Ajankohta

Päivitetty 10.5. 10:20, julkaistu 6.5. 14:53

Yli 200 laihduttaa lukutaidon hyväksi

Kuva: Mira Metsälä
Mira MetsäläLähetä palautetta toimittajalle
Miina Väisänen sanoi tavoitteensa täyttyneen, kun vaaka näytti miinusta alkupainoon nähden.


Läskillä lukutaitoa -laihdutuskampanja on saanut Mänttä-Vilppulan alueen asukkaat mukaan painonpudotukseen. Haasteeseen lähti mukaan yli 200 alueen asukasta.

– Suosio ei yllättänyt, mutta ihmisten oma aktiivisuus kyllä. Aloite osallistumisesta kampanjaan ja punnitusten järjestämiseen seurakunnan puolesta tuli seurakuntalaisilta itseltään, kertoo Mänttä-Vilppulan seurakunnan diakoniatyöntekijä Saila Lintula.

Laihdutuskampanjan loppupunnitusilta järjestettiin keskiviikkona 5.5. ja mukavasti painonpudottajia kävikin loppulukemat kirjauttamassa. Vielä ei kuitenkaan tiedetä Mänttä-Vilppulan alueen pudotettujen kilojen määrää eikä sitä, kuinka moni on pysynyt kampanjassa mukana.

– Laihduttajia punnitaan toukokuun loppuun asti ja kesäkuun alussa pitää pudotetut kilot ilmoittaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle, Lintula kertoo.

Laihdutuskampanja on otettu tosissaan, sillä siitä on esimerkkinä muun muassa 16 ja 13 kilon pudotukset.

Lisää laihdutuskampanjasta tiistai 11. toukokuuta KMV-lehden sivuilla.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nuori mies kaahasi vaarallisesti Jämsän ja Hallin välillä

    UUTISET 4.9. 16:20 05

  2. Harvinainen harjalintu Vilppulassa

    UUTISET 2.9. 15:43 50

  3. Mänttä-Vilppulan kutsunnoissa iso ikäluokka

    UUTISET 2.9. 15:48 12

  4. Teppanan veljekset perjantaina Kolhossa

    AJANKOHTA 1.9. 15:26 30

  5. Honkahovin kävijämäärä tyydyttävä

    AJANKOHTA 2.9. 11:45 10

  6. Tiistaikerho Pihlaistossa

    URHEILU 1.9. 09:17 00

  7. Kaikki keinot käyttöön Metsä Tissuen tilanteessa

    UUTISET 30.8. 11:50 07

  8. Ateriapalvelulle etsitään yrittäjää Juupajoella

    AJANKOHTA 31.8. 13:24 10

  9. Ilosanoma kokoaa tilkut ja tekijät

    AJANKOHTA 30.8. 13:55 20

  1. Valon hyvä alku ei riittänyt sarjajohtajaa vastaan

    URHEILU 22.12. 11:15 160

  2. KPK F-00 haki pisteet Hämeenkyröstä

    UUTISET 1.3. 09:34 30

  3. Runttimäen kisassa 68 hiihtäjää

    URHEILU 11.3. 09:13 50

  4. Harvinainen harjalintu Vilppulassa

    UUTISET 2.9. 15:43 50

  5. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 2342

  6. Kaupungin mestaruuskilpailun tulokset

    URHEILU 25.8. 10:01 30

  7. Valo kotivoittoon

    URHEILU 25.8. 11:47 22

  8. Vilppulan Veikkojen mestaruuskilpailut

    URHEILU 23.6. 09:10 90

  1. Harvinainen harjalintu Vilppulassa

    UUTISET 2.9. 15:43 50

  2. Teppanan veljekset perjantaina Kolhossa

    AJANKOHTA 1.9. 15:26 30

  3. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 2717

  4. Kaupungin mestaruuskilpailun tulokset

    URHEILU 25.8. 10:01 30

  5. Hippokisatuloksia Pohjaslahdelta

    URHEILU 9.8. 14:05 30

  6. Hippokisatuloksia Vilppulasta

    URHEILU 9.8. 09:06 31

  7. Ilosanoma kokoaa tilkut ja tekijät

    AJANKOHTA 30.8. 13:55 20

  8. Karhu tuli pihaan Vilppulassa

    UUTISET 6.8. 08:17 1711

  9. Väärinmajalla suunnistettiin

    URHEILU 23.6. 09:14 90

  10. Vilppulan Veikkojen mestaruuskilpailut

    URHEILU 23.6. 09:10 90

  1. Karhu tuli pihaan Vilppulassa

    UUTISET 6.8. 08:17 1711

  2. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 2342

  3. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 2717

  4. Mäntän sairaalaan uusi ylilääkäri

    UUTISET 16.8. 09:06 70

  5. Tähti viidellä joukkueella Power cupissa

    URHEILU 24.6. 09:55 171

  6. Kontro kysyy: Miksi meille ei vastata?

    UUTISET 16.8. 14:06 72

  7. IX Wanhan tonnin tulokset

    URHEILU 20.7. 11:59 130

  8. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 263

  9. Palsinajärven ympärijuoksu kutsuu reittiennätysten kimppuun

    URHEILU 21.7. 09:51 160

  10. Mänttä-turnauksen ensimmäinen osakilpailu

    URHEILU 14.6. 15:49 70

  1. Nuori mies kaahasi vaarallisesti Jämsän ja Hallin välillä

    UUTISET 4.9. 16:20 0 5 191

  2. Mänttä-Vilppulan kutsunnoissa iso ikäluokka

    UUTISET 2.9. 15:48 1 2 51

  3. Harvinainen harjalintu Vilppulassa

    UUTISET 2.9. 15:43 5 0 27

  4. Karhu tuli pihaan Vilppulassa

    UUTISET 6.8. 08:17 17 11 23

  5. Kaikki keinot käyttöön Metsä Tissuen tilanteessa

    UUTISET 30.8. 11:50 0 7 23

  6. Valo kotivoittoon

    URHEILU 25.8. 11:47 2 2 18

  7. Teppanan veljekset perjantaina Kolhossa

    AJANKOHTA 1.9. 15:26 3 0 16

  8. Mäntästä taas kahden piipun kaupunki

    UUTISET 19.8. 13:41 3 2 15

  9. Kolmio vaihtui stop-merkiksi Vilppulassa

    AJANKOHTA 26.8. 13:52 1 5 13

  10. Tajuttoman yli ajo oli tapaturma

    UUTISET 29.8. 14:37 0 0 12

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti