Paavon sota päättyi uudelle rajalle

KMV-lehti on osallistunut talvosodan muistovuoteen julkaisemalla 30.11.1939 alkaneen sodan 105 päivältä suomalaisen sotilaan rintamakirjeitä morsiamelleen. Edelliset artikkelit on julkaistu KMV-lehdessä 1.12.2009 ja 22.12.2009. Historiatiedot perustuvat Ari Raunion ja Juri Kilinin teokseen Sodan taisteluja 1. Talvisota.

6.1.1940 klo 11 Etulinjan takana

Rakas Kaarina! Hyvää päivää nyt taas! En saanut eilen kirjettä postiin niin jatkan nyt.

Olemme matkalla nyt taaksepäin tulilinjoilta. Tällä hetkellä olemme noin 5 km:n päässä, mutta jatkamme kai tänä iltana uudelleen matkaa edemmäksi, mutta minne en vielä tiedä. Kai me nyt päästään jo kylpemään ja puhdistamaan itsemme jne.

Mutta onpa se jo aikakin sillä yli 5 viikkoa on mennyt ettei ole saanut itseään kunnolla pestyksi! Kuinka pitkä lepohetki meille muodostunee ei ole tietoa, mutta mukavaa se tekee lyhyempikin lepo, kun vain pääsee hetkeksi rauhaan niistä huolista mitä etulinjojen vartiopalvelus asettaa.

Olen siis vielä säilynyt vammoitta, mitä yskä ja nuha nyt tuntuu hieman vaivaavan, mutta kaipa se menee siitä ohi piankin, että saa taistella edelleen sakin mukana...

...Pitihän ryssä taas eilen illalla sen saman reklamaatiolähetyksen musiikkeineen. Oli aivan kuin tivolissa kun kuunteli ryssän lähetystä jota konekiväärien rätinä silloin tällöin säesti iltahämärän vallitessa. ..

...Näytät sinä sentään tietävän millä seuduin olen ollut taisteluissa. Tämä Suvanto se on ollut ja Taipaleenjoki meidän puolustettavana ja kyllä täällä onkin ollut ankaraa tykkitulta, mutta ihmeellistä ettei se saa aikaan suurempaa vahinkoa.

Kirjoitan taas kun päästään määränpäähän ja kun olen pessyt itseni ja saanut täit tapetuksi. Täällä on niitäkin eläviä sukuja. Ei minussa paljon kyllä ole. Hyvää vointia vaan, rakk.terv. Paavo

Vaikka vuosi vaihtui niin 28-vuotiaan kersantti Paavo Ala-Lehtimäen sotataival Taipaleella, Karjalan Kannaksella, Mannerheim-linjalla, jatkui. Samoin kirjeenvaihto kotikunnassa Korpilahdella asuvan, uudenvuodenpäivänä 22 vuotta täyttäneen, morsiamen Kaarina Veitonmäen kanssa.

Tammikuun alussa Paavo Ala-Lehtimäen 10. divisioona ja kaikki sen alayksiköt numeroitiin uudelleen vihollistiedustelun hämäämiseksi. Divisioonan uudeksi numeroksi tuli 7.

Hiljaisempi jakso taisteluissa Karjalan kannaksella tammikuussa 1940 ei kuitenkaan tarkoittanut sotatoimien loppumista. Myös Suvannon yli vastustaja lähetti tiedustelupartioita. Kaikki hyökkäykset kuitenkin Kannaksen suomalaissotilaat torjuivat.

Neuvostojoukkojen yötä päivää jatkunut tykistötuli murensi kuitenkin hiljalleen suomalaisten asemia. Se riisti suomalaissotilailta mahdollisuuden lepoon sekä aiheutti luonnollisesti myös tappioita, esimerkiksi täysosumia majoituskorsuihin.

Helmikuun 11. päivän aikaan venäläisten suurhyökkäyksen painopiste oli Länsi-Kannaksella, mutta läpimurtoon vastustaja pyrki myös Itä-Kannaksella Taipaleen suunnalla.

Helmikuun torjuntataisteluissa suomalaisjoukot aiheuttivat hyökkääjälle sellaiset tappiot, että se maaliskuun alkuun mennessä luopui tavoitteistaan päästä läpimurtoon.

Taipaleen miehet torjuivat kaikki hyökkäykset – sodan loppuun saakka.

12. helmikuuta Paavo muistaa Kaarinaansa hyvin pitkällä tunteikkaalla kirjeellä.

12.2. 1940 klo 10.15

Rakas oma Kaarina!

Kiitos kortistasi, jonka sain tänään. Hyvin täällä vielä voin. Vietämme nyt aikaa korsussa, mutta olemme silti hälytysvalmiina, että heti pääsemme tielle ja sinne missä miestä kipeimmin tarvitaan ryssää vastaanottamaan.

Kyllä se onkin rynnistänyt hurjasti, mutta on aina lyöty takaisin suurin tappioin. Tätä painostusta on kestänyt jo useita päiviä. Kyllä täällä melske on käynyt kovaa, minäkin olen ollut hyvin täpärällä useita kertoja haavoittua, mutta Jumalalle kiitos, että ole niistä säästynyt.

Kranaatin sirpale jo kerran lävisti ihopaitani hihankin, että siihen tuli kolme reikää mutta ei naarmuakaan tullut käsivarteen. Tietysti oli sen verran ihosta erossa.

Toisen kerran taas tuli kranaatti juoksuhaudan penkkaan lohkaisten penkan selkään, joten multaa oli päällä iso joukko, mutta vahinkoa ei tullut...

...Saulihan se haavoittui 8. pnä, kiväärin kuula lävisti kai hänen rintansa oikealta puolelta. ..Terveisiä oli käskenyt kaikille sanomaan..

...Kyllä täällä nytkin tykit jyskäävät kovasti. Saa nähdä alkaako ryssä taas rynnistää, täältäkin on silloin taas lähdettävä.. Kurissa sitä täällä on pidetty, ei se etenemään pääse, vaikka se koittaakin kaikki konstinsa.

...Eletään vaan rauhassa ja uskossa parempaan tulevaisuuteen ja että mekin toisemme tavattaisiin vielä terveenä tämän pitkän erossa olon jälkeen ja saataisiin viettää rauhallisempia päiviä rakkailla synnyinseuduilla. Se olisi jotain suurta ja ihanaa se kaiken tämän kamalan mylläkän jälkeen...

Taipaleen suunnalla taistelut helmikuun lopulla vaimenivat ja siirtyivät Viipurin suuntaan.

Neuvostojohto antoi 23. helmikuuta Suomelle minimiehdot rauhanneuvottelujen aloittamiseksi. Niissä vaadittiin Suomea luovuttamaan Neuvostoliitolle ainakin Karjalankannas ja Viipuri sekä Laatokan koillispuoli Sortavala mukaan lukien.

Rintamatilanteen jatkuvasti huonontuessa ja muun muassa Ruotsin yhä evätessä siihen kohdistuneet Suomen avunpyynnöt, maan hallitus päätti aloittaa neuvottelut rauhasta 29. helmikuuta ja myöntyi Neuvostoliiton ehtoihin 5. maaliskuuta.

Neuvottelut eivät kuitenkaan lopettaneet sotatoimia Karjalan Kannaksella.

7.3.1940 Korsussa klo 11

Rakkahin Kaarina!

Rakkaat terveiset taas täältä, jossa nyt taas olen. Kirjoitan nytkin taas jonkun sanan, että tiedät että vielä nyt tällä havaa olen elossa ja voin hyvin. Jumalalle kiitos, että hän näinkin on minua varjellut kaikista vaaroista!

Olemme nyt taas tulilinjoilla, viime yönä kävimme taistelua aina puoliin öihin asti. Taas jäi Korpilahdenkin poikia useita sakista......Ei tiedä edeltäpäin, missä milloinkin meille kullekin kuolemanhetki koittaa. Se mahdollisuus on täällä aina niin lähellä...

Moskovan rauhansopimuksen mukaisesti tulitus lakkasi 13. maaliskuuta kello 11.

Paavon sota ei kuitenkin loppunut tuohon päivän. Taipaleen miehet jäivät hiihtämään Suomelle rauhanehtojen mukaista uutta rajaa.

Paavon viimeiset kirjeet rauhantulon jälkeen onkin kirjoitettu Saaren pitäjän hylätyissä, autioissa taloissa.

23.3.1940 vartiotuvassa kpk n:o 27, U 7209

Keväinen tervehdys nyt täältä Suomen ja Venäjän uudelta rajalta. Kirjoitan tätä ihmisasunnossa, jonka omistajat ovat jo jättäneet autioksi.

Tämä on kyllä Suomen puolella noin 150-200 metriä oletetusta rajasta. Siis tämä rajan paikka ei nyt tietysti ole vielä aivan tarkalleen paikallaan, sillä me Taipaleen miehet on tällä kertaa hiihdetty latu rajaksi kartan ja kompassin avulla, sopimuksessa määrättyihin tavoitteisiin.

Minäkin olen ollut siis avaamassa ja suunnittelemassa uutta valtakunnan rajaa. Mikä historiallinen tehtävä, jossa olen ollut mukana!

Olemme kyllä koittaneet pitää Suomen puolta niin paljon kuin mahdollista, olemme kaartaneet ladun venäläisten puolelle mikäli se on passannut. Niin että parastamme on koitettu nytkin samoin kuin taistelussa Taipaleen taistelukentillä...

31.3.1940 valtakunnan rajamailla klo 10.30

Keväinen tervehdys täältä Saaren pitäjästä!...

...Tänään on sunnuntai ja meidän komppaniasta menee yksi joukkue tuonne Saaren kirkolle, kun siellä haudataan tänään kello 16 neljä sankarivainajaa. Menemme sinne kunniajoukkueeksi sekä kantamaan arkut kirkkoon ym. asiaan kuuluvat tehtävät...

...Muistatkos vielä Savonlinnaa, Olavinlinnaa, Viipurinlinnaa ym. jossa viime kesänä käytiin? Silloin emme arvanneet, että niistäkin maisemista osa kuluu venäläisille 1940. Kovin ikävää, mutta kuitenkin totta, että asia on nyt sillä tavoin. Mekin oltiin siis kihlamatkalla ulkomailla vaikka emme sitä viime kesänä vielä tienneet...

Lopetan tällä kertaa ja toivon hauskoja keväisiä päiviä. Vappuna ainakin jo tavataan, jos ei ennemmin.

Jälleennäkemisen toivossa, Paavosi.