Uutiset

Päivitetty 8.5. 08:27, julkaistu 6.5. 15:39

Somalit Sopeutumassa Mänttään

Kuva: Ali Heikkilä
Ali HeikkiläLähetä palautetta toimittajalle
Joohaar Yusef Mohamed (vas.), Wali Ali Handule, Kamal Ahmed Asser ja Mowliid Muhiadiin Mahamuud ovat Mäntän Valon uusia jalkapalloilijoita. Valon Pasi Sirjonen kertoo, että pelimiehiähän nämä selvästi ovat. Siivissä asuv


Lastensuojeluyksikkö Siivissä Mäntässä asuvat somalipojat ovat löytäneet hyvin mänttäläisen harrastuksen, jalkapallon. Jalkapallo on heistä hauskaa ja lisäksi terveellinen harrastus.

Mäntän Valon harjoituksissa pallon perässä on juossut jo kaksi viikkoa viisi 14–15-vuotiasta somalipoikaa.

Pojat kokevat että heidät on otettu Mäntässä vastaan hyvin. Sosiaaliset ja aurinkoiset somalit kaipaavat enemmän yhteyttä paikallisiin ihmisiin.

– Haluaisin olla enemmän yhteydessä mänttäläisiin, he voisivat reilusti tulla juttelemaan kanssamme enemmän, se olisi kivaa, kertoo 14-vuotias Joohaav Yuusuf Mohamed.

– Olen ollut Suomessa 6 kuukautta. Olen onnellinen ja kiitän suomalaisia ihmisiä, he ovat kaikki ystävällisiä. Pelkään vain Somaliassa olevien vanhempieni puolesta, kertoo Suomen kieltä ymmärrettävästi puhuva 15-vuotias Wali Ali Handule.

Uskonto on somaleille osa kulttuuria ja tärkeä asia. Pojat kertovat rukoilevansa 5 kertaa päivässä. Kerran on Mäntästä käyty moskeijassa Tampereella ja tarkoitus on mennä uudestaan. Islam kieltää alkoholin ja sianlihan. Syyskuussa on paasto, jolloin ei syödä koko kuukauden aikana päivän valoisana aikana.

Poikien tulevaisuuden haaveissa on valmistua aikanaan normaaleihin ammatteihin, kuten insinööriksi, opettajaksi ja sähkömieheksi, mutta myös jalkapalloilijan ura on yhdellä haaveena. Hyvä terveys ja oma perhe ovat myös toiveissa.

Mäntän Valon Pasi Sirjonen kertoo, että osa somalipojista on selvästi pelannut jalkapalloa aiemminkin ja se näkyy otteissa.

– Kaikissa on pelimiehen aineksia. Tarkoitus on että he pelaavat Valossa ja ikäistensä sarjoissa, kertoo Sirjonen.

Somalilapset elävät Siivissä normaalia kodin arkea. Yhteisiä kodin töitä tehdään pyykinpesusta keittiötöihin. Tällä hetkellä turvapaikkaa hakevia somalilapsia asuu Siivissä 6. Heistä yksi on tyttö.

– Somalilapset ovat positiivista ja sosiaalista joukkoa. He viihtyvät toistensa kanssa ja ovat jo saaneet suomalaisia ystäviä, kertoo Lastensuojeluyksikkö Siipien toimitusjohtaja Sanna Ritonen

Lasten opiskelu on tällä hetkellä opintotoimintaa, jota seuraavat aikanaan valmistavat opinnot ennen varsinaista opiskelua. Suomen kieltä opiskellaan innokkaasti. Ritonen kertoo, että mänttäläiset ovat suhtautuneet kohteliaisiin ja hyvin käyttäytyviin turvapaikanhakijoihin hyvin.

AVAINSANAT:

Keskustelua aiheesta:

Somalit Sopeutumassa Mänttään

Aika iäkkään ja terveen näköisiä nuoria poikia, vaikka
ovatkin sodan ja nälän ym uhkien seasta tänne tuotu...

- teepee | 8.5. 13:24

Vastauksia: 179Osallistu keskusteluun

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kolhoon pamahti 50 000 euron veikkausvoitto

    AJANKOHTA 8.3. 15:18 10

  2. A-nuoret 1-divarin loppusarjaan

    URHEILU 8.3. 15:11 20

  3. Talvipartioinnin SM-hopeaa Kuorevedelle

    AJANKOHTA 8.3. 15:05 00

  4. Pirttiniemi maailmancupin pisteille Salpausselällä

    URHEILU 8.3. 10:22 10

  5. HU-Kalajoki vei 1. osaottelun

    URHEILU 8.3. 08:57 10

  6. Rautanen otteli SM-hopeaa

    URHEILU 8.3. 09:03 10

  7. Tähden E-tytöt Viialassa

    URHEILU 4.3. 09:49 00

  8. Happoselle maailmanennätys

    UUTISET 4.3. 10:46 00

  9. Kuvataideviikoilla Baabeli ja paratiisi

    AJANKOHTA 8.3. 14:23 00

  10. Niittymäet menestyivät SM-hiihtosuunnistuksessa

    URHEILU 8.3. 10:24 00

  1. Juryttäjä löytää töistä teemat

    AJANKOHTA 2.11. 12:54 30

  2. A-nuoret 1-divarin loppusarjaan

    URHEILU 8.3. 15:11 20

  3. Vietnam-lentäjän kokemuksia suomeksi

    AJANKOHTA 1.12. 14:10 40

  4. Lahden koulun kohtalo Jämsän hallituksessa

    UUTISET 26.11. 13:02 41

  5. Tähden d-tytöt niukasti tappiollisia

    UUTISET 22.11. 15:37 40

  6. Talousarvioiden valmistelu teettää töitä kunnissa

    UUTISET 23.11. 11:23 43

  7. Sarjahiihdot alkavat Jämsänkoskelta

    URHEILU 14.1. 11:48 60

  8. Susia kahtena laumana Pohjaslahdella

    UUTISET 4.1. 10:44 1251

  9. Rautanen otteli SM-hopeaa

    URHEILU 8.3. 09:03 10

  10. Kolhoon pamahti 50 000 euron veikkausvoitto

    AJANKOHTA 8.3. 15:18 10

  1. Talousarvioiden valmistelu teettää töitä kunnissa

    UUTISET 23.11. 11:23 43

  2. Sutemi menestyi kotikisoissaan

    URHEILU 4.3. 19:12 30

  3. Vietnam-lentäjän kokemuksia suomeksi

    AJANKOHTA 1.12. 14:10 40

  4. Tähden d-tytöt niukasti tappiollisia

    UUTISET 22.11. 15:37 40

  5. Juryttäjä löytää töistä teemat

    AJANKOHTA 2.11. 12:54 30

  6. Lahden koulun kohtalo Jämsän hallituksessa

    UUTISET 26.11. 13:02 41

  7. Sarjahiihdot alkavat Jämsänkoskelta

    URHEILU 14.1. 11:48 60

  8. Koulukisojen tulokset

    URHEILU 4.9. 08:33 100

  9. F-juniorit joulutauolle puhtaalla pelillä Leijonaliigassa

    URHEILU 14.12. 10:59 70

  10. Diagnosoimaton ADHD teki elämästä toivottoman

    AJANKOHTA 9.12. 09:12 80

  1. Naisen surmaaja vangittiin taposta

    UUTISET 17.2. 11:14 360

  2. Kuorma-auto nurin Tammikankaalla

    AJANKOHTA 12.2. 15:21 1013

  3. Mielenilmaus Sulzerin Mäntän tehtaalla

    UUTISET 24.2. 14:20 90

  4. Tarjanne-kauppa avasi Pohjaslahdella

    UUTISET 10.2. 15:20 722

  5. KPK nousi lohkonsa toiseksi

    URHEILU 8.2. 09:48 70

  6. Pikkukokit vauhdissa amiksella

    AJANKOHTA 10.2. 15:30 70

  7. Mänttä-Vilppulan ensimmäiset koulujen hiihtomestaruudet ratkottiin

    URHEILU 25.2. 14:03 70

  8. Sulzerin Mäntän pumpputuotanto Javaskolle

    UUTISET 22.2. 15:20 60

  9. Formican toimihenkilöillä ulosmarssi Kolhossa

    UUTISET 12.2. 11:31 60

  10. Valo upotti Saarijärven

    URHEILU 8.2. 09:00 40

  1. ”Mäntän mies” Ylen johtoon

    UUTISET 19.2. 09:04 4 0 11

  2. Kolhoon pamahti 50 000 euron veikkausvoitto

    AJANKOHTA 8.3. 15:18 1 0 7

  3. Juryttäjä löytää töistä teemat

    AJANKOHTA 2.11. 12:54 3 0 6

  4. Sutemin Anttila iski voiton nyrkkeilyssä

    URHEILU 11.11. 12:17 3 0 6

  5. Vietnam-lentäjän kokemuksia suomeksi

    AJANKOHTA 1.12. 14:10 4 0 6

  6. Happoselle maailmanennätys

    UUTISET 4.3. 10:46 0 0 5

  7. HU-Kalajoki vei 1. osaottelun

    URHEILU 8.3. 08:57 1 0 5

  8. Sutemi menestyi kotikisoissaan

    URHEILU 4.3. 19:12 3 0 4

  9. Tähden C-tytöt sarjakakkosena

    URHEILU 19.11. 09:19 17 0 4

  10. Karhu raateli koiran Kolhon Haikankylällä

    UUTISET 22.11. 14:24 4 0 4

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti