Uutiset

Päivitetty 9.2.2012 09:31, julkaistu 9.2.2012 09:30

Keuruukin haluaa mukaan sote-neuvotteluihin

Kuva: Laura Seppä
Mira MetsäläLähetä palautetta toimittajalle
Keuruu lähtee mukaan selvittämään sote-yhteistyötä. Kuva: Laura Seppä

Sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueesta lähdetään neuvottelemaan Jämsän, Kuhmoisen ja Keuruun kanssa. Keuruu ilmaisi halukkuutensa lähteä mukaan neuvotteluihin viime tipassa juuri ennen Mänttä-Vilppulan kaupunginhallituksen kokousta.

– Mänttä-Vilppulan ja Keuruun Sote-työryhmät ovat kokoontuneet aiemmin yhteistoiminnan suunnittelun puitteissa, mutta silloin asiaan ei saatu selvää päätöstä, kertoo Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtaja Esa Sirviö.

Sirviön mukaan Mänttä-Vilppula ei ole missään vaiheessa lyönyt neuvotteluovea kiinni keuruulaisten suuntaan, mutta aiemmin käydyissä keskusteluissa jäi epäselväksi onko ovi sinne suuntaan auki vai kiinni.

Jämsän kaupunki ja Kuhmoisten kunta on jo aiemmin ilmaissut halukkuutensa neuvotella sote-yhteistyöstä Mänttä-Vilppulan kanssa. Mänttä-Vilppulalla, Jämsällä ja Kuhmoisella on vahva tahtotila yhteisen yhteistoiminta-alueen selvittämisen ja perustamisen suhteen.

Lue lisää Sote-neuvotteluista torstain 9. helmikuuta KMV-lehdestä.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)14.2.2012 14:19

Kuntaliitos Mänttä-Vilppulan ja Keuruun välillä kehiin kiireesti.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2012 09:04

Peruspalvelut säilyy paikkakunnalla, tämä on ainakin tarkoitus.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 10:53

Jos sosiaali- ja terveyspalvelut tulevaisuudessa löytyvät esim. Jämsästä, niin milläs menet Mäntän suunnalta lääkäriin? Yleiset kulkuyhteydet tällä välillä ei toimi ja kaikilla ei ole autoa käytössä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)9.2.2012 19:41

Kiirettä pitää SoTe-työryhmällä, mutta toivotaan kaikille mieleistä lopputulosta!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Vielä ehtii mukaan kaupungin kunnostustalkoisiin

    UUTISET 21.5. 09:09 00

  2. Junalla Mäntästä Tampereelle tunnin välein

    UUTISET 21.5. 09:22 12

  3. Katajamäen uusi päärakennus syntyy 1700-luvun hirsistä

    UUTISET 20.5. 19:58 21

  4. Vesi nousee jo rantamökkeihin

    UUTISET 14.5. 09:24 418

  5. Jari Lamminsivu sprintin nopein

    URHEILU 18.5. 17:28 40

  6. Kasiluokkien oma taitaja -kisa

    AJANKOHTA 18.5. 11:49 11

  7. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 25

  8. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 35

  9. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 10

  10. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 30

  1. Katajamäen uusi päärakennus syntyy 1700-luvun hirsistä

    UUTISET 20.5. 19:58 21

  2. Junalla Mäntästä Tampereelle tunnin välein

    UUTISET 21.5. 09:22 12

  3. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 52

  1. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 50

  2. Jari Lamminsivu sprintin nopein

    URHEILU 18.5. 17:28 40

  3. Valon E10-junioreilla lupaava kauden avaus

    URHEILU 13.5. 07:02 50

  4. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 35

  5. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  6. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 37

  7. Vilppulan Tähden E-tytöt välieriin hienon alkukauden jälkeen

    URHEILU 26.3. 13:21 137

  8. Juhannus se on Virtain juttu

    MATKA-VEKKARI 4.4. 13:17 47

  9. Syy shoppailla!

    MATKA-VEKKARI 4.4. 13:22 27

  10. Lähde, laivaranta ja oma ranta

    MATKA-VEKKARI 4.4. 13:31 37

  1. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 150

  2. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 150

  3. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 150

  4. Tähden nuoret edustustehtävissä

    URHEILU 3.5. 09:06 150

  5. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  6. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 1012

  7. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 1612

  8. Riita naisesta johti Suomi-Viro -maaotteluun

    UUTISET 4.5. 09:32 98

  9. Rekka syttyi tuleen Hallissa

    UUTISET 8.5. 10:51 94

  10. Tähden C1-tyttöjen kausi päätökseen

    URHEILU 24.4. 10:02 94

  1. Junalla Mäntästä Tampereelle tunnin välein

    UUTISET 21.5. 09:22 1 2 206

  2. Katajamäen uusi päärakennus syntyy 1700-luvun hirsistä

    UUTISET 20.5. 19:58 2 1 187

  3. Jari Lamminsivu sprintin nopein

    URHEILU 18.5. 17:28 4 0 77

  4. Vesi nousee jo rantamökkeihin

    UUTISET 14.5. 09:24 4 18 65

  5. Vielä ehtii mukaan kaupungin kunnostustalkoisiin

    UUTISET 21.5. 09:09 0 0 58

  6. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 3 5 52

  7. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 2 5 44

  8. Kasiluokkien oma taitaja -kisa

    AJANKOHTA 18.5. 11:49 1 1 32

  9. Raaka pahoinpitely Mäntän keskustassa

    UUTISET 10.5. 11:21 5 24 25

  10. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 4 6 19

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot