Uutiset

Päivitetty 23.11. 16:44, julkaistu 23.11. 11:23

Talousarvioiden valmistelu teettää töitä kunnissa

Kuva: Markus Nurmesniemi
Markus NurmesniemiLähetä palautetta toimittajalle
Talousjohtaja Markus Auvisen mukaan ensi vuoden talousarvio teettää työtä. Ensi vuoden alusta noin 60 prosenttia kunnan budjetista siirtyy Ypekiin, ja tästä muodostuu aluksi uusia hallinnon kustannuksia sekä kertaluontei


Kunnat ovat valmistelleet ensi vuoden talousarviota vähäisin pelivaroin. Laman vaikutus yhteisö- ja tuloveroihin, muuttotappiot sekä menojen kasvu lisäävät talouspäättäjien paineita.

Taloudellisesti katsottuna Mänttä-Vilppulan kuntaliitos oli erinomaisesti ajoitettu, mutta liitosrahat paikkaavat vain hetkisesti syvenevää talousahdinkoa.

Vuoden 2012 alusta kaupungin taloutta luotsataan ilman liitosavustuksia.

Tämän vuoden ylijäämä pitäisi olla miljoona euroa ylijäämäinen, jotta vanhoja 4,5 euron alijäämiä pystyttäisiin tasoittamaan. Talousjohtaja Markus Auvisen mukaan näkymä on kuitenkin lähempänä plus-miinus nollaa.

– Luvut ovat siedettäviä, mutta edessäpäin siintävät vielä isommat haasteet, etenkin vuodesta 2012 alkaen. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen ennustaa kuntaverojen loikkaavan korkeimmillaan 25 prosenttiin. Haasteita merkittävien säästöjen löytämiseksi riittää.

Kietäväinen on sanonut , että korkeimmat tuloveroprosentit voivat nousta 23–25:een vielä tämän vaalikauden lopulla, jos valtio ei lisää kuntien tuloja tai vähennä tehtäviä.

Lisäksi ensi vuoden puolen prosenttiyksikön kunnallisveron korotuksen hyöty laski noin 100 000 eurolla. Auvinen sanoo, että tarkennuksen jälkeen hyödyn arvioidaan olevan noin 700 000 euroa.

Juupajoella ensi vuoden talousarviota valmistellaan naapurikuntia paremmista lähtökohdista. Kunnanhallitus on hyväksynyt ensi vuodelle valmistellun kunnan talousarvioesityksen.

– Ensi vuoden talousarvio on rakennettu nykyisen 19 prosentin veroprosentin pohjalle. Keskusteluissa on ollut myös talousarvion tekeminen yhden prosenttiyksikön korotuksen pohjalta, mutta se ei ole esityksessä. Juupajoella on vähän enemmän liikkumavaraa. Investoinneissa ei ole ollut isoja laiminlyöntejä. Voimme keskittyä teiden ja katujen korjaamiseen sekä Oriveden siirtoviemärin rakentamiseen, kunnanjohtaja Hannu Koski sanoo.

Jämsässä lähdetään ensi vuoteen ennätysmäisellä 21 prosentin tuloveroprosentilla. Sillä pyritään kääntämään kuralla oleva Jämsän kaupungin talous parempaan suuntaan.

Jämsän tilanne on kaupunginjohtaja Tapani Mattilan mukaan vakava.

- Veroprosentin nostolla ja säästötoimilla päästään terveelle uralle, mutta vielä ei olla maalissa, Mattila muotoili viime kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen.

Kustannustason pitäminen vaaditulla nollatasolla ei Mattilan mukaan ole helppoa etenkään, kun esimerkiksi sosiaalitoimessa on tulossa lakisääteisiä lisäkustannuksia vammaispalveluissa ja toimeentulotukimenotkin nousevat laman myötä.

Näillä toimenpiteillä kyetään kuitenkin pysäyttämään lisävelkaantumista. Vuosikate kääntyy positiiviseksi, mutta ei riittäväksi. Kaupungin nettovelkaantuminen on silti viitisen miljoonaa euroa vuodessa.

Valtuustot käsittelevät ja hyväksyvät kuntien talousarviot 14. joulukuuta pidettävissä kokousissaan.


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)26.11.2009 14:14

Teukka kirjoitti: Eipä käy päättäjiä katteeks. Haasteita kuntataloudessa näinä vuosina riittää, ja pelimerkit ovat vähissä. Mitä tahansa teetkin, on aina joku huutamassa päätä vadille.
Silti jottain pittäis tehä.

Tehdäänpä niin, että ei tehdö mitään. Lasketaan veroäyriä ja otetaan rtahat pois pohjois-kuorevesiläisiltä, kun ne on kovasti tulollaan niitä tuomaan. Siellä on paljon rahamiehiä. Sitten siirretään rajaa edelleen, ja otetaan rahat Jämsän komiilta. Niilläkin on sitä paljon.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.11.2009 11:26

Teukka kirjoitti: Eipä käy päättäjiä katteeks. Haasteita kuntataloudessa näinä vuosina riittää, ja pelimerkit ovat vähissä. Mitä tahansa teetkin, on aina joku huutamassa päätä vadille.
Silti jottain pittäis tehä.

Jotain olisi pakko tehdä. En kyllä ymmärrä, millä veronkorotuksen vastustajat ajattelevat kattavansa puuttuvan summan budjetista. Uutta alijäämää ei voi tarkoituksella tehdä. Tulevat vuodet ovat vielä tätä ja ensi vuotta ehkä kauheampia, mitenkäs sitten? Kuntiinhan verotulojen vaikutus tulee vielä viiveellä. Talous on niin pohjalla, että mitään nopeita vanhaan malliin perustuvia pelastuksia ei kannata odottaa. Ei myöskään voi etukäteen luottaa siihen,e ttä valtio tulisi apuun, eikä voi vedota siihen, että muutkin ovat vaikeuksissa. Me olemme vaikeuksissa siitä huolimatta, että veroprosenttimme oli jo huippu ennen korotusta. Porkkanarahat lämmittävät vain hetken, edes 5 miljoonan summalla ei saatu aikaan mitään erityistä...Muutos on vaikea laji.

Ilmoita asiaton kommentti

Teukka24.11.2009 12:45

Lainaus artikkelista: Kunnat ovat valmistelleet ensi vuoden talousarviota vähäisin pelivaroin. Laman vaikutus yhteisö- ja tuloveroihin, muuttotappiot sekä menojen kasvu lisäävät...

Eipä käy päättäjiä katteeks. Haasteita kuntataloudessa näinä vuosina riittää, ja pelimerkit ovat vähissä. Mitä tahansa teetkin, on aina joku huutamassa päätä vadille.
Silti jottain pittäis tehä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kesäkuvakilpailun koosteet linkitetty tähän

    AJANKOHTA 28.7. 09:34 32

  2. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 1038

  3. Vesistöjen syvyystietoja päivitettiin

    UUTISET 28.7. 12:27 30

  4. Mäntän uusi kirjakauppa avannee elokuussa

    UUTISET 30.7. 13:04 20

  5. Kesäkuvakilpailun loppusatoa tässä

    AJANKOHTA 30.7. 15:49 20

  6. Kesäkuvakilpailun loppusatoa

    AJANKOHTA 30.7. 09:34 20

  7. Valokuva ja videotaide lyövät kättä Honkahovissa

    UUTISET 30.7. 12:25 30

  8. Rautanen korkeuden kolmas Vilppulassa

    URHEILU 30.7. 09:50 20

  9. Lisää kesäkuvakilpailun loppusuoran kuvia

    AJANKOHTA 28.7. 09:34 40

  10. Hallin Jannen kesäpäivillä vähän väkeä

    AJANKOHTA 27.7. 08:36 20

  1. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 1038

  2. Tiistaikerho Ehunsalmella

    URHEILU 16.6. 13:05 40

  3. Valokuva ja videotaide lyövät kättä Honkahovissa

    UUTISET 30.7. 12:25 30

  4. Ville Mäntylä ajoi neljänneksi Ruotsissa

    URHEILU 14.6. 15:45 42

  5. Vesistöjen syvyystietoja päivitettiin

    UUTISET 28.7. 12:27 30

  1. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 1038

  2. Poliisi ja lastensuojelu tiiviissä yhteistyössä

    UUTISET 27.7. 10:05 51

  3. Ennätysmäärä juoksijoita kiersi Palsinajärven

    URHEILU 28.7. 08:33 50

  4. ”Maailmanennätys” Kauhaniemelle kellonympäri-hiihdossa

    URHEILU 6.4. 10:55 201

  5. Valolle kotivoitto

    URHEILU 10.6. 08:56 142

  6. Koulukisojen tulokset

    URHEILU 4.9. 08:33 190

  7. Vilppulan surmattu paloiteltiin ja poltettiin

    UUTISET 25.6. 08:46 370

  8. Lisää kesäkuvakilpailun loppusuoran kuvia

    AJANKOHTA 28.7. 09:34 40

  9. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 172

  10. Vesistöjen syvyystietoja päivitettiin

    UUTISET 28.7. 12:27 30

  1. Alaikäisiä kiinni Mänttä-Vilppulan huumeringissä

    UUTISET 22.7. 12:51 2010

  2. Vilppulan surmattu paloiteltiin ja poltettiin

    UUTISET 25.6. 08:46 370

  3. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 1038

  4. Yli 15 kilon jättihauki veneeseen kahden miehen voimin

    UUTISET 19.7. 09:06 86

  5. Palsinajärven ympärijuoksu kutsuu reittiennätysten kimppuun

    URHEILU 21.7. 09:51 80

  6. Poliisi tutkii Rätön katoamista henkirikoksena

    UUTISET 22.6. 12:57 402

  7. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 183

  8. ”Maailmanennätys” Kauhaniemelle kellonympäri-hiihdossa

    URHEILU 6.4. 10:55 201

  9. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 172

  10. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 1717

  1. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 10 38 43

  2. Jo yhdestä kannabiskokeilusta voi jäädä koukkuun

    UUTISET 23.7. 14:15 6 23 8

  3. Shakkikaupungin oppilaat PM-pronssille

    UUTISET 23.9. 08:30 36 0 7

  4. Hallin Jannen kesäpäivillä vähän väkeä

    AJANKOHTA 27.7. 08:36 2 0 7

  5. Kesäkuvakilpailun loppusatoa tässä

    AJANKOHTA 30.7. 15:49 2 0 6

  6. Valolle kotivoitto

    URHEILU 10.6. 08:56 14 2 5

  7. Kesäkuvakilpailun koosteet linkitetty tähän

    AJANKOHTA 28.7. 09:34 3 2 5

  8. Valokuva ja videotaide lyövät kättä Honkahovissa

    UUTISET 30.7. 12:25 3 0 5

  9. Lisää kesäkuvakilpailun satoa

    AJANKOHTA 19.7. 09:34 3 0 5

  10. Kino-Säde Suomen kolmanneksi vanhin

    AJANKOHTA 19.8. 08:57 162 0 4

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti