Uutiset

Päivitetty 22.10. 16:16, julkaistu 20.10. 14:42

Pohjaslahden kyläkauppa aukeaa tammikuussa

Kuva: Markus Nurmesniemi
Markus NurmesniemiLähetä palautetta toimittajalle


Pohjaslahden kylän kauppatoiminta saa tauon jälkeen jatkoa ensi tammikuussa. Pohjaslahdelta lähtöisin oleva Anna-Liisa Liettyä perustaa yhdessä keuruulaisen Raija Ruusilan kanssa entisen kyläkaupan tiloihin Kyläkauppa Tarjanteen, joka jatkaa samoilla linjoilla kuin edeltäjänsä. Ainoastaan rautakaupan puolta ei tällä kertaa oteta.

Kyläkauppa Tarjanne kuuluu Tarmo-lähikauppojen ketjuun, ja se tulee tarjoamaan elintarvikepuolen lisäksi pienimuotoista kahvilatoimintaa, sekä polttoainejakelupisteen.

- Lisäksi tavoittelemme kauppaan Veikkaus-pistettä ja muistakin palveluista käydään vielä neuvotteluita, Liettyä kertoo.

- Alusta saakka oli selvää, että oma kauppa on tärkeä pohjaslahtelaisille. Sillä on iso merkitys kylän hyvinvoinnille. Ajatus kaupan perustamisesta Pohjaslahdelle kypsyi vähitellen, Liettyä kertoi. Lopulta päätös oli helppo Raijan tullessa osakekumppaniksi. Molemmilla on kokemusta jo ennestäänkin yrittäjyydestä ja myös kaupan alalta.

Kyläkauppa Tarjanteeseen tullaan palkkaamaan yksi työntekijä ja kaksikko tulee itsekin työskentelemään kaupassa.

- Tulemme tekemään paljon taustatyötä, viikonloppuvuoroja, lomia yms. kaupalla. Molemmat jatkavat myös nykyisissä työtehtävissään Futuro Kalusteella Kolhossa. Kaupan työpaikkahaastattelut on jo aloitettu. Vielä ehtii hakemaan myyjän paikkaa, Liettyä ja Ruusila vinkkaavat.

Kesällä tarpeen mukaan palkataan myös kiireapulaisia.

Lue lisää perjantain 23.10. KMV-lehden numerosta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kesäkuvakilpailun koosteet linkitetty tähän

    AJANKOHTA 28.7. 09:34 32

  2. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 1038

  3. Vesistöjen syvyystietoja päivitettiin

    UUTISET 28.7. 12:27 30

  4. Mäntän uusi kirjakauppa avannee elokuussa

    UUTISET 30.7. 13:04 20

  5. Kesäkuvakilpailun loppusatoa tässä

    AJANKOHTA 30.7. 15:49 20

  6. Kesäkuvakilpailun loppusatoa

    AJANKOHTA 30.7. 09:34 20

  7. Valokuva ja videotaide lyövät kättä Honkahovissa

    UUTISET 30.7. 12:25 30

  8. Rautanen korkeuden kolmas Vilppulassa

    URHEILU 30.7. 09:50 20

  9. Lisää kesäkuvakilpailun loppusuoran kuvia

    AJANKOHTA 28.7. 09:34 40

  10. Hallin Jannen kesäpäivillä vähän väkeä

    AJANKOHTA 27.7. 08:36 20

  1. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 1038

  2. Tiistaikerho Ehunsalmella

    URHEILU 16.6. 13:05 40

  3. Valokuva ja videotaide lyövät kättä Honkahovissa

    UUTISET 30.7. 12:25 30

  4. Ville Mäntylä ajoi neljänneksi Ruotsissa

    URHEILU 14.6. 15:45 42

  5. Vesistöjen syvyystietoja päivitettiin

    UUTISET 28.7. 12:27 30

  1. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 1038

  2. Poliisi ja lastensuojelu tiiviissä yhteistyössä

    UUTISET 27.7. 10:05 51

  3. Ennätysmäärä juoksijoita kiersi Palsinajärven

    URHEILU 28.7. 08:33 50

  4. ”Maailmanennätys” Kauhaniemelle kellonympäri-hiihdossa

    URHEILU 6.4. 10:55 201

  5. Valolle kotivoitto

    URHEILU 10.6. 08:56 142

  6. Koulukisojen tulokset

    URHEILU 4.9. 08:33 190

  7. Vilppulan surmattu paloiteltiin ja poltettiin

    UUTISET 25.6. 08:46 370

  8. Lisää kesäkuvakilpailun loppusuoran kuvia

    AJANKOHTA 28.7. 09:34 40

  9. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 172

  10. Vesistöjen syvyystietoja päivitettiin

    UUTISET 28.7. 12:27 30

  1. Alaikäisiä kiinni Mänttä-Vilppulan huumeringissä

    UUTISET 22.7. 12:51 2010

  2. Vilppulan surmattu paloiteltiin ja poltettiin

    UUTISET 25.6. 08:46 370

  3. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 1038

  4. Yli 15 kilon jättihauki veneeseen kahden miehen voimin

    UUTISET 19.7. 09:06 86

  5. Palsinajärven ympärijuoksu kutsuu reittiennätysten kimppuun

    URHEILU 21.7. 09:51 80

  6. Poliisi tutkii Rätön katoamista henkirikoksena

    UUTISET 22.6. 12:57 402

  7. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 183

  8. ”Maailmanennätys” Kauhaniemelle kellonympäri-hiihdossa

    URHEILU 6.4. 10:55 201

  9. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 172

  10. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 1717

  1. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 10 38 43

  2. Jo yhdestä kannabiskokeilusta voi jäädä koukkuun

    UUTISET 23.7. 14:15 6 23 8

  3. Shakkikaupungin oppilaat PM-pronssille

    UUTISET 23.9. 08:30 36 0 7

  4. Hallin Jannen kesäpäivillä vähän väkeä

    AJANKOHTA 27.7. 08:36 2 0 7

  5. Kesäkuvakilpailun loppusatoa tässä

    AJANKOHTA 30.7. 15:49 2 0 6

  6. Valolle kotivoitto

    URHEILU 10.6. 08:56 14 2 5

  7. Kesäkuvakilpailun koosteet linkitetty tähän

    AJANKOHTA 28.7. 09:34 3 2 5

  8. Valokuva ja videotaide lyövät kättä Honkahovissa

    UUTISET 30.7. 12:25 3 0 5

  9. Lisää kesäkuvakilpailun satoa

    AJANKOHTA 19.7. 09:34 3 0 5

  10. Kino-Säde Suomen kolmanneksi vanhin

    AJANKOHTA 19.8. 08:57 162 0 4

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti