Jämsän palvelut halutaan keskittää suurimpiin kyliin
- Suunnittelupäällikkö Kimmo Vähäjylkkä AIRIX Ympäristö Oy:sta ja Jämsän kaupungin yhdyskuntatoimenjohtaja Kari Vaara tutkailevat kartasta Jämsä-Jämsänkoski -väliä ja sen rakentamattomia paikkoja.
Jämsä on tehnyt rakennemallin, joka linjaa kaupungin kehitystä seuraavien vuosikymmenien ajaksi.
Jämsän sydän-niminen esitys ei syki haja-asutusalueille. Työpaikat, palvelut ja asuminen halutaan keskittää Jämsänjokilaaksoon ja muutamaan suurimpaan kylään. Halli kuuluu työpaikkojen ja palvelujen kyliin.
Lahdenkylä ja Suinula ovat asumiskyliä, joissa asuminen halutaan pitää nykyisen kunnallistekniikan piirissä ja noin kolmen kilometrin etäisyydellä kyläkeskuksesta.
Vielä viime vuonna Suinula ja Lahdenkylä puuttuivat kokonaan kehittämiskartalta, mutta loppuvuodesta pidetty asukkaiden kuulemistilaisuus sai mallin rakentajat uusiin ajatuksiin.
Mallia konsultoinut suunnittelupäällikkö Kimmo Vähäjylkkä toteaa, että Pohjois-Kuoreveden kehittämisessä on otettava huomioon alueen ihmisten suuntautuminen Mänttään.
Haja-asutusalueille rakentamista ei olla kieltämässä, mutta erilaisilla porkkanoilla Jämsä haluaa tiivistää kuntarakennetta. Kaavoituksella ei kuitenkaan olla asumisen hajautumista edistämässä. Nykyisin kaupungin asukkaista melkein kolmannes asuu taajamien ulkopuolella.
Kantatietä 56:ta Jämsä haluaa kehittää. 9-tiestä toivotaan moottoritietä. Päijännettä halutaan hyödyntää tehokkaasti. Himoksen alueen toivotaan kasvavan voimakkaasti, sillä se on jäänyt liian pieneksi. Koko kaupungin olisi saatava asukaslukunsa nousuun. Rakennemallissa tavoitellaan 23 700 asukasta.
Rakennemalli tulee huhtikuussa kaupunginvaltuuston käsittelyn. Sitä puidaan myös kyläkierroksilla.



kyllähän kuntauudistus on tehty tarkoituksella että saadaan sponsoreita enemmän suuriin hankkeisiin - rakennetaan keskuskaupunkeihin kaikenlaisia hienouksia - pilvenpiirtäjiä, tunneleita, jäähallejaja yhä hienompia kulttuurikomistuksia. Mutta miten käy reuna-alueille - asukkaat siellä ovat vain maksajan roolissa!!!!!
Ilmoita asiaton kommentti