Mänttä-Vilppulan uusi kaavasuunnittelija tyrmistyi: Tämäkö on taidekaupunki!
- Myllyrannan ja Pekilon pysäkillä jäädään linja-autosta, kun tullaan kuvataideviikoille tai sisustusostoksille. Ruostuneet ja vinksallaan olevat lipputangot toivottavat vieraan tervetulleeksi.
– Aika erilainen taidekaupunki tämä on kuin kuvittelin, toteaa elokuussa Oulusta Mänttä-Vilppulan kaupungin kaavasuunnittelijaksi muuttanut Martta Raudaskoski.
Hän ajatteli tulevansa hyvin hoidettuun maalaiskaupunkiin, joka on onnistunut vakuuttamaan itsensä taidekaupunkien joukkoon. Ensimmäinen kokemus oli kuitenkin kaikkea muuta.
Keuruu-Orivesi -tien ja Orivesi-Kolho -tien suunnasta Mänttä-Vilppulaan tultaessa eivät taidemuseot ympäristöineen tai Mäntän Klubi osukaan silmään ensimmäisenä.
Päätelmän taidekaupungista uusi tulija tekee sen mukaan, mitä näkee keskustat halkovan ja nimeä vaihtavan pääväylän Hämeentie-Valtatie-Satakunnantie varrella tai sen mukaan, millä ilmeellä kaupungin tärkein rakennus eli kaupungintalo ottaa vieraan vastaan.
Millaisena uusi kaupunkilainen näkee taidekaupunki Mänttä-Vilppulan? Millaisen palautteen kaavasuunnittelija antoi näkemästään kaupunginhallitukselle? Siitä enemmän maanantaina 14. marraskuuta ilmestyvässä KMV-lehdessä. Keskustella aiheesta voit myös näillä verkkosivuilla.





Osa hoitaa työnsä hienosti kuten kuuluukin ja sivussa myös ylimääräistä. Osa puolestaan laistaa omistakin töistään ja luikertelee sieltä mistä aita on matalin, jos aina sieltäkään.
Ilmoita asiaton kommentti