*

KMV-lehti

Urheilu

Päivitetty 10.9.2012 09:41, julkaistu 10.9.2012 09:40

Valon E-11 junnut päättivät kautensa Karnevaaleissa

Kaupin urheilupuistossa Tampereella pelattiin lauantain 8. syyskuuta ja sunnuntain 9. syyskuuta aikana G-, F- ja E-junioreiden sarjakauden päätöstapahtumana Karnevaaliturnaus. Turnauksessa pelattiin kahden päivän aikana 114 ottelua 74 joukkueen voimin.

Valon E-11 junnujen urakkana oli neljä ottelua lauantain aamupäivässä. Ensimmäinen ottelu NoPS musta (Nokia)–Valo oli hienokseltaan Valon hallintaa. Hyvän syöttelypelin ja vastustajan maalivahdin eteen torjunnasta pääsi Mäkisen Miko viimeistelemään maalin, jolla myös voitettiin koko ottelu 0–1. Fair Play -kortilla tuomari palkitsi Jami Niemen.

Toisen ottelun alussa vastustaja Ylöjärven Ilves keltainen hallitsi peliä ja teki myös avausmaalin. Puolivälissä ottelua Aleksi Katajamäki sai pukkaustilanteessa nappiksesta otsaan, tästä sisuuntuneena Valo aloitti takaa-ajon. Takaa-ajo tuotti myös tulosta, kun Soinion Jose latasi Niemen Jamin syötöstä loppunumeroiksi 1–1. Fair Play -kortin sai tässäkin ottelussa Jami.

Apassit aloitti vauhdilla ja täräytti heti lukemat 0–1. Valo pääsi kuitenkin pelivauhtiin ja painostus oli hienoisesti Apassi päädyssä. Maali paikkoja Valolla oli useampiakin, mutta pallo ei vaan maaliin osannut mennä. Loppupuolella Apassit tekivät vielä toisen maalin, joten loppulukemat 0–2. Fair Play meni vastustajan pelaajalle.

Päivän ja kauden viimeiseen otteluun Valo sai vastustajakseen HJS QPR:n Hämeenlinnasta. Valo hallitsi alusta alkaen. Maalin teon aloitti Miko Mäkinen Niemen Jamin syötöstä. Vaikka vettä satoi välillä kuin saavista kaataen, Valon syöttöpeli kulki loistavasti. Toisen maalin viimeisteli Jami, Lauttaanahon Santerin syötöstä. Komean päätöksen ottelulle ja kaudelle viimeisteli jälleen Jami, syöttäjänä tällä kertaa Salosen Elias. Fair Play -kortti matkasi Lahden Kimille loistavista torjunnoista. 3–0 lukemiin on hyvä päättää turnaus ja kausi.

Valon E-11 joukkuetta Tampereella edustivat: Jami Niemi (2+2), Miko Mäkinen (2+0), Jose Soinio (1+0), Santeri Lauttaanaho (0+1), Elias Salonen (0+1), Aleksi Katajamäki, Eemeli Kuoppamäki, Eetu Äikäs, Kimi Lahti ja Jere Savolainen.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Valo vei, PoNU vikisi

    URHEILU 22.5. 17:17 35

  2. Marjomaa Kuuselan keilakunkku

    URHEILU 22.5. 17:03 10

  3. Shakkivoitto Mäntälle Jämsästä

    URHEILU 22.5. 17:05 00

  4. Kolmas nollapeli Valon D12-joukkueen maalivahdille

    URHEILU 22.5. 17:04 10

  5. Lasten vilinä videona

    AJANKOHTA 22.5. 09:13 30

  6. Pokki: Tuen leikkauksella kauaskantoiset seuraukset

    UUTISET 19.5. 14:10 325

  7. Mänttä-Vilppulan pakkojarrutus onnistui

    UUTISET 20.5. 19:52 113

  8. Onnittelut kevään ylioppilaille!

    UUTISET 17.5. 10:39 32

  9. Jukolaistenkin lomarahat ovat nyt leikattavissa

    UUTISET 17.5. 15:07 211

  10. Ossi Aution tilalle varavaltuutetuksi nousee Mika Moksén

    UUTISET 17.5. 14:38 312

  1. Poliisi: Oriveden karhulla oli pentu – epäiltyjen vangitsemisvaatimus peruttu

    UUTISET 11.2. 13:04 3743

  2. Rekka kaatui penkereeseen Mäntän Tammikankaalla

    UUTISET 20.12. 12:18 8560

  3. Enbuske maistoi viisi vuotta vanhaa kääretorttua

    AJANKOHTA 1.12. 13:56 442

  4. ViSUA:lle lupa käyttää kuitusavea

    UUTISET 14.12. 14:28 416

  5. Ikuinen kääretorttu?

    AJANKOHTA 26.11. 11:12 19647

  6. Moottorikelkka paloi Kolhossa

    UUTISET 4.1. 17:36 422

  7. Mänttä-Vilppulan ja Oriveden välinen linja-autoliikenne muuttuu

    UUTISET 28.12. 13:11 454

  8. Valtuusto hyväksyi yhteiskunnallisen yrityksen

    UUTISET 26.11. 18:59 8558

  9. KPK kohtaa KOOVEEn, ViKi Kiepon hyväntekeväisyysottelussa

    URHEILU 27.12. 08:38 8624

  10. Kansa nousee kapinaan Mäntän sairaalan puolesta

    UUTISET 24.10. 17:04 8364

  1. Reilut 200 ilmaisi mieltään

    UUTISET 5.11. 20:39 89100

  2. Adressi ambulanssien välittömästä lähtövalmiudesta koko Pirkanmaalla

    UUTISET 31.10. 12:39 12383

  3. Auto rysähti liikehuoneiston seinän läpi Vilppulassa

    UUTISET 5.10. 09:29 14081

  4. KPK kohtaa KOOVEEn, ViKi Kiepon hyväntekeväisyysottelussa

    URHEILU 27.12. 08:38 8624

  5. Poliisi: Oriveden karhulla oli pentu – epäiltyjen vangitsemisvaatimus peruttu

    UUTISET 11.2. 13:04 3743

  6. Ikuinen kääretorttu?

    AJANKOHTA 26.11. 11:12 19647

  7. Demareille eniten ääniä, perussuomalaisten kaikki viisi ehdokasta valtuustoon

    UUTISET 29.10. 12:11 11676

  8. Kansa nousee kapinaan Mäntän sairaalan puolesta

    UUTISET 24.10. 17:04 8364

  9. 150 ylempää toimihenkilöä lakossa Patrialla Hallissa

    UUTISET 2.11. 11:50 353

  10. Ruotsin kuningas vieraili Mänttä-Vilppulassa

    UUTISET 19.11. 11:10 9441

  1. Ikuinen kääretorttu?

    AJANKOHTA 26.11. 11:12 19647

  2. Auto rysähti liikehuoneiston seinän läpi Vilppulassa

    UUTISET 5.10. 09:29 14081

  3. Tähden C1-tytöt SM-nelosia

    URHEILU 24.4. 17:47 242

  4. Reilut 200 ilmaisi mieltään

    UUTISET 5.11. 20:39 89100

  5. Adressi ambulanssien välittömästä lähtövalmiudesta koko Pirkanmaalla

    UUTISET 31.10. 12:39 12383

  6. Valtuusto hyväksyi yhteiskunnallisen yrityksen

    UUTISET 26.11. 18:59 8558

  7. Sote-info pidettiin ja toi uutta yleisölle

    UUTISET 13.11. 19:46 7456

  8. Kansa nousee kapinaan Mäntän sairaalan puolesta

    UUTISET 24.10. 17:04 8364

  9. Yhteiskunnallisella yrityksellä säästetään kolme miljoonaa

    UUTISET 20.11. 13:10 73106

  10. Ruotsin kuningas vieraili Mänttä-Vilppulassa

    UUTISET 19.11. 11:10 9441

  1. Valo vei, PoNU vikisi

    URHEILU 22.5. 17:17 3 5 189

  2. Marjomaa Kuuselan keilakunkku

    URHEILU 22.5. 17:03 1 5 163

  3. Pokki: Tuen leikkauksella kauaskantoiset seuraukset

    UUTISET 19.5. 14:10 3 25 148

  4. Shakkivoitto Mäntälle Jämsästä

    URHEILU 22.5. 17:05 0 25 140

  5. Kolmas nollapeli Valon D12-joukkueen maalivahdille

    URHEILU 22.5. 17:04 1 25 131

  6. Lasten vilinä videona

    AJANKOHTA 22.5. 09:13 3 25 109

  7. Ossi Aution tilalle varavaltuutetuksi nousee Mika Moksén

    UUTISET 17.5. 14:38 3 12 86

  8. Mänttä-Vilppulan pakkojarrutus onnistui

    UUTISET 20.5. 19:52 1 13 85

  9. Jukolaistenkin lomarahat ovat nyt leikattavissa

    UUTISET 17.5. 15:07 2 11 67

  10. Taidekaupunki pesi kasvonsa viikossa

    UUTISET 16.5. 15:52 3 27 57

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35800 MÄNTTÄ    avoinna ma - pe 8.30 - 16.00   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot