas Nurminen Jämsän Retki-Veikot 23.22, 3) Keijo Vehkakoski Jämsänkosken Ilves 23.35, 4) Markku Savioja Vaajakosken Kuohu 24.00, 5) Markku Simonen Jämsä 24.39, 6) Juha Kauppinen HH2000 26.34, 7) Harry Mikkonen Formica JKL 28.35, 8) Teemu Viinikka Keurusselän Maratoonarit 29.57, 9) Tomi-Pekka Olkkonen Tampereen Palokunnan Urheilijat 37.46.
M 45 6,31 km: 1) Matti Lehtonen Vaajakosken Kuohu 22.28, 2) Aki Ojala Jalasjärven Jalas 22.45, 3) Rolle Strömsholm Herwood Gym 24.05, 4) Kimmo Tukiainen Kaipolan Vire 24.20, 5) Tero Sillanpää Vaajakosken Kuohu 24.40, 6) Matti Peltola Längelmäen Urheilijat 24.51, 7) Matti Ahonen JKU 25.04, 8) Arto Ahonen Kunto-Pirkat 25.21, 9) Antti Luukkonen Jämsänkoski 26.10, 10) Tuomo Ahonen Keurusselän maratoonarit 26.25, 11) Simo Syrjälä Längelmäki 26.29, 12) Jarmo Mäntynen Jämsä 26.42, 13) Mika Hyppönen HIMA 28.22, 14) Tenho Tulppo AMC 32.43.
N 45 6,31 km: 1) Eija Nieminen Mäntän urheilijat 27.49, 2) Sirpa Ropponen Hippoksen maratonkerho 29.00, 3) Eeva Tulppo AMC 30.45, 4) Anna-Maija Jokiautio Keurusselän maratoonarit 33.24, 5) Vuokko Luoma Ähtärin Valpas 34.18.
M 55 6,31km: 1) Leo Ukkonen Tampereen Pyrintö 25.01, 2) Ilkka Tuominen Hippoksen maratonkerho 25.12, 3) Tapio Nieminen Jämsä 25.17, 4) Jorma Niemi Sporttiklubi Mustat kynnet, Vantaa 25.19, 5) Eino Ylä-Hallinen Virtain Urheilijat 27.05, 6) Timo Taipale Vaajakosken Kuohu 27.24, 7) Antero Lintulahti Orivesi 27.48, 8) Keijo Heinänen Jämsänkoski 28.54, 9) Kenny Stålhammar Formica JKL 28.58,10) Markku Viinikka Keurusselän Maratoonarit 30.10, 11) Tuomo Kauhaniemi Vilppulan Veikot 31.30, 12) Veijo Pietiläinen Kuoreveden Kärki 36.55
N 55 6,31 km: 1) Inkeri Janhunen Kunto-Pirkat 30.41, 2) Tuija Lehtonen Liedon Luja 33.57, 3) Ilona Sandman Sporttiveteraanit 34.52, 4) Hannele Oranen Hippoksen maratonkerho 35.33, 5) Pirjo Hänninen 36.46
T12 6,31 km: 1) Nea Hulkko Jämsänkosken Ilves 30.15, 2) Hilla Pitkänen Kaipolan Vire 34.15, 3) Siiri Yijälä Kaipolan Vire 35.34, 4) Tessa Moisio Kaipolan Vire 41.56
P12 6,31 km: 1) Walte Hautala Lahden Ahkera 27.08, 2) Eemil Helander Keuruun Kisailijat 27.25, 3) Eero Kainulainen Kaipolan Vire 27.54, 4) Wäinö Hautala Lahden Ahkera 30.06, 5) Oskari Marjakoski 31.47, 6) Pekka Peltola Längelmäen Urheilijat 32.13, 7) Topias Helminen Eräpirkat 32.49, 8) Arttu Vehkakoski Jämsänkosken Ilves 35.01, 9) Vili Olkkonen Kenttäurheilijat -68 36.00, 10) Jesse Nieminen KerPa 36.46, 11) Mikko Peltola Längelmäen Urheilijat 37.20, 12) Joona Leppä Keuruun Kisailijat 37.24.
T14 6,31 km: 1) Silja Järvensivu 34.27, 2) Vilma Moisio Kaipolan Vire 38.09, 3) Martta Perälä Jämsänkosken Ilves 39.18, 4) Aino Perälä Jämsänkosken Ilves 41.52.
P14 6,31 km: 1) Wilho Hautala Lahden Ahkera 24.13, 2) Robert Strömsholm Herwood Gym 24.20, 3) Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 24.41, 4) Oskari Raussi Keuruun Kisailijat 26.13, 5) Juho Ylinen Eräpirkat 27.02, 6) Mikko Hulkko Jämsänkosken Ilves 27.21, 7) Aleksi Enroos 28.56, 8) Markus Malmberg Jämsänkosken Ilves 28.57, 9) Jase Haromo Jämsänkosken Ilves 29.58, 10) Juha Meronen Jämsänkosken Ilves 32.09, 11) Teemu Peltola Längelmäen Urheilijat 32.15, 12) Kimmo Lehtonen 40.22
T16 6,31 km: 1) Janna Hautala Lahden Ahkera 26.22, 2) Iina Turkki Jämsänkosken Ilves 35.23, 3) Roosa Nieminen KerPa 36.51.
P16 6,31 km: 1) Oula Järvensivu 25.57, 2) Jaakko Vallittu Jämsän Retki-Veikot 37.30
P18 6,31 km: 1) Valtteri Vallittu Jämsän Retki-Veikot 26.42
T18 6,31 km: 1) Eveliina Pohja Oriveden Ponnistus 31.03
Hölkkä- ja kävelysarja 6,31 km:
1) Antti Mäkinen Vilppulan Veikot 23.09, 2) Jaakko Sorri Riihon UKK 23.16, 3) Kimmo Kuusi Kuoreveden Maksimi Voima 23.41, 4) Jussi Nokelainen Kaipola 23.56, 5) Marko Pitkänen Jämsän Retki-Veikot 24.32, 6) Kai Kuusenmäki Patricomp 25.23, 7) Olli Ahlroth 25.31, 8) Topi Ahlroth 25.50, 9) Kalle Uronen Kaipola 26.05, 10) Pasi Kolu JÄJY 26.09, 11) Matti Kivilahti Vilppulan Veikot 26.51, 12) Veli Matti Heino 27.55, 13) Keijo Oranen 27.56, 14) Henri Hukkanen Halli 27.56, 15) Oskari Puhakka Kinkomaa 27.58, 16) Emmi Nieminen Helsinki 28.07, 17) Kalle Peltonen Runttimäen Nouseva Voima 28.08, 18) Risto Keskinen Kuoreveden Kärki 28.21, 19) Petri Silventoinen Längelmäen Urheilijat 28.33, 20) Jenni Väisänen 28.40, 21) Kari Ropponen Kaipolan Vire 28.41, 22) Tapio Valkeejärvi Vilppula 28.46, 23) Jani Leppä Keuruun Kisailijat 29.00, 24) Timo Sillanmäki Mänttä-Vilppula 29.10, 25) Pentti Virmalainen Vaajakosken Kuohu 29.17, 26) Juha Uotila KERPA 29.55, 27) Oskari Mäkinen 30.13, 28) Timo Hakala Alppihiihtoseura Himosski 30.14, 29) Veli-Matti Hulkko Jämsänkosken Ilves 30.16, 30) Jari Lehtoväre Riihimäki 30.36, 31) Rainer Räsänen Kaipolan Vire 30.39, 32) Tapani Sillanmäki 30.43, 33) Esa Järvinen Mänttä 30.48, 34) Niina Järvensivu Pirttikankaan Pyrintö 30.50, 35) Matti Rinkinen Holstin Pallopojat 30.54, 36) Paavo Leskinen KOHE 31.13, 37) Jukka Vallittu Jämsän Retki-Veikot 31.14, 38) Emmi Ojala Hallin varuskuntaurheilijat 31.15, 39) Jonna Leppämäki-Heikkilä 31.17, 40) Juha Ahokas Kaipolan Vire 31.39, 41) Miika Huikuri Kuoreveden Kärki 31.41, 42) Hannu Liukkonen Kaipola 31.58, 43) Risto Rapila Jokilaakson Terveys 32.01, 44) Tapio Lindstedt Oriveden Ponnistus 32.03, 45) Väinö Isokangas Kurikan Ryhti 32.09, 46) Tiina Virkajärvi Kaipolan Vire 32.24, 47) Erkki Kainulainen Kaipolan Vire 32.33, 48) Eero Järvisalo Vilppula 32.47, 49) Erja Jokinen Riihon UKK 33.15, 50) Riitta Saarinen Mänttä 33.15, 51) Annika Ruuska Jämsänkosken Ilves 33.16, 52) Sonja Pekkarinen Kaipolan Vire 33.19, 53) Petri Pulli 33.30, 54) Jussi Reini Kuoreveden Kärki 33.55, 55) Keijo Jylhä Jämsän Retki-Veikot 33.56, 56) Tanja Lauri Kaipolan Vire 34.07, 57) Tero Vilokkinen Kannonkoski 34.14, 58) Tarja Lampinen Kaipolan Vire 34.19, 59) Päivi Pitkänen Jämsän Retki-Veikot 34.26, 60) Niilo Järvensivu Pirttikankaan Pyrintö 34.37, 61) Matti Henttonen Pitkävöiset 34.37, 62) Keijo Kokko Pitkävöiset 34.41, 63) Mikko Kivilahti Vilppulan eteläiset kylät 34.41, 64) Kari Nieminen 34.46, 65) Asko Västilä VEHU 34.52, 66) Petri Rekola Jämsänkoski 34.53, 67) Raimo Kekäläinen Multian Jyske 34.59, 68) Timo Keskinen Kertteen Pallo 35.26, 69) Kirsi Yijälä Kaipolan Vire 35.35, 70) Tiia Ahokas Kaipolan Vire 35.37, 71) Eija Hakonen Jämsä 35.44, 72) Jyrki Meronen Jämsänkosken Ilves 35.44, 73) Petra Leivo 35.56, 74) Leo Kalin Kollinmäen Hervottomat 35.57, 75) Tanja Lindroos 36.08, 76) Harri Heikkilä 36.19, 77) Galina Hanhimäki 36.19, 78) Hannu Majamaa Mänttä-Vilppula 36.27, 79) Jouko Palmroth Jämsä 36.36, 80) Pentti Joensalmi Metsä-Tissue 36.37, 81) Ulla Puoliväli Jämsä 36.39, 82) Peik Rastenberger Helsinki 36.42, 83) Anna-Kaisa Rastenberger Helsinki 36.42, 84) Tuuli Lajunen Jämsän Retki-Veikot 37.01, 85) Keijo Markkula Eräpirkat 37.12, 86) Reima Luoma Ähtäri 37.17, 87) Matti Huikuri Kuoreveden Kärki 37.25, 88) Tuula Marjakoski Kuoreveden Kärki 37.29, 89) Antti Niittymäki Koivion Kovat 37.32, 90) Johanna Niittymäki Koivion Kovat 37.33, 91) Eila Pitkänen Jämsän Retki-Veikot 37.41, 92) Hanne Viitala Jämsä 37.42, 93) Mia Domars-Aho 37.51, 94) Tiina Hartikainen Jämsänkosken Ilves 38.04, 95) Hanna-Mari Nieminen Vilppulan Villikot 38.06, 96) Mai-Stiina Lampinen Jämsä 38.10, 97) Susanna Raatikainen 38.21, 98) Eila Inkiläinen VarMK Tampere 38.29, 99) Jarmo Saarinen 38.32, 100) Jaana Luhtamaa 38.33, 101) Patrik Rastenberger Helsinki 38.34, 102) Helena Jokinen 38.44, 103) Sari Röman 38.48, 104) Elina Lahti Kaipolan Vire 39.17, 105) Erkki Kyrönlahti VI-VE 39.27, 106) Tuija Hakala Alppihiihtoseura Himosski 39.41, 107) Kaisa Puttonen 40.50, 108) Auli Kivilahti Vilppulan eteläiset kylät 40.54, 109) Tarja Rintamäki 40.54, 110) Raija Pekkala 41.24, 111) Sirkku Karja 41.24, 112) Satulia Saarilehto Vilppulan Villikot 41.54, 113) Tiina Moisio Kaipolan Vire 41.57, 114) Pirjo Lehtonen IK REX 42.05, 115) Sirkka Liimatainen Harjun Urheilijat -82 42.22, 116) Roope Perälä Kaipola-Olkkola asukasyhdistyus 42.49, 117) Maria Rantanen Jämsä 43.32, 118) Hanna Mäkinen Vilppulan Villikot 44.00, 119) Mia Sarpolahti Helsinki 44.50, 120) Sade Rastenberger Helsinki 44.51, 121) Saara Perälä Kaipola-Olkkola asukasyhdistyus 45.04, 122 Ilkka Salminen kaupunginjohtaja 45.51, 123) Risto Perälä Kaipola-Olkkola asukasyhdistyus 45.52, 124) Tapio Neste Nesteen Noutajat 51.30, 125) Riikka Vallittu Jämsän Retki-Veikot 56.55, 126) Veli-Matti Ek Varalan Maratonklubi DNS.





olikohan monttuja, ei vielä kommentteja monttu mieheltä
Ilmoita asiaton kommentti