D- ja D2-pojat voiton makuun
Vilppulan TÄhden D-poikien aluemestaruussarja jatkui kahdella ottelulla lauantaina Sastamalassa. Joukkueen huomattavasti parantuneet otteet ilahduttivat kovasti valmentaja Rauli Salmijärveä.
Viisikko Jussi Lepistö, Aleksi Aronen, Arttu Salmijärvi, Santeri Salonen ja Petro Ahvenjärvi kaatoi hyvällä pelillä KoiKu98 avausottelussa 2-0. Taitavat forssalaiset jätettiin kummassakin erässä alle 20 pisteen.
Toisessa ottelussa ylikäymättömäksi esteeksi tällä kaudella osoittautunut Kalevan Lentopallo vei avauserän numeroin 17-25, vaikka taistelu olikin huomattavasti tiukempi kuin mitä numerot näyttävät. Toisessa erässä Tähti sinnitteli aina numeroihin 24-24 saakka, mutta jatkopisteet vei KaLe ja samalla koko ottelun 0-2.
Tähden pojilla on sarjan puolessa välissä saldona neljä voittoa ja neljä tappiota.
Konkarivalmentaja Aulis Nieminen oli lähtenyt TÄhden D2-joukkueen valmentajaksi viime lauantaina Harjavaltaan Tiikeri-sarjan turnaukseen. Ryhmä Sami Valaranta, Mikke Tolvanen, Juuso Pohjanharju, Henri Rasinmäki, Niko Jokela on kehittynyt jättiharppauksim joulun jälkeen.
Avausottelussa Tähti hävisi hyvällä taistelulla sarjajohtaja KaLen 2-joukkueelle 0-2 ( 20-25, 17-25). Sarjakakkosena oleva VaLePa 98 pakotettiin jatkoerään; vaikka takkiin tulikin 1-2 ( 20-25, 25-18, 7-15) oli Tähden esitys lupaava.
Päätösottelussa Tähti murskasi isäntäjoukkue Nakkilan Paterit suoraan 2-0 ( 25-18, 25-10). Syksyllä kaikki pelinsä hävinnyt joukkue on napsinut jo hienosti kolme voittoa ja tappio-otteluista peräti viisi on päättynyt 1-2.


