Ammattikorkeakoulujen aloituspaikoista päätetään keväällä
- Jukka Gustafsson käsitteli opetusministeriön säästöjä, kuntauudistusta ja monia muita asioita Juupajoen Nummelassa maanantaina.
Opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd) mukaan ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen karsiminen noin 2 000:lla saa ratkaisunsa kevään mittaan. Opetusministeriö odottaa aivan näinä päivinä ammattikorkeakoulutuksen järjestäjiltä palautetta, joka antaa suuntaa, miten aloituspaikkojen karsiminen toteutetaan.
– Olennaista on se, mitä Tampereen ammattikorkeakoulun hallitus ja ylläpitäjä esittävät. Sen myötä ratkeaa niin Mänttä-Vilppulan, Virtain kuin muidenkin pienten yksiköiden tulevaisuus, hän korosti.
Gustafsson myönsi olevansa aika hyvin perillä siitä, mitä Tampereen ammattikorkeakoulun johdossa ajatellaan.
– Oma merkityksensä varmasi on sillä, mikä on aloituspaikkojen vetovoima. Sillehän me emme voi mitään, jos nuoret äänestävät jaloillaan ja kertovat siten, että jokin yksikkö on liian pieni.
Gustafsson vieraili maanantaina Juupajoen Eläkkeensaajien tapaamisessa Nummelan työväentalolla ja otti kantaa niin kuntauudistukseen, puolustusvoimien säästöihin kuin hallitusohjelman mukaisesti opetusministeriölle annettuihin säästötavoitteisiin.
Lue lisää Gustafssonin ajatuksia torstain 16. helmikuuta KMV-lehdestä.


