FC Kangasala Valon voitokkaana vieraana
Valon F9 joukkue kutsui FC Kangaslan ystävyysotteluun Mäntänvuoren urheilukentälle tiistaina 6.7. Kummallakin joukkueella oli mukana reilusti pelaajia, joten päätettiin pelata kaksi peliä. Molemmat päättyivät kangasalalaisten voittoon.
Jo pelin ensimmäiset minuutit osoittivat Valon joutuvan ankaraan puolustustaisteluun ja peliä pelattiin enimmäkseen Valon kenttäpuoliskolla. Ajoittain kuitenkin päästiin tekemään hyökkäyksiä myös Kangasalan maalia kohti. Viimeistely ei kuitenkaan onnistunut ja FC Kangasala vei ensimmäisen pelin 0-4.
Toiseen koitokseen vähän sekoiteltiin kenttiä ja vaihdeltiin pelipaikkoja. Nyt Valo saikin aikaiseksi useamman maalintekotilanteen, Daniel Auvinen ja Nooa Innanmaa toimittivat palloa maalille useamman kerran ja niin Aleksi Katajamäki pystyi viimeistelemään Valolle maalin. Maali jäi kuitenkin ainoaksi ja näin toinenkin ottelu FC Kangasalalle, nyt lukemin 1-7.
Valon joukkueessa pelasivat ja taistelutahtoa osoittivat: Valtteri Aliranta, Daniel Auvinen, Hakanen Aaron, Innanmaa Nooa, Aleksi Katajamäki (1), Severi Kohonen, Eemeli Kuoppamäki, Veeti Luttinen, Eetu Nieminen, Luca Närvä, Mäkinen Rasmus(MV), Elias Salonen, Soinio Jose (MV), Toni Valli (MV) ja Kristian Varjela.
Tsempparipelaajina palkittiin Valolta Aleksi, Daniel, Eemeli ja Nooa.


