Kultaa kauden avauksesta
- Kultaa tuli! KPK:n pojat iloitsivat Virroilla
Koillis-Pirkan Kiekon E1 juniorit avasivat kautensa Virroilla sunnuntaina 26. elokuuta. pelatussa turnauksessa upeasti voitolla.
Virrat-cupissa oli mukana yhteensä 6 joukkuetta: Kiekko-Karhut (Virrat), KJK (Kankaanpää), KieHa (Ähtäri), KiVa (Karstula), S-Kiekko (Seinäjoki) ja KPK, jaettuna kahteen lohkoon.
Tänä syksynä kolme kertaa jäällä harjoitelleet KPK:laiset jännittivät selvästi ensimmäisessä ottelussa KieHaa vastaan. KPK:n pelaajien vauhti oli kuitenkin liikaa ähtäriläisille, kohtuullisen selkeä avausvoitto KPK:lle lukemin 2-5.
Kolmen tunnin väliajalla ehdittiin seurata muidenkin pelejä, seuraavaksi vastaan luisteleva KJK näytti olevan vauhdikas joukkuepeliä pelaava porukka.
KPK:lla oli kuitenkin henki päällä, tilanteet hoidettiin loppuun saakka. Koko joukkueen yhteisellä taistelulla valmentajan sanoin ”selätettiin Goljat”. Pelillisesti parempaa kiekkoa pelannut KJK sai todeta loppusummerin soidessa voiton menevän KPK:lle numeroin 3-2.
Alkulohkon voitto tarkoitti seuraavaan ottelun alkuun olevan jälleen kahden tunnin tauko. Finaalivastustajaksi selviytyi KiVa. KPK:n pelaajilla oli selkeästi parempi tahtotila, luisteluvoima ja peli-ilo turnauksen loppuun saakka. Koko turnauksen voitto ratkesi selkeällä erolla KPK:lle lukemin 5-1.
MVP-pelaajaksi valittiin KPK:n maalilla koko turnauksen loistavasti torjunut Jose Soinio. Valmennusjohdon kiitokset joukkueen eteen tehdystä työstä saivat kaikki muutkin mukana olleet pelaajat: Tatu Puolitaival (6+2), Ville Nieminen (4+3), Valtteri Aliranta (2+0), Samuli Takala (0+4), Eevertti Lampinen (1+1), Daniel Auvinen (0+2), Nooa Innanmaa (0+2), Joose Vuokko (0+1), Neea Innanmaa (0+1), Markus Jutila, Oskari Kangas, Toni Valli, Eemeli Kuoppamäki, Kristian Varjela ja Eetu Nieminen.



Eipä taida täksi kaudeksi mäntän halliin jäitä tulla.
Ilmoita asiaton kommentti