Uutiset

Päivitetty 1.2.2012 15:51, julkaistu 1.2.2012 15:50

Punatulkkuun tehdään miljoonan remontti

Kuva: Kyllikki Ala-Lehtimäki-Jääskeläinen
Mira MetsäläLähetä palautetta toimittajalle
Punatulkun palveluvastaava Aila Viita-aho kertoo uudistuksia tulevan Koskisieppo-osaston tiloihin. Sen ruokasalin edustalle rakennetaan vanhuksille myös ulkoilu- ja kuntoilualue. Kuva: Kyllikki Ala-Lehtimäki-Jääskeläinen

Vanhainkoti Punatulkkua Vilppulassa korjataan kuluvan vuoden aikana reilulla miljoonalla eurolla. Punatulkussa on kärsitty jo pidemmän aikaan ilmanvaihto-ongelmista ja remontin pääkohtana onkin ilmanvaihdon uusiminen kokonaan.

– Vanhan järjestelmän suurimmat ongelmat ovat olleet ilmanvaihdon tehottomuus, jäähdytyksen puute ja tuloilmakanavina käytettyjen yläpohjan ontelolaattojen huoneisiin aiheuttama betonipöly, kuvailee rakennuspäällikkö Ari Vahvanen.

Remontin aikana Punatulkkuun asennetaan uusi maajäähdytys- ja lämmitysjärjestelmä, jolla hoidetaan kiinteistön jäähdytys ja osittainen lämmitys. Lisäksi uusitaan myös käytävien yövalaistus sekä tehdään muita sähköteknisiä töitä, ullakon ilmanvaihtokonehuonetta ja henkilökunnan sosiaalitiloja laajennetaan. Myös eri osastoilla tehdään pieniä muutostöitä sekä muistisairaiden osasto Koskisieppoon tehdään pintaremontti. Takapihalle rakennetaan oleskelupiha ja -katos sekä kuntoutusvälineitä.

Lue lisää Vanhainkoti Punatulkun korjauksesta torstain 2. helmikuuta KMV-lehdestä.


AVAINSANAT:

Kommentit (16)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)5.2.2012 08:36

Entisenä paikkakuntalaisena harmittaa lukea jatkuvaa vääntöä ja nokittelua yhteisistä asioista lehdessä ja keskustelupalstoilla.Kuka kulloinkin saa uuden latukoneen tai vastaavaa. HALOO !!
Ulkopuolinen saa kuvan eripuraisesta, lapsellisesti väittelevästä kylästä, jonne ei välttämättä halutakaan muuttaa.
Olisiko parempi mainostaa hyviä asioita ja jättää turha jurina pois.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.2.2012 15:19

Miljoonallahan rakentaisi jo ihan uuden vanhainkodin nykyaikaisemmilla varustuksilla ja jäis vielä rahaa uusien työntekijöiden palkkaukseen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.2.2012 10:28

"Mänttä ja Vilppula pysyy yhdessä, halusittepa tai ette. Joten eiköhän kannata puhaltaa yhteen
hiileen!"

Vilppulalaiset puhaltaa ja mänttiläiset imee...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.2.2012 19:13

Mänttä ja Vilppula pysyy yhdessä, halusittepa tai ette. Joten eiköhän kannata puhaltaa yhteen hiileen!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.2.2012 11:43

Ihan vaan tiedoksi vaikka se ei tähän asiaan kuulukkaan, että se oli Mänttä joka kosi Vilppulaa lakki kourassa alusta lähtien.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.2.2012 20:16

Voi teitä pikkukylien nurkkakuntaisia juntteja. Kohta tulee isot kunnat ja tämä jäynä ent. Mäntän ja Vilppulan välillä on naurettava välivaihe. Isot kunnat, nurkkakuntaisuus h:ttiin ja saadaan turvattua vanhustenkin palvelut - puhumalla oikeista asioista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.2.2012 18:53

Aivan.olikos se viisi vai kuusi miljoonaa ne alijäämät? missä aarteet? nyt on kriisi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.2.2012 15:40

Jospa mänttä-vilppulan pitäisi nyt myydä kulujensa katteeksi liitosneuvotteluissa niitä niin kovin arvokkaaksi luokiteltuja mäntän omaisuus aarteita...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.2.2012 15:13

Eikös Mäntässä lahoa jäähalli käsiin ja kouluissa on hometta? Siellä on remontoitu kanssa. Kaupungintaloa on ihan turha remontoida, tehdään kuntaliitos ja hallintopalvelut Jämsään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.2.2012 13:31

Kyllä nyt on helppoa Vilppulan remontoida huonossa kunnossa olevia kiinteistöjään, esim. kouluja ja vanhainkoteja, kun Mänttäläiset maksaa... Mäntässä nämä oli tehty jo ennen kuntaliitosta..

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Vielä ehtii mukaan kaupungin kunnostustalkoisiin

    UUTISET 21.5. 09:09 00

  2. Junalla Mäntästä Tampereelle tunnin välein

    UUTISET 21.5. 09:22 12

  3. Katajamäen uusi päärakennus syntyy 1700-luvun hirsistä

    UUTISET 20.5. 19:58 21

  4. Vesi nousee jo rantamökkeihin

    UUTISET 14.5. 09:24 418

  5. Jari Lamminsivu sprintin nopein

    URHEILU 18.5. 17:28 40

  6. Kasiluokkien oma taitaja -kisa

    AJANKOHTA 18.5. 11:49 11

  7. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 25

  8. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 35

  9. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 10

  10. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 30

  1. Katajamäen uusi päärakennus syntyy 1700-luvun hirsistä

    UUTISET 20.5. 19:58 21

  2. Junalla Mäntästä Tampereelle tunnin välein

    UUTISET 21.5. 09:22 12

  3. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 52

  1. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 50

  2. Jari Lamminsivu sprintin nopein

    URHEILU 18.5. 17:28 40

  3. Valon E10-junioreilla lupaava kauden avaus

    URHEILU 13.5. 07:02 50

  4. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 35

  5. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  6. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 37

  7. Vilppulan Tähden E-tytöt välieriin hienon alkukauden jälkeen

    URHEILU 26.3. 13:21 137

  8. Juhannus se on Virtain juttu

    MATKA-VEKKARI 4.4. 13:17 47

  9. Syy shoppailla!

    MATKA-VEKKARI 4.4. 13:22 27

  10. Lähde, laivaranta ja oma ranta

    MATKA-VEKKARI 4.4. 13:31 37

  1. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 150

  2. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 150

  3. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 150

  4. Tähden nuoret edustustehtävissä

    URHEILU 3.5. 09:06 150

  5. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  6. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 1012

  7. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 1612

  8. Riita naisesta johti Suomi-Viro -maaotteluun

    UUTISET 4.5. 09:32 98

  9. Rekka syttyi tuleen Hallissa

    UUTISET 8.5. 10:51 94

  10. Tähden C1-tyttöjen kausi päätökseen

    URHEILU 24.4. 10:02 94

  1. Junalla Mäntästä Tampereelle tunnin välein

    UUTISET 21.5. 09:22 1 2 206

  2. Katajamäen uusi päärakennus syntyy 1700-luvun hirsistä

    UUTISET 20.5. 19:58 2 1 187

  3. Jari Lamminsivu sprintin nopein

    URHEILU 18.5. 17:28 4 0 77

  4. Vesi nousee jo rantamökkeihin

    UUTISET 14.5. 09:24 4 18 65

  5. Vielä ehtii mukaan kaupungin kunnostustalkoisiin

    UUTISET 21.5. 09:09 0 0 58

  6. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 3 5 52

  7. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 2 5 44

  8. Kasiluokkien oma taitaja -kisa

    AJANKOHTA 18.5. 11:49 1 1 32

  9. Raaka pahoinpitely Mäntän keskustassa

    UUTISET 10.5. 11:21 5 24 25

  10. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 4 6 19

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot