Jämsältä jyrkkä ei Teknillisen koulun lakkautukselle
Jämsän kaupungilla on syvä huoli Hallin Ilmavoimien Teknillisen koulun lakkautusesityksestä. Esitystä vastustetaan jyrkästi. Eversti Pasi Hakala selvitti ilmavoimien rakennemuutosesitystä kaupunginhallitukselle maanantaina.
Jämsän kaupungin johtavat virkamiehet sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Voitto Suosaari ja valtuuston puheenjohtaja Tuula Peltonen kertoivat lehdistön tiedotustilaisuudessa tiistai-aamuna ikävän uutisen Ilmavoimien Teknillisen koulun lakkautuksesta tulleen yllätyksenä. Kansanedustaja ja valtuuston puheenjohtaja Tuula Peltonen kertoi asian olleen turvaluokitukseltaan niin suuri, ettei kansanedustajillakaan ollut tietoa varuskuntien lakkautuksien laajuudesta.
Kaupunginjohtaja Ilkka Salminen vakuuttaa kaupungin tekevän voitavansa päätöksen muuttamiseksi.
– Mitään faktoja varuskuntien lakkautuspäätösten perusteista emme ole kuulleet. Näitä ovat esimerkiksi laskelmat saatavista säästöistä ja syntyvät vaihtoehtoiskustannukset. Olemme aktiivisesti yhteydessä asiaa tunteviin eri tahoihin, saadaksemme riittävästi informaatiota tilanteesta ja vaikutusmahdollisuuksista, Salminen kertoo.
Jämsän ja Mänttä-Vilppulan kaupungit sekä kehittämisyhtiöt yhdistävät voimiaan varuskunnan lakkautusesitykseen vaikuttamisessa. Samanaikaisesti selvitetään laajasti niitä keinoja, joita kaupungeilla on käytettävissään rahoituksen ja korvaavien työpaikkojen saamiseksi alueelle.
Huhtikuun aikana kaupunki järjestää avoimen keskustelutilaisuuden Hallissa. Tilaisuudessa ovat läsnä myös Ilmavoimien Teknillisen koulun sekä Patrian edustajat.
Työministeri Lauri Ihalainen tulee tutustumaan sekä Jämsän että Keuruun tilanteeseen lähipäivien aikana.



Ei pysty kumpikaan yksinään mutta jos yhdessä saisivat jotain aikaan
Ilmoita asiaton kommentti