Urheilu

Päivitetty 27.7. 09:28, julkaistu 27.7. 11:08

Maijulille hopeaa kuningatarkisassa

Kuva: Anna Karhila
Kari PerkoLähetä palautetta toimittajalle
Kuorevesiläistamma Maijuli (kuvassa numero 1) ravasi kuningatarkilpailussa hienosti hopealle ohjastajanaan Esa Holopainen.


Kuorevesiläistamma Maijuli ravasi kuningatarkilpailussa hienosti hopealle. Voiton vei 79. Kuninkuusraveissa Oulun Äimäraution raviradalla viime vuoden kuningatartittelin uusinut jämsänkoskelaistamma I.P. Vipotiina.Hevosten ravikunto on valmentajien mukaan kohdallaan.

– Tammalla on kotona ollut kaikki hyvin. Avausmatkalla lähdetään reippaasti liikkeelle ja katsotaan sitten tilanteen mukaan miten ajetaan, totesi I.P. Vipotiinan valmentaja ja ohjastaja Pertti Puikkonen.

Maijulin valmentaja Teuvo Mikkola myhäili tyytyväisenä.

– Nyt tuntuu siltä, että kaikki palaset ovat kohdallaan. Maijuli oli tallipaikassaan pitkän tulomatkan jälkeen pöllyttänyt oululaista hiekkaa siihen malliin, että antaas kattoo mitä tuleman pitää.

Maijuli aloitti avausmatkan tapansa mukaan kiertäen joukon puolivälissä. Maalisuoran auettuna Maijuli siirtyi kolmannelle ulos ja loppukiri riitti neljänteen sijaan.

– Tamma oli todella hyvä, totesi ohjastaja Esa Holopainen.

I.P. Vipotiina sai hyvän juoksun ja nousi maalisuoralla johtavan takaa niukkaan voittoon. Mänttäläisen Toini Immosen kasvatti Kromi laukkasi ulos kokonaiskilpailusta, mutta vuotta nuorempi pikkusisko Toffi ravasi ensikertalaiseksi hienosti avausmatkan kuudenneksi.

– Maijuli lähti vähän nihkeästi liikkeelle, mutta tuli kuitenkin lopun hyvin ja muiden kanssa samassa porukassa maaliin. Lähden hyvillä mielin päätösmatkalle, tuumaili Esa Holopainen sunnuntain Kuningatarkilpailujen lyhyen matkan mailin jälkeen.

Tamma lähti päätösmatkalle 1,8 sekunnin takaa-ajoasemasta radalta yksi.I.P. Vipotiina jatkoi samaa tahtia kuin lauantainakin, voittaen mailin matkan uudella Oulun rataennätyksellä 22,2a/1609 m. Jämsänkoskelaistamma lähti päätösmatkalle kokonaiskilpailun johtoasemassa Maijulin vierestä radalta kaksi.Kromi laukkasi taas, mutta Toffi sijoittui hienosti kymmenenneksi.Menestyminen Kuninkuusravien pitkällä 3100 metrin matkalla on usein ratkaissut palkintosijat.

Niin myös tänä vuonna. I.P. Vipotiinan mahtava loppukiri kiidätti ohjasta Puikkosen voittajana maaliin.

Kromi kiidätti Moilasen kakkoseksi ja mahtavasti koko viikonlopun taitojaan ja kuntoaan esitellyt Maijuli nosti Holopaisen kolmanneksi.

– Olimme viimeisellä takasuoralla pussissa, mutta lopulta pääsimme etenemään sujuvasti. Nousin I.P. Vipotiinan vanavedessä toiselle radalle. Se hivuttautui vähitellen toiselle ja siinä oli tiukat paikat, kertasi päätösmatkan tapahtumia Holopainen, ja jatkaa:

– Kahdelle parhaalle emme voineet mitään, mutta tamma oli hyvä kolmas. Maijuli on kokonaiskilpailussa varmasti korkealla.

Dramatiikkaa maalisuoralla syntyi, kun Velin Vinkkeen ravi alkoi väsymyksestä hajota ja vaihtui laukaksi.

– Maalisuoralla olin törmätä Velin Vinkkeeseen, kun en heti nähnyt sen laukkaavan, huokasi helpottuneena Holopainen.

Lopputuloksia odoteltiin ja laskettiin raviohjelman reunaan monen Maijulin kannustusjoukkoon kuuluvien kesken.

– Toiseksi se tuli, totesi kesälomatkalla oleva kuorevesiläinen Pentti Peltonen vaimolleen Tuulalle.

Näin myös virallinen kuulutus sen vahvisti. I.P. Vipotiina kruunattiin kuningattareksi kolmella osakilpailuvoitolla ja uudella kokonaistulosennätyksellä 9.36,9.

– Olemme todella tyytyväisiä Maijulin suorituksiin. Viime vuoden pettymykset ovat näin pois pyyhityt. Hopea on kyllä meille todellinen voitto, totesivat yhdessä Riikka ja Juha Kolhinen.

Kun hevonen, valmentaja, ohjastaja, omistajat ja taustajoukot ovat kunnossa niin päästään pitkälle.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kolhon uimarannalla sinilevää

    UUTISET 10.9. 08:57 00

  2. Opiskelijat palvelivat paikallisesti

    UUTISET 10.9. 15:30 00

  3. Torilla kiiteltiin ja moitittiin Mänttä-Vilppulan palveluja

    UUTISET 10.9. 13:51 00

  4. Karhut söivät supin omenat

    UUTISET 6.9. 11:19 00

  5. Kiire hakea avusta metsäteille

    KUNTAVAALIT 2008 8.9. 10:01 00

  6. Uusi perhekahvila Vilppulaan

    AJANKOHTA 8.9. 09:37 00

  7. Kuoreveden Kotkille tuplapronssit partiokisoista

    AJANKOHTA 7.9. 10:49 00

  8. Kesäkuvakisan voitto Jämsään

    AJANKOHTA 6.9. 10:03 11

  9. Vilppulan Tähden viestijoukkueelle menestystä

    URHEILU 6.9. 08:52 21

  10. Tukia Pohjolan kakkonen

    URHEILU 6.9. 08:48 30

  1. Vihti löi Valon

    URHEILU 20.12. 18:59 100

  2. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 272

  3. Törmäys mäntyyn vei mönkijäkuskin hengen

    UUTISET 31.5. 15:05 323

  4. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 2817

  5. Patrian Avioniikkahallia laajennetaan

    UUTISET 2.9. 11:58 10

  6. Sairaala luvattu toimintakuntoon syksyksi, anestesialääkärin puute haittaa ensiavussa

    UUTISET 14.6. 10:17 2110

  7. Ville Mäntylä ajoi neljänneksi Ruotsissa

    URHEILU 14.6. 15:45 112

  8. Väärinmajalla suunnistettiin

    URHEILU 23.6. 09:14 110

  9. KMV-cup tulokset

    URHEILU 17.8. 08:41 50

  10. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 283

  1. Törmäys mäntyyn vei mönkijäkuskin hengen

    UUTISET 31.5. 15:05 323

  2. KMV-cup tulokset

    URHEILU 17.8. 08:41 50

  3. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 283

  4. Tukia Pohjolan kakkonen

    URHEILU 6.9. 08:48 30

  5. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 272

  6. Nuori mies kaahasi vaarallisesti Jämsän ja Hallin välillä

    UUTISET 4.9. 16:20 211

  7. Vilppulan Veikkojen mestaruuskilpailut

    URHEILU 23.6. 09:10 100

  8. Vilppulan surmattu paloiteltiin ja poltettiin

    UUTISET 25.6. 08:46 450

  9. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 2817

  10. Akvarelleja ja puuveistoksia juhlanäyttelyssä

    AJANKOHTA 16.7. 13:43 50

  1. Törmäys mäntyyn vei mönkijäkuskin hengen

    UUTISET 31.5. 15:05 323

  2. Karhu tuli pihaan Vilppulassa

    UUTISET 6.8. 08:17 1811

  3. Kontro kysyy: Miksi meille ei vastata?

    UUTISET 16.8. 14:06 72

  4. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 2342

  5. Mäntän sairaalaan uusi ylilääkäri

    UUTISET 16.8. 09:06 70

  6. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 272

  7. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 2817

  8. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 283

  9. Alaikäisiä kiinni Mänttä-Vilppulan huumeringissä

    UUTISET 22.7. 12:51 2811

  10. Palsinajärven ympärijuoksu kutsuu reittiennätysten kimppuun

    URHEILU 21.7. 09:51 160

  1. Torilla kiiteltiin ja moitittiin Mänttä-Vilppulan palveluja

    UUTISET 10.9. 13:51 0 0 62

  2. Uusi perhekahvila Vilppulaan

    AJANKOHTA 8.9. 09:37 0 0 57

  3. Karhut söivät supin omenat

    UUTISET 6.9. 11:19 0 0 56

  4. Opiskelijat palvelivat paikallisesti

    UUTISET 10.9. 15:30 0 0 54

  5. Patrian Avioniikkahallia laajennetaan

    UUTISET 2.9. 11:58 1 0 31

  6. Kolhon uimarannalla sinilevää

    UUTISET 10.9. 08:57 0 0 28

  7. Käsityökeskuksen avustus pöydälle

    UUTISET 30.8. 11:58 0 0 27

  8. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 23 42 25

  9. Kolhontiellä liikaa vauhtia ja promilleja

    UUTISET 6.9. 08:39 0 1 21

  10. Nuori mies kaahasi vaarallisesti Jämsän ja Hallin välillä

    UUTISET 4.9. 16:20 2 11 21

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti