Valon E10 junioreille voitto ja tappio kotiturnauksessa
Valon E10 poikien viimeinen sarjaturnaus pelattiin aurinkoisessa säässä lauantaina 25. elokuuta Mäntässä.
Ensimmäisenä vastaan asettui LeKi futis Lempäälästä. Ensimmäinen puoliaika mentiin Valon tahdissa ja Antti Kangas teki huolellista työtä Valon maalilla.
Puolustus toimi hienosti, ja keskikentällä tekivät kovasti työtä Shafiulah Gulam Hazrat, Samuli Lauttaanaho ja Ville Mäenpää. Tuloksena kolme Markus Jutilan maalia ja yksi LeKille. Puoliajalle mentiin kokoilemaan rivejä tuloksessa 3-1.
Toisella puoliajalla kärkipelaajat Saku Wiman ja Onni Salonen onnistuivat maalin teossa: Saku kaksi ja Onni yhden kerran.
Lähes pelin lopussa LeKi kokosi vielä rivinsä ja kaunisti lukemia yhdellä maalilla. Lopullisen niitin ottelulle antoi Valtteri Aliranta, joka komealla harhautuksella ja hienolla vedolla maalasi loppulukemiksi 9-2.
Ympäri mennään yhteen tullaan, kun sarja alkoi ja päättyi taisteluun Nokian Pyryä vastaan. Alkuun näytti lupaavalta. Peli oli tasaista vääntöä ja Valo pysyi mukavasti mukana Pyryn vauhdissa.
Maaleja tehtiin tasatahtiin. Pelin avasi NoPY, mutta Valo vastasi Villen maalilla ensimmäisen puoliajan puolessa välissä. Toisen Valon maaleista teki Markus viisi minuuttia myöhemmin.
Harmillisesti NoPY onnistui tekemään kaksi maalia juuri ennen puoliaikaa, joten toisen puoliajan alku oli Valolle henkisesti vaikea. NoPy pääsikin toisella puoliajalla karkuun ja päätti pelin lukemiin 7-2. Toisella puoliajalla Valon puolella enemmänkin nautiskeltiin pelistä ja kokeiltiin erilaisia pelipaikkoja.
Turnauksessa pelasivat: Antti Kangas (MV), Samuli Lauttaanaho, Konsta Herranen, Markus Jutila (6), Ville Mäenpää (1), Valtteri Aliranta (1), Joni Leiman, Saku Wiman (2), Onni Salonen (1), Shafiulah Gulam Hazrat ja Rasmus Saarinen.



Juniorijoukkueiden valmentajat tai huoltajat, lopettakaa tupakointi kokonaan!
Ilmoita asiaton kommentti