Urheilu

Päivitetty 8.2. 16:46, julkaistu 8.2. 09:48

KPK nousi lohkonsa toiseksi

Kuva: Matti Kingelin
Matti KingelinLähetä palautetta toimittajalle
KPK:n Janne Järvinen (39) maalinteossa JaKi:a vastaan. Tilanteessa mukana myös (14) Markus Juselius.


Koillis-Pirkan Kiekon edustusjoukkue pelasi sunnuntaina 31.1. vierasottelun Ylöjärvellä VeHua vastaan.

Tasaisen väännön päätteeksi pisteet tasattiin lukemin 6-6 (2-1, 2-2, 1-2).

KPK meni kolme minuuttia ennen ottelun päättymistä 5-6 johtoon. Kotijoukkue onnistui kuitenkin nousemaan tasoihin puolitoista minuuttia ennen ottelun päättymistä.

Lauantaina matka suuntautui Hämeenlinnaan Janakkalan Kiekko vastaan.

III divarin ylemmän jatkosarjan pisteet matkasivat Mänttään 7-9 (4-3, 2-3, 1-3) lukemin.

Hämeenlinnan Rinkelinmäen Metritiski Areenalla pelattua ottelua KPK hallitsi selvästi ja paremmalla puolustuspelillä voittolukemat olisivat olleet vieläkin selvemmät mänttäläisyhdistelmälle. Ottelu sisälsi paljon toivotaan toivotaan suorituksia. Niistä onnistuneimman suorituksen sai aikaan Jari Latva-Hakuni. Omalta puolustusalueelta lähtenyt nosto yllätti kaikki, mukaanlukien vastustajan hämmästyneen maalivahdin, jonka räpylä ei osunut kiekon lentoradalle.

Kolmannessa erässä KPK nosti pelillistä tasoaan ja kotijoukkue putosi kyydistä lopullisesti.

Joukkueen valmentaja Hannu Salmi ei ollut tyytyväinen muuhun kuin ottelusta saatuun kahteen pisteeseen.

– Paljon jäi parannettavaa seuraavaan otteluun, tehtiin pelistä itselle vaikea, totesi Hannu Salmi ottelun jälkeen.

KPK:n pistemiehet tässä ottelussa olivat: Janne Järvinen 5+1, Markus Juselius 1+3, Tomi Hytönen 0+3, Aku Hyvärinen 1+0, Tatu Vähämäki 1+0, Jari Latva-Hakuni 1+0, Mikko Värri 0+1, Janne Juselius 0+1 ja Ville Tahkio 0+1.

Sarja jatkuu KPK:n osalta ensi sunnuntaina kotihallissa. Silloin vastustajaksi saapuu HPK Icedogs Hämeenlinnasta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kesäkuvakilpailun koosteet linkitetty tähän

    AJANKOHTA 28.7. 09:34 32

  2. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 1038

  3. Vesistöjen syvyystietoja päivitettiin

    UUTISET 28.7. 12:27 30

  4. Mäntän uusi kirjakauppa avannee elokuussa

    UUTISET 30.7. 13:04 20

  5. Kesäkuvakilpailun loppusatoa tässä

    AJANKOHTA 30.7. 15:49 20

  6. Kesäkuvakilpailun loppusatoa

    AJANKOHTA 30.7. 09:34 20

  7. Valokuva ja videotaide lyövät kättä Honkahovissa

    UUTISET 30.7. 12:25 30

  8. Rautanen korkeuden kolmas Vilppulassa

    URHEILU 30.7. 09:50 20

  9. Lisää kesäkuvakilpailun loppusuoran kuvia

    AJANKOHTA 28.7. 09:34 40

  10. Hallin Jannen kesäpäivillä vähän väkeä

    AJANKOHTA 27.7. 08:36 20

  1. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 1038

  2. Tiistaikerho Ehunsalmella

    URHEILU 16.6. 13:05 40

  3. Valokuva ja videotaide lyövät kättä Honkahovissa

    UUTISET 30.7. 12:25 30

  4. Ville Mäntylä ajoi neljänneksi Ruotsissa

    URHEILU 14.6. 15:45 42

  5. Vesistöjen syvyystietoja päivitettiin

    UUTISET 28.7. 12:27 30

  1. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 1038

  2. Poliisi ja lastensuojelu tiiviissä yhteistyössä

    UUTISET 27.7. 10:05 51

  3. Ennätysmäärä juoksijoita kiersi Palsinajärven

    URHEILU 28.7. 08:33 50

  4. ”Maailmanennätys” Kauhaniemelle kellonympäri-hiihdossa

    URHEILU 6.4. 10:55 201

  5. Valolle kotivoitto

    URHEILU 10.6. 08:56 142

  6. Koulukisojen tulokset

    URHEILU 4.9. 08:33 190

  7. Vilppulan surmattu paloiteltiin ja poltettiin

    UUTISET 25.6. 08:46 370

  8. Lisää kesäkuvakilpailun loppusuoran kuvia

    AJANKOHTA 28.7. 09:34 40

  9. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 172

  10. Vesistöjen syvyystietoja päivitettiin

    UUTISET 28.7. 12:27 30

  1. Alaikäisiä kiinni Mänttä-Vilppulan huumeringissä

    UUTISET 22.7. 12:51 2010

  2. Vilppulan surmattu paloiteltiin ja poltettiin

    UUTISET 25.6. 08:46 370

  3. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 1038

  4. Yli 15 kilon jättihauki veneeseen kahden miehen voimin

    UUTISET 19.7. 09:06 86

  5. Palsinajärven ympärijuoksu kutsuu reittiennätysten kimppuun

    URHEILU 21.7. 09:51 80

  6. Poliisi tutkii Rätön katoamista henkirikoksena

    UUTISET 22.6. 12:57 402

  7. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 183

  8. ”Maailmanennätys” Kauhaniemelle kellonympäri-hiihdossa

    URHEILU 6.4. 10:55 201

  9. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 172

  10. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 1717

  1. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 10 38 43

  2. Jo yhdestä kannabiskokeilusta voi jäädä koukkuun

    UUTISET 23.7. 14:15 6 23 8

  3. Shakkikaupungin oppilaat PM-pronssille

    UUTISET 23.9. 08:30 36 0 7

  4. Hallin Jannen kesäpäivillä vähän väkeä

    AJANKOHTA 27.7. 08:36 2 0 7

  5. Kesäkuvakilpailun loppusatoa tässä

    AJANKOHTA 30.7. 15:49 2 0 6

  6. Valolle kotivoitto

    URHEILU 10.6. 08:56 14 2 5

  7. Kesäkuvakilpailun koosteet linkitetty tähän

    AJANKOHTA 28.7. 09:34 3 2 5

  8. Valokuva ja videotaide lyövät kättä Honkahovissa

    UUTISET 30.7. 12:25 3 0 5

  9. Lisää kesäkuvakilpailun satoa

    AJANKOHTA 19.7. 09:34 3 0 5

  10. Kino-Säde Suomen kolmanneksi vanhin

    AJANKOHTA 19.8. 08:57 162 0 4

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti