Ajankohta

Päivitetty 6.7. 10:31, julkaistu 5.7. 12:31

Elmeri avasi Rientolan pururadan

Kuva: Mira Metsälä
Mira MetsäläLähetä palautetta toimittajalle
Lahdesta Vilppulan mummolaan lomalle tullut 4,5-vuotias Elmeri Erola sai kunnian leikata nauhan poikki Rientolan lasten pururadalla. Vieressä katselee 2,5-vuotias pikkuveli Eemeli Erola.


– Hyvä Elmeri! Vielä vähän matkaa, maali häämöttää jo, kannustavat isovanhemmat 4,5-vuotiasta Elmeri Erolaa.

Lahdesta kotoisin oleva Elmeri sai kunnian olla ensimmäinen, joka juoksi Rientolan kesäjuhlissa avatun lasten oman pururadan.

Kesälomalla Vilppulan mummolassa olevan Elmerin kunniatehtävät eivät olleet ainoastaan siinä, vaan hän myös leikkasi juhlallisesti radan avaavan nauhan poikki, kahdesti. Nopea poika ehti leikata nauhan ennen kuin kuvaaja ehti mukaan, siksi piti ottaa uusinta.

– Pitäähän sitä nyt kylässä yksi juoksurata olla. Perinteen mukaan kesäjuhlissa on lasten juoksukilpailu, perustelee Kalle Seppälä radan rakentamista.

Elmerin avaama lasten pururata sisältää isompien lasten sadan metrin lenkin sekä naperoiden reilun parinkymmenen metrin lenkin. Radat on tehty talkootöinä Rientolan takapihalle.

– Iso kiitos kuuluu Kinnaskosken sahalle, josta saimme purut sekä muille lapsiystävällisille tahoille, jotka mahdollistivat radan teon, kiittelee Kalle Seppälä.

Radan avaamisen jälkeen Rientolan kesäjuhlat jatkuivat perinteisten kilpailujen merkeissä. Toisista mittaa otettiin muun muassa pallon, tikan, ketjun ja hevosenkengän heitossa. Myös luontopolulla pääsi ratkomaan visaisia kysymyksiä.

– Lapsille on luvassa jokaisella oma mitali juoksusta. Muuten palkitsemme joka lajin parhaat, Tellervo Salminen kertoo.

Tänä kesänä Rientolan juhlat loppuivat iltapäivällä kilpailuiden palkintojen jakoon. Iltajuhlaa ei tällä kertaa vietetty.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kolhon uimarannalla sinilevää

    UUTISET 10.9. 08:57 00

  2. Opiskelijat palvelivat paikallisesti

    UUTISET 10.9. 15:30 00

  3. Torilla kiiteltiin ja moitittiin Mänttä-Vilppulan palveluja

    UUTISET 10.9. 13:51 00

  4. Karhut söivät supin omenat

    UUTISET 6.9. 11:19 00

  5. Kiire hakea avusta metsäteille

    KUNTAVAALIT 2008 8.9. 10:01 00

  6. Uusi perhekahvila Vilppulaan

    AJANKOHTA 8.9. 09:37 00

  7. Kuoreveden Kotkille tuplapronssit partiokisoista

    AJANKOHTA 7.9. 10:49 00

  8. Kesäkuvakisan voitto Jämsään

    AJANKOHTA 6.9. 10:03 11

  9. Vilppulan Tähden viestijoukkueelle menestystä

    URHEILU 6.9. 08:52 21

  10. Tukia Pohjolan kakkonen

    URHEILU 6.9. 08:48 30

  1. Vihti löi Valon

    URHEILU 20.12. 18:59 100

  2. Naisen surmaaja vangittiin taposta

    UUTISET 17.2. 11:14 411

  3. Pirttiniemi maailmancupin pisteille Salpausselällä

    URHEILU 8.3. 10:22 50

  4. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 272

  5. Törmäys mäntyyn vei mönkijäkuskin hengen

    UUTISET 31.5. 15:05 323

  6. Patrian Avioniikkahallia laajennetaan

    UUTISET 2.9. 11:58 10

  7. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 283

  8. Sairaala luvattu toimintakuntoon syksyksi, anestesialääkärin puute haittaa ensiavussa

    UUTISET 14.6. 10:17 2110

  9. Ville Mäntylä ajoi neljänneksi Ruotsissa

    URHEILU 14.6. 15:45 112

  10. Väärinmajalla suunnistettiin

    URHEILU 23.6. 09:14 110

  1. Törmäys mäntyyn vei mönkijäkuskin hengen

    UUTISET 31.5. 15:05 323

  2. KMV-cup tulokset

    URHEILU 17.8. 08:41 50

  3. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 283

  4. Tukia Pohjolan kakkonen

    URHEILU 6.9. 08:48 30

  5. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 272

  6. Nuori mies kaahasi vaarallisesti Jämsän ja Hallin välillä

    UUTISET 4.9. 16:20 211

  7. Vilppulan Veikkojen mestaruuskilpailut

    URHEILU 23.6. 09:10 100

  8. Vilppulan surmattu paloiteltiin ja poltettiin

    UUTISET 25.6. 08:46 450

  9. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 2817

  10. Akvarelleja ja puuveistoksia juhlanäyttelyssä

    AJANKOHTA 16.7. 13:43 50

  1. Törmäys mäntyyn vei mönkijäkuskin hengen

    UUTISET 31.5. 15:05 323

  2. Karhu tuli pihaan Vilppulassa

    UUTISET 6.8. 08:17 1811

  3. Kontro kysyy: Miksi meille ei vastata?

    UUTISET 16.8. 14:06 72

  4. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 2342

  5. Mäntän sairaalaan uusi ylilääkäri

    UUTISET 16.8. 09:06 70

  6. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 272

  7. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 2817

  8. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 283

  9. Alaikäisiä kiinni Mänttä-Vilppulan huumeringissä

    UUTISET 22.7. 12:51 2811

  10. Palsinajärven ympärijuoksu kutsuu reittiennätysten kimppuun

    URHEILU 21.7. 09:51 160

  1. Torilla kiiteltiin ja moitittiin Mänttä-Vilppulan palveluja

    UUTISET 10.9. 13:51 0 0 62

  2. Uusi perhekahvila Vilppulaan

    AJANKOHTA 8.9. 09:37 0 0 57

  3. Karhut söivät supin omenat

    UUTISET 6.9. 11:19 0 0 56

  4. Opiskelijat palvelivat paikallisesti

    UUTISET 10.9. 15:30 0 0 54

  5. Patrian Avioniikkahallia laajennetaan

    UUTISET 2.9. 11:58 1 0 31

  6. Kolhon uimarannalla sinilevää

    UUTISET 10.9. 08:57 0 0 28

  7. Käsityökeskuksen avustus pöydälle

    UUTISET 30.8. 11:58 0 0 27

  8. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 23 42 25

  9. Kolhontiellä liikaa vauhtia ja promilleja

    UUTISET 6.9. 08:39 0 1 21

  10. Nuori mies kaahasi vaarallisesti Jämsän ja Hallin välillä

    UUTISET 4.9. 16:20 2 11 21

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti