Uutiset

Päivitetty 16.2.2012 10:33, julkaistu 16.2.2012 10:32

Mänttä-Jämsä -tiellä taas autoja ojaan

Kuva: Kyllikki Ala-Lehtimäki-Jääskeläinen
Kyllikki Ala-Lehtimäki-JääskeläinenLähetä palautetta toimittajalle
Jämsän ja Ruoveden tiet ovat hengenvaarallisessa kunnossa. Parempaa pitoa odotellaan, mutta ojaan suistuminen ei ole tiestä vastaavan Destian vaan onnettomuuteen joutuneen murhe.

Puutavara-auton peräkärry kaatui ojaan Mäntän ja Jämsän välisellä kantatiellä 56 eilen keskiviikkona iltapäivällä.

Jämsän suuntaan puukuormaa kuljettanut ulkopaikkakuntalainen mies menetti ajoneuvonsa hallinnan noin kilometri Kuorevedentien risteyksestä Jämsän suuntaan suoralla tieosuudella.

Perävaunu kaatui oikealle puolen ojaan ja rikkoutui. Tukit lensivät pitkin ojaa.

Vähän aiemmin Elimäen tienhaaran tuntumassa ajoi vuonna 1992 syntynyt nainen henkilöautolla ojaan. Jämsän suunnasta ajanut nainen oli menettänyt vasemmalle kaartuvassa mutkassa ajoneuvonsa hallinnan ja ajautunut oikealle puolen ojaan.

Sen jälkeen auto oli törmännyt puuhun ja kääntynyt oikealle kyljelleen. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta auto vaurioitui takaosastaan pahoin.

Tie oli lauhtumisen takia erittäin liukas ja polanteinen. Se hiekoitettiin pian ulosajojen jälkeen.


AVAINSANAT:

Kommentit (13)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)3.3.2012 15:15

kokeílkaapas ajaa tukkiautolla(leveys 2.55m korkeus max.4,2 m)kyseinen väli omalla kaistallanne niin saattaapi aueta se ajatus miksi ei ajeta reunassa..

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 22:31

Joopa joo, kyllähän se on tienpidon vika jos ei auto pysy tiellä.. Kyllä se vaan kummasti vaikuttaa mitä siellä penkin ja ratin välissä tapahtuu. Taidetaan luottaa liikaa niihen uusien autojen turvavarusteisiin, ei nekään ihmeisiin pysty..

Itse tuolla tiellä liikkuvana ihmettelen sitä että puhutaan tien olevan todella kapea, ja siitä huolimatta ajetaan keskellä tietä eikä vastaantulijoita väistetä pätkääkään. Ihmetellään vaan että miks iso auto meinaa ajaa päälle kun ei se enää pääse reunempaan olematta ojassa..

En kiellä etteikö tie olisi kantatieksi heikossa kunnossa, mutta ei se ole tien vika jos ei osaa ajaa..

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 21:14

On hyvä että hiekkalaatikko hiekkaa eikä sepeliä, vois olla monen tuulilasi reikiä täynnä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 18:58

Tienhoito Mänttä-Jämsä välillä erittäin huonoa. Urasyvyydet liian suuria ja hiekoitushiekka ei ole 0-8 mm hiekoitussepeliä, joka pysyisi jäätyneessä tiessä kiinni. Kun onnettomuuksien jälkeen hiekkaa näkee, niin se on jotakin hiekkalaatikko- hiekkaa, ei hiekoitussepeliä. Tien talvihoidolla on määritellyt luokitusvaatimukset, jotka eivät täyty Mänttä-Jämsä tiellä numero 56. Autoilijat voitte vaatia korvauksia onnettomuuksissa/ autovaurioissa urakoitsijalta sekä Destialta. Auto- ja polttoaineveroilla parempaa tienhoito, kiitos.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 12:51

Kummallista sinänsä että noita pölkkyautokuskeja
pidetään kuorma-autoilijoiden eliittinä. Sitä varmaan ovatkin kun hakevat kuormansa tiettömien teitten takaa tms, mutta menee vähän hohto pois kun kippaavat sitten kuormansa nurin kovalla asvalttitiellä....

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 10:49

Useamman vuotta kulkenut vuorotyössä Mänttä-Jämsä väliä ja hyvin on tiellä pysynyt myös tänä talvena niinkuin aiempinakin. Ratin ja penkin välissä se vika yleensä on kun huonolla kelillä ojaan päädytään... Ajonopeus suhteessa keliin tuntuu myös olevan aika monelle tuntematon käsite :(

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 10:31

Kuljen säännölisesti väliä Mänttä - Jämsä. Tietä hoitava taho on ollut tänä talvena pahasti myöhässä aina. Tietä ei ole aurattu riittävän usein, jolloin irtolumi kittaantuu kiinni tien pintaa ja kitkarenkaiden sekä kelien vaihtumisen myötä kosteusprosentin noustessa kiillotuu eli jäätyy... Jos jäätyisi tasaisesti, mutta kun jää vielä urille ja epätasaiseksi, jolloin pompotus alkaa jo hiljaisellla nopeudella, kaikkein pahinta on eräät suorat, jotka ovat jäässä ja kallistavat useamman asteen kulmalla, jolloin niissä ajettaessa "liian hiljaa" ajoneuvo valuu penkkaan kohti, tällöin taas riski kasvaa kun joudutaan ikäänkuin kääntämään suhteessas rattia keskemmälle jolloin taas tulee pomppu ja niin sitä mennennään...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 21:51

Palomiehet ovat vissiin sen takia tässä kun muutama kilometri eteenpäin Ylövedentietä on toinen onnettomuus samaan aikaan,ei varmaan hälytysajoneuvoja riitä niin täytyy käyttää paloautoa jossa hälytysvilkut :)

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 20:15

Varmaan tsekkaamassa ettei maastoon valu onnettomuuden jälkeen mitään mikä ei sinne kuulu. Palomiesten perusjuttuja, nääs.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 19:50

Tuota kuvaa katsellessa tulee mieleen että mitäköhän palolaitos tuolla tekee? Tie on auki, tuskin he miehissä rupeevat tukkejakaan keräämään..

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Vielä ehtii mukaan kaupungin kunnostustalkoisiin

    UUTISET 21.5. 09:09 00

  2. Junalla Mäntästä Tampereelle tunnin välein

    UUTISET 21.5. 09:22 12

  3. Katajamäen uusi päärakennus syntyy 1700-luvun hirsistä

    UUTISET 20.5. 19:58 21

  4. Vesi nousee jo rantamökkeihin

    UUTISET 14.5. 09:24 418

  5. Jari Lamminsivu sprintin nopein

    URHEILU 18.5. 17:28 40

  6. Kasiluokkien oma taitaja -kisa

    AJANKOHTA 18.5. 11:49 11

  7. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 25

  8. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 35

  9. Kuusela keilasi

    URHEILU 16.5. 16:29 10

  10. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 30

  1. Katajamäen uusi päärakennus syntyy 1700-luvun hirsistä

    UUTISET 20.5. 19:58 21

  2. Junalla Mäntästä Tampereelle tunnin välein

    UUTISET 21.5. 09:22 12

  3. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 52

  1. Valon E-11 pojilla ponteva sarja-avaus

    URHEILU 16.5. 10:50 50

  2. Jari Lamminsivu sprintin nopein

    URHEILU 18.5. 17:28 40

  3. Valon E10-junioreilla lupaava kauden avaus

    URHEILU 13.5. 07:02 50

  4. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 35

  5. Mäntän Vuohijoella sadan neliön varasto paloi poroksi

    UUTISET 13.5. 18:18 57

  6. Valon koristytöt vauhdissa

    URHEILU 16.5. 10:57 37

  7. Vilppulan Tähden E-tytöt välieriin hienon alkukauden jälkeen

    URHEILU 26.3. 13:21 137

  8. Juhannus se on Virtain juttu

    MATKA-VEKKARI 4.4. 13:17 47

  9. Syy shoppailla!

    MATKA-VEKKARI 4.4. 13:22 27

  10. Lähde, laivaranta ja oma ranta

    MATKA-VEKKARI 4.4. 13:31 37

  1. Tähden C2-tytöt SM-yhdeksänsiä

    URHEILU 24.4. 10:18 150

  2. Tähden C-pojat Suomen kahdeksansia

    URHEILU 22.4. 18:12 150

  3. Tähden E-pojat väänsivät Tiikerisarjan pronssista

    URHEILU 22.4. 18:14 150

  4. Tähden nuoret edustustehtävissä

    URHEILU 3.5. 09:06 150

  5. KPK:lle voitto ennen kauden viimeistä kotiottelua

    URHEILU 29.2. 08:46 212

  6. Cheerleader Mari Saari näkee Jääkiekon MM-kisat aitiopaikalta

    AJANKOHTA 26.4. 09:41 1012

  7. Tähden F-junnut vauhdissa Mäntässä

    URHEILU 19.4. 08:19 1612

  8. Riita naisesta johti Suomi-Viro -maaotteluun

    UUTISET 4.5. 09:32 98

  9. Rekka syttyi tuleen Hallissa

    UUTISET 8.5. 10:51 94

  10. Tähden C1-tyttöjen kausi päätökseen

    URHEILU 24.4. 10:02 94

  1. Junalla Mäntästä Tampereelle tunnin välein

    UUTISET 21.5. 09:22 1 2 206

  2. Katajamäen uusi päärakennus syntyy 1700-luvun hirsistä

    UUTISET 20.5. 19:58 2 1 187

  3. Jari Lamminsivu sprintin nopein

    URHEILU 18.5. 17:28 4 0 77

  4. Vesi nousee jo rantamökkeihin

    UUTISET 14.5. 09:24 4 18 65

  5. Vielä ehtii mukaan kaupungin kunnostustalkoisiin

    UUTISET 21.5. 09:09 0 0 58

  6. Nämä saavat valkolakin Mänttä-Vilppulan lukiossa ja lähilukioissa

    AJANKOHTA 17.5. 14:38 3 5 52

  7. Kolhon laminaattitehdas on 1. heinäkuuta savuton työmaa

    UUTISET 17.5. 15:01 2 5 44

  8. Kasiluokkien oma taitaja -kisa

    AJANKOHTA 18.5. 11:49 1 1 32

  9. Raaka pahoinpitely Mäntän keskustassa

    UUTISET 10.5. 11:21 5 24 25

  10. Metsä Group aloittaa yt:t ja investoi Vilppulan sahalla

    UUTISET 14.5. 12:16 4 6 19

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot