Uutiset

Päivitetty 28.12.2011 12:41, julkaistu 28.12.2011 08:21

Puu katkesi, hengenlähtö parin sekunnin päässä

Kuva: Kyllikki Ala-Lehtimäki-Jääskeläinen
Kyllikki Ala-Lehtimäki-JääskeläinenLähetä palautetta toimittajalle
Tässä kohtaa Mäntän Koskelankatua katkesi kuusi tapaninpäivänä puolen päivän aikaan. Tiistaina kaatuneet puut tukkivat muun muassa Raja-ahon ja Juupajoen Pirttikankaan tiet.

Turhia eivät ole varoitukset, että metsissä ja ulkona ei myrskysäällä kannata liikkua. Tapaninpäivänä vanhempi mieshenkilö jäi Paimiossa kaatuneen puun alle ja kuoli.

Mutta myös Mäntässä Esa Lehtomäki koki läheltä piti -tilanteen henkilökohtaisesti tapaninpäivänä noin kello 12, kun Koskelankadulla ”tuli yllättäen metsä vastaan”.

Omakotitontilla kasvanut iso kuusi oli myrskyn paineessa katkennut kuuden metrin korkeudelta ja ylin osa jysähti Koskelankatua ajaneen Esa Lehtomäen auton eteen niin yllättäen, ettei Lehtomäki ehtinyt edes jarruttaa vaan ajoi ison rungon yli.

– Kaikki tapahtui niin nopeasti, että kuvittelin ajaneeni jostain syystä metsään.

– Jos olisi ajanut pari sekuntia nopeammin niin runko olisi jysähtänyt läpi tuulilasista eikä palokuntaa ja ensivastetta olisi enää tarvittu, toteaa Lehtomäki.

Itse hän löi törmäyksessä päänsä ja loukkasi selkänsä ja kävi tarkistuttamassa vammansa sairaalassa. Auto sen sijaan nostettiin hinauslavalle ja kuljetettiin korjaamoon.

Palokunta jäi pätkimään kuusen tien viereen, jossa vielä tiistaina olivat paksut rungonpätkät kadun varressa näkyvillä.

Jokainen voi ne nähdessään ymmärtää, ettei kyse ollut vain muutaman oksan tipahtamisesta vaan varsin vaarallisesta tilanteesta.


AVAINSANAT:

Kommentit (10)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)29.12.2011 19:21

"28.12.2011 10:59 Itse ajoin pakkaajankadulta koskelankatua keskustaan noin klo 12 jolloin kuusi oli jo nurin, ajoin jalkakäytävän kautta ohi muita ei näkynyt kuin 2 jalankulkijaa .Esa tuli kyllä vastaan liikenne valoissa ehjällä atollaan. kyllä tässä hengen lähdössä on kyse muusta kuin sekunneista .Tarttis katsoa ajaessa eteenpäin.Ko juttu pois lehdestä petollinen lööppi"

Jos tekstisi pitäisi ensinnäkään paikkansa, niin olet itse syyllinen ja välipitämätön, etkä ole ilmoittanut ajoissa puun kaatumisesta eteenpäin! Sinulle taitaa ehkä olla tärkeintä oman nahkasi pelastaminen, katkeruus kun et itse ole lehdessä ja paskan jauhaminen tällaisilla palstoilla. Kirjoitappa seuraavan kerran omalla nimelläsi ja puhtaalla äidinkielellä, niin voidaan harkita sinustakin juttua lehteen.

Teppo Virtanen

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)29.12.2011 19:09

Toimitus voisi ottaa selvää,kuka on tälläisessä
tilanteessa korvausvelvollinen.
Tiedetään (kai),että jos laho puu aiheutta turman,
niin maanomistaja korvaa,mutta terve, mitenkäs sitten.
Kaupunki myös määrää,saatko kaataa tontiltasi puita
Vaiko eikö?
Kaatunut puukin voi olla TAIDETTA,en tiedä tuliko
turma-autosta taidetta.
Taideseuralle pohdittavaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)29.12.2011 18:45

Voi hitto mitä päästetään porukat kommentoimaan
Toivottavasti Esa vetää pellet oikeuteen

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)29.12.2011 01:27

KMV-lukijoissa stand up-koomikon aineksia.. :) Toimiiiii! Paremmille koskelankaduille.. :) Ismo Leikolakin naurattaa vähemmän :)

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.12.2011 12:18

niin ja puhuukohan toisedellin kommentoija totta ja tietääkö hän minkälainen auto Esalla on ? niin...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.12.2011 11:08

Siis voi KÄÄK! Draama muuttui komediaksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.12.2011 10:59

Itse ajoin pakkaajankadulta koskelankatua keskustaan noin klo 12 jolloin kuusi oli jo nurin, ajoin jalkakäytävän kautta ohi muita ei näkynyt kuin 2 jalankulkijaa .Esa tuli kyllä vastaan liikenne valoissa ehjällä atollaan. kyllä tässä hengen lähdössä on kyse muusta kuin sekunneista .Tarttis katsoa ajaessa eteenpäin.Ko juttu pois lehdestä petollinen lööppi

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.12.2011 08:59

Omakotitonteilta pitää iso puut kaataa pois. Eivätpä sitten romahda katoille saati teille isossakaan myrskyssä.

HÖPÖ HÖPÖ!!!!!!!!!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.12.2011 01:32

Omakotitonteilta pitää iso puut kaataa pois. Eivätpä sitten romahda katoille saati teille isossakaan myrskyssä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)27.12.2011 18:47

Ei ollu vielä Esan aika lähteä paremmille koskelankaduille....

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 24

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 10

  4. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 20

  5. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  6. Tiistaikerho Mäntänvuoressa

    URHEILU 16.5. 09:12 10

  7. Ratapenkereen korjaustyöt katkaisevat liikenteen Korkeakoskella

    UUTISET 14.5. 17:01 22

  8. Valon E10-junioreilla lupaava kauden avaus

    URHEILU 13.5. 07:02 40

  9. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 46

  10. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  1. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 40

  2. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 21

  3. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 11

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  5. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  6. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  7. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  8. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  9. Asvalttisprint ajetaan Mäntän keskustassa jälleen helatorstaina

    URHEILU 10.5. 10:11 59

  10. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 159

  1. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  2. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 161

  3. KPK F2-joukkue VIPStore Cup voittoon

    URHEILU 17.4. 11:42 151

  4. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 151

  5. Tähden nuoret edustustehtävissä

    URHEILU 3.5. 09:06 151

  6. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 151

  7. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 151

  8. Tähden D-poikien sarjat päätökseen

    URHEILU 16.4. 13:48 161

  9. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  10. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 1012

  1. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 2 1 7

  2. Viina vei mänttäläisen pylvääseen

    UUTISET 14.9. 14:58 15 1 5

  3. Vesi nousee jo rantamökkeihin

    UUTISET 14.5. 09:24 4 14 4

  4. KPK:n F1:n maalikimara Tampereella

    URHEILU 5.12. 11:04 27 4 4

  5. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 2 4 4

  6. Valo hävisi trillerin

    URHEILU 27.11. 14:23 5 0 3

  7. Tasoristeysten varolaitteet eivät toimi

    UUTISET 28.12. 12:41 4 0 3

  8. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 10 12 3

  9. Tähden edustukselle tappioita

    URHEILU 21.11. 11:02 6 0 3

  10. Kuvataideviikoille monipuolisia ja uutta etsiviä taiteilijoita

    UUTISET 22.2. 16:12 6 3 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot