Urheilu

Päivitetty 7.4. 12:29, julkaistu 6.4. 10:55

”Maailmanennätys” Kauhaniemelle kellonympäri-hiihdossa

Kuva: Mirja Humppi
Lasse AnttonenLähetä palautetta toimittajalle
Tuomo Kauhaniemi ehti lykkiä 12 tunnissa peräti 127 kilometriä Runttimäen viiden kilometrin ladulla.


Pitkänäperjantaina järjestetyssä Runttimäen kellonympäri-hiihdossa syntyi uusi komea ”maailmanennätys”. Tuomo Kauhaniemi kiersi 12 tunnin aikana hiihtokeskuksen vaativan, vähän yli viiden kilometrin ladun peräti 25 kertaa, jolloin matkaa kertyi yhteensä 127 kilometriä.

Kauhaniemen saavutuksen arvoa nostaa se, että latu ei ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa. Runttimäen entinen ennätys oli Henry Kaukasella. Hän on kiertänyt ladun 20 kertaa, mistä kertyi vähän yli 100 kilometriä.

Runttimäen keväinen hiihtotempaus onnistui muutenkin hyvin, vaikka latua ei saatu myöhäisestä ajankohdasta johtuen niin hyvään kuntoon, kuin järjestäjät olivat suunnitelleet.

Noin 50 hiihtäjää sivakoi yhteensä yli 700 kilometriä aamukahdeksan ja iltakahdeksan välisenä aikana. Sääkin suosi kellonympärihiihtäjiä, sillä aurinko paistoi päivällä ja iltaa kohti pakastunut sää muutti olosuhteet loppua kohti lähes lentokeliksi.

Tempauksen järjestelyissä mukana ollut Jouko Humppi kertoi, että hyvän vastaanoton vuoksi hiihdosta on tarkoitus tehdä perinne.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)8.4.2010 08:26

Onneksi olkoon Tuomo. Ikämies näyttää mallia nuoremmille kuinka suksi kulkee.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nuori mies kaahasi vaarallisesti Jämsän ja Hallin välillä

    UUTISET 4.9. 16:20 05

  2. Harvinainen harjalintu Vilppulassa

    UUTISET 2.9. 15:43 50

  3. Mänttä-Vilppulan kutsunnoissa iso ikäluokka

    UUTISET 2.9. 15:48 12

  4. Teppanan veljekset perjantaina Kolhossa

    AJANKOHTA 1.9. 15:26 30

  5. Honkahovin kävijämäärä tyydyttävä

    AJANKOHTA 2.9. 11:45 10

  6. Tiistaikerho Pihlaistossa

    URHEILU 1.9. 09:17 00

  7. Kaikki keinot käyttöön Metsä Tissuen tilanteessa

    UUTISET 30.8. 11:50 07

  8. Ateriapalvelulle etsitään yrittäjää Juupajoella

    AJANKOHTA 31.8. 13:24 10

  9. Ilosanoma kokoaa tilkut ja tekijät

    AJANKOHTA 30.8. 13:55 20

  1. Valon hyvä alku ei riittänyt sarjajohtajaa vastaan

    URHEILU 22.12. 11:15 160

  2. KPK F-00 haki pisteet Hämeenkyröstä

    UUTISET 1.3. 09:34 30

  3. Runttimäen kisassa 68 hiihtäjää

    URHEILU 11.3. 09:13 50

  4. Harvinainen harjalintu Vilppulassa

    UUTISET 2.9. 15:43 50

  5. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 2342

  6. Kaupungin mestaruuskilpailun tulokset

    URHEILU 25.8. 10:01 30

  7. Valo kotivoittoon

    URHEILU 25.8. 11:47 22

  8. Vilppulan Veikkojen mestaruuskilpailut

    URHEILU 23.6. 09:10 90

  1. Harvinainen harjalintu Vilppulassa

    UUTISET 2.9. 15:43 50

  2. Teppanan veljekset perjantaina Kolhossa

    AJANKOHTA 1.9. 15:26 30

  3. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 2717

  4. Kaupungin mestaruuskilpailun tulokset

    URHEILU 25.8. 10:01 30

  5. Hippokisatuloksia Pohjaslahdelta

    URHEILU 9.8. 14:05 30

  6. Hippokisatuloksia Vilppulasta

    URHEILU 9.8. 09:06 31

  7. Ilosanoma kokoaa tilkut ja tekijät

    AJANKOHTA 30.8. 13:55 20

  8. Karhu tuli pihaan Vilppulassa

    UUTISET 6.8. 08:17 1711

  9. Väärinmajalla suunnistettiin

    URHEILU 23.6. 09:14 90

  10. Vilppulan Veikkojen mestaruuskilpailut

    URHEILU 23.6. 09:10 90

  1. Karhu tuli pihaan Vilppulassa

    UUTISET 6.8. 08:17 1711

  2. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 2342

  3. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 2717

  4. Mäntän sairaalaan uusi ylilääkäri

    UUTISET 16.8. 09:06 70

  5. Tähti viidellä joukkueella Power cupissa

    URHEILU 24.6. 09:55 171

  6. Kontro kysyy: Miksi meille ei vastata?

    UUTISET 16.8. 14:06 72

  7. IX Wanhan tonnin tulokset

    URHEILU 20.7. 11:59 130

  8. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 263

  9. Palsinajärven ympärijuoksu kutsuu reittiennätysten kimppuun

    URHEILU 21.7. 09:51 160

  10. Mänttä-turnauksen ensimmäinen osakilpailu

    URHEILU 14.6. 15:49 70

  1. Nuori mies kaahasi vaarallisesti Jämsän ja Hallin välillä

    UUTISET 4.9. 16:20 0 5 218

  2. Mänttä-Vilppulan kutsunnoissa iso ikäluokka

    UUTISET 2.9. 15:48 1 2 54

  3. Harvinainen harjalintu Vilppulassa

    UUTISET 2.9. 15:43 5 0 36

  4. Karhu tuli pihaan Vilppulassa

    UUTISET 6.8. 08:17 17 11 24

  5. Kaikki keinot käyttöön Metsä Tissuen tilanteessa

    UUTISET 30.8. 11:50 0 7 24

  6. Teppanan veljekset perjantaina Kolhossa

    AJANKOHTA 1.9. 15:26 3 0 21

  7. Valo kotivoittoon

    URHEILU 25.8. 11:47 2 2 19

  8. Mäntästä taas kahden piipun kaupunki

    UUTISET 19.8. 13:41 3 2 16

  9. Kolmio vaihtui stop-merkiksi Vilppulassa

    AJANKOHTA 26.8. 13:52 1 5 14

  10. Tajuttoman yli ajo oli tapaturma

    UUTISET 29.8. 14:37 0 0 14

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti