Uutiset

Päivitetty 16.1.2012 09:49, julkaistu 15.1.2012 10:16

Sähköt kaikille lauantain aikana

Kuva: Susanna Yläjärvi
Susanna YläjärviLähetä palautetta toimittajalle
Tapio Ala-Haikka täytti lauantai-iltapäivällä jälleen kerran aggregaatin säiliön. Sen turvin Ala-Haikan tilalla on saatu virtaa perusasioihin eli lämpöön, vesipumppuun ja kylmäkoneisiin. 14 litraa polttoöljyä riittää 10

Kaikkiin ilman sähköä Vilppulassa olleisiin talouksiin saatiin lauantaina illansuussa jälleen sähköt. Iltapäivällä ilman sähköä oli vielä useita kymmeniä talouksia pääasiassa Haikankylän suunnalla ja Pohjaslahdella.

Vattenfallin verkkoyhtiön eli nykyisen LNI Verkon sähkömiehet kertoivat kaataneensa lauantaina pelkästään Haikankylällä kymmeniä lumikuorman linjoille kaatamia puita. Viimeisiä linjoille kaatuneita puita haettiin myöhään iltapäivällä helikopterin avulla.

Ala-Haikan tilalla elettiin runsaat kaksi vuorokautta aggregaatin tuottaman virran varassa.

– Aggregaatti hankittiin kolme, neljä vuotta sitten toistuvien sähkökatkojen varalle ja joka vuosi sitä on tarvittu, Tapio Ala-Haikka kertoo.

Vielä enemmän harmia pitkästä sähkökatkoksesta aiheutui muutaman kilometrin päässä sijaitsevalla Kopareen tilalla, jossa satapäisen emolehmäkarjan juottaminen kantovedellä aiheutti kosolti ylimääräistä vaivaa.

Lisää pitkän sähkökatkon aiheuttamista ongelmista voi lukea maanantain 16. tammikuuta KMV-lehdestä.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)16.1.2012 18:03

nyt PS apuun.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.1.2012 16:15

"Kuten Kokoomuslainen uusavuttomien nilkkipoikien/tyttöjen johtama puolue näköjään antaisi.."
-Olisiko demokraattiset nuoret kotkat parempi vaihtoehto? Eipä taida, heille on annettu mahdollisuus ja he siinä epäonnistuivat täydellisesti.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.1.2012 13:51

Ei ole viisasta antaa markkinavoimille ja Pörssitaloudelle aivan kaikkia yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja, kuten sähkönsiirto.

Kuten Kokoomuslainen uusavuttomien nilkkipoikien/tyttöjen johtama puolue näköjään antaisi..

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.1.2012 08:33

sähköt kaikille pitäneeköhän paikkansa?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.1.2012 11:35

Varmaan LNI verkon on nyt nostettava siirtohintoja
huomattavasti kun on ollut tuota ylimääräistä puuhaa. Pian ei tuotto-odotukset toteudukkaan, voi voi...

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Vielä ehtii mukaan kaupungin kunnostustalkoisiin

    UUTISET 21.5. 09:09 00

  2. Junalla Mäntästä Tampereelle tunnin välein

    UUTISET 21.5. 09:22 12

  3. Katajamäen uusi päärakennus syntyy 1700-luvun hirsistä

    UUTISET 20.5. 19:58 21

  4. Vesi nousee jo rantamökkeihin

    UUTISET 14.5. 09:24 418

  5. Jari Lamminsivu sprintin nopein

    URHEILU 18.5. 17:28 40

  6. Kasiluokkien oma taitaja -kisa

    AJANKOHTA 18.5. 11:49 11

  7. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 25

  8. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 35

  9. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 10

  10. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 30

  1. Katajamäen uusi päärakennus syntyy 1700-luvun hirsistä

    UUTISET 20.5. 19:58 21

  2. Junalla Mäntästä Tampereelle tunnin välein

    UUTISET 21.5. 09:22 12

  3. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 52

  1. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 50

  2. Valon E10-junioreilla lupaava kauden avaus

    URHEILU 13.5. 07:02 50

  3. Jari Lamminsivu sprintin nopein

    URHEILU 18.5. 17:28 40

  4. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 35

  5. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  6. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 37

  7. Vilppulan Tähden E-tytöt välieriin hienon alkukauden jälkeen

    URHEILU 26.3. 13:21 137

  8. Juhannus se on Virtain juttu

    MATKA-VEKKARI 4.4. 13:17 47

  9. Syy shoppailla!

    MATKA-VEKKARI 4.4. 13:22 27

  10. Lähde, laivaranta ja oma ranta

    MATKA-VEKKARI 4.4. 13:31 37

  1. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 150

  2. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 150

  3. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 150

  4. Tähden nuoret edustustehtävissä

    URHEILU 3.5. 09:06 150

  5. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  6. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 1012

  7. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 1612

  8. Riita naisesta johti Suomi-Viro -maaotteluun

    UUTISET 4.5. 09:32 98

  9. Voitelukeskus-cup 2012

    URHEILU 18.4. 13:04 191

  10. Rekka syttyi tuleen Hallissa

    UUTISET 8.5. 10:51 94

  1. Junalla Mäntästä Tampereelle tunnin välein

    UUTISET 21.5. 09:22 1 2 196

  2. Katajamäen uusi päärakennus syntyy 1700-luvun hirsistä

    UUTISET 20.5. 19:58 2 1 182

  3. Jari Lamminsivu sprintin nopein

    URHEILU 18.5. 17:28 4 0 77

  4. Vesi nousee jo rantamökkeihin

    UUTISET 14.5. 09:24 4 18 63

  5. Vielä ehtii mukaan kaupungin kunnostustalkoisiin

    UUTISET 21.5. 09:09 0 0 56

  6. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 3 5 50

  7. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 2 5 41

  8. Kasiluokkien oma taitaja -kisa

    AJANKOHTA 18.5. 11:49 1 1 30

  9. Raaka pahoinpitely Mäntän keskustassa

    UUTISET 10.5. 11:21 5 24 25

  10. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 4 6 19

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot