Vietnam-lentäjän kokemuksia suomeksi
- Aikansa tehokkaimpiin kuulunutta F-105 hävittäjäpommittajaa lentäneen Ed Rasimuksen muistelmateosta on sanottu parhaaksi Vietnamin ilmasodasta julkaistuksi kirjaksi.
Hyvä joululahjavinkki sotilasilmailusta kiinnostuneelle on amerikkalaisen Ed Rasimuksen muistelmateos Ukkosen jyrinää - Thunderchief-lentäjänä Vietnamissa.
Kirjan tekee ilmailuaiheen ohella paikallisesti mielenkiintoiseksi se, että sen on sujuvasti suomentanut Ilmavoimien Koelentokeskuksessa koelentoinsinöörinä työskentelevä, Hallissa asuva Mikko Pietilä.
Naarmuitta sadasta taistelulennosta selviytynyt Rasimus vie lukijan mukanaan F-105 Thunderchief -hävittäjäpommittajan ohjaamoon. Amerikkalaiset menettivät vuosina 1965-68 Vietnamissa yli kolmesataa F-105-konetta ja paljon nuoria lentäjiä. Heillä oli viidenkymmenen prosentin mahdollisuus selvitä hengissä takaisin kotimaahan.
Paitsi ilmasodasta Rasimus kirjoittaa avoimesti kuolemanpelosta. Hän ei kaunistele kuvaillessaan maansa johdon virheitä, joista kovimman hinnan maksoivat Vietnamissa menehtyneet sotilaat.
Huolimatta nimestään Rasimuksen sukujuuret eivät ole Suomessa vaan Liettuassa.
Pietilä luki Rasimuksen kirjan englanniksi heti sen ilmestyttyä vuonna 2003.
– Tiesin Rasimuksen sotilasilmailun keskustelupalstoilta. Kirja kolahti, sillä en ollut aiemmin törmännyt samanlaiseen tekstiin.
Pietilä ilmoitti Koala-kustannukselle olevansa kiinnostunut kääntämään kirjan. Kustantaja ei heti innostunut asiasta, mutta se palasi asiaan puolitoista vuotta sitten uudelleen.
Harrastuksena oman työn ohessa tehty käännöstyö vei aikaa vuoden verran, ja kirja ilmestyi pari viikkoa sitten.
– Vaikeinta oli saada kieli eläväksi. En ollut kirjoittanut ylioppilaskirjoitusten jälkeen suorasanaista tekstiä sotaväen kapulakieltä lukuunottamatta.
Pohjaa käännöstyölle antoi se, että Pietilä on opiskellut vuoden ajan Englannissa koelentokurssilla. Myös Ilmavoimissa käytetään nykyisin paljon englantia, ja työnsä takia hän tuntee sotilasilmailun ja lentokoneteknisen terminologian molemmilla kielillä.


